Ratikan rakentamisen vaikutukset

Tampereen raitiovaunuvarikon rakentamistyöt valmiit - Tampereen Ratikalle monipuolinen ja nykyaikainen kotipesä

12.12.2019

Tampereen raitiovaunuvarikon rakennusten ja piha-alueiden rakentamistyöt ovat valmistuneet suunnitelmien mukaisesti aikataulussaan. Varikon tontille on rakennettu vaunujen säilytyshalli, korjaamohalli toimisto-osineen sekä sähkönsyöttöasema. Myös varikkoalueen raiteisto on valmis.

– Varikkorakennukset ovat valmistuneet ja ne on luovutettu tilaajalle, Tampereen Raitiotie Oy:lle. Tontille on rakennettu kaksi suurempaa rakennusta: säilytyshalli sekä yhdistetty kunnossapito-, henkilöstö- ja toimistorakennus. Lisäksi varikon alueella on valmiina kaikkiaan noin neljä kilometriä raidetta, joista suurin osa on sähköistettyä, varikon rakentamistöistä vastaava lohkopäällikkö Ari Jokinen Raitiotieallianssista kertoo.

Talven aikana sisätiloissa ja piha-alueella jatketaan erilaisten teknisten järjestelmien asennuksia.

– Varikon sisä-ja toimistotiloja varustellaan talven ja kevään aikana vielä Tampereen Raitiotie Oy:n toimesta esimerkiksi vaunujen huollossa ja kunnossapidossa tarvittavilla laitteilla sekä työtilojen kalusteilla, ratapäällikkö Markus Keisala Tampereen Raitiotie Oy:stä toteaa.

Raitiovaunuvarikko on suunniteltu raitiotien osien 1 (linjat Pyynikintori–Hervanta ja Tays–Hatanpään valtatie) ja 2 (keskusta–Lentävänniemi) liikenteen vaatimiin tarpeisiin, 37–47-metrisille raitiovaunuille. Varikko sijaitsee Hervannassa, lähellä Ruskon teollisuusaluetta. Tontti rajautuu pohjoisessa Kauhakorvenkatuun ja lännessä Hervannantiehen. Varikkoyhteys raitiolinjalle toimii Hervannantien liittymän yli ja Hermiankadun kautta. Hervannantien liittymässä sijaitsee portti varikkoalueelle.

Ympärivuorokautinen tukikohta ja operointikeskus

Raitiovaunuvarikko on tulevien vaunujen ja monipuolisten liikennöinti- ja huoltotoimintojen ympärivuorokautinen operointikeskus. Varikko toimii vaunujen säilytys-ja kunnossapitopaikkana sekä tulevan henkilöstön tukikohtana. Varikolta hoidetaan myös raitioliikenteen valvonta ja kunnossapidon ohjaus.

Varikosta tulee työpaikka Tampereen Raitiotie Oy:n henkilöstölle, liikennöitsijän eli VR:n kuljettajille ja liikenteenohjaajille sekä vaunujen ja ratainfran kunnossapitohenkilöstölle. Eri vuorokaudenaikoina varikkoa käyttää yhteensä arviolta sata henkilöä, mutta yhtä aikaa varikolla työskentelee aina muutamia kymmeniä henkilöitä. Varikko tulee olemaan toiminnassa ympäri vuorokauden, ja esimerkiksi vaunusiivous hoidetaan öisin kun raitioliikennettä ei ole.

Muunneltavat ja monikäyttöiset tilat

Varikon tiloissa on varauduttu rakennusten ja radan laajennuksiin raitiotiejärjestelmän mahdollisesti kasvaessa tulevaisuudessa.

- Varikko on suunniteltu erilaisiin moduuleihin perustuen, mikä mahdollistaa tilojen joustavan muuntelun. Arkkitehtuuri tukee eri toimintoja, YIT Suomen projektipäällikkö Harri Järvinen kertoo.

Toimisto-, valvomo- ja sosiaalitilaa on rakennettu noin 950 neliötä. Pukutiloja on rakennettu noin 120 henkilölle ja toimistotiloihin mahtuu noin 15 työpistettä sekä useita neuvottelutiloja. Yhdeksän metriä korkeaa varastotilaa on noin 500 neliötä. Korjaamolle on rakennettu myös yleisötasanne, josta korjaamotoimintoja voidaan esitellä vierailijoille.

Yhdistetyn kunnossapito-, henkilöstö- ja toimistorakennuksen eri tiloja on tarvittaessa mahdollista laajentaa toiseen kerrokseen toimiston osalta reilut 200 neliötä ja tietyiltä osin myös korjaamon sisätiloja toisessa kerroksessa. Varikon piha-alueella laajennusmahdollisuuksia on sekä pohjoiseen että idän suuntaan.

Vaunujen kunnossapito- ja säilytystilat optimikäytössä

Vaunujen säilytyshalli on mitoitettu siten, että sinne mahtuu enimmillään 26 kappaletta 37-metrisiä vaunuja. Raiteisto mahdollistaa myös pidempien eli 47-metristen vaunujen kunnossapidon ja säilytyksen. Hallin sisällä on kaikkiaan kuusi läpiajettavaa raidetta ja yksi raide on lähes kokonaisuudessaan varattu ratainfran kunnossapitokalustolle.

Korjaamohallissa on neljä raidetta, joista kaksi on läpiajettavia. Ne toimivat päivittäishuoltopaikkoina ja tarvittaessa myös pitkäaikaisempina kunnossapitopaikkoina. Yhteensä korjaamohallissa on seitsemän vaunupaikkaa. Vaunupaikoista kolme on varustettu huoltomontulla sekä ylähuoltotasoilla. Yhdellä raiteella on pyöräsorvi ja se toimii myös telinvaihtoraiteena. Korjaamohallin yhteydessä on omat tilansa työpajoille, työnjohdolle, varastoille sekä tekniikalle. Vaunuille tulee myös oma vaunupesukone.

- Korjaamon kunnossapitopaikkkojen määrässä ja varustelussa on pyritty monipuolisuuteen, jotta kunnossapito voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaasti. Tällä pyritään takaamaan vaunujen hyvä käytettävyys, ratapäällikkö Markus Keisala kertoo.

Varikon toiminnoissa on huomioitu ympäristönäkökohdat eri tavoin. Varikon korjaamo- ja kunnossapitotoiminta on jo lähtökohtaisesti ympäristöystävällisempää kuin esimerkiksi autokorjaamoilla, koska varikolla ei käsitellä isoja määriä kemikaaleja, rasvoja tai polttoaineita. Alueen hulevesien keräys sekä johtaminen on järjestetty tehokkaasti.

Työt varikon tontilla alkoivat vuoden 2017 syyskuussa. Varikko valmistuu suunnitelmien mukaisesti ja on toiminnassa protovaunun saapuessa ja testausten alkaessa ensi vuonna loppukeväästä.

Kuvat: Wille Nyyssönen/Raitiotieallianssi