Repa

Reittiopas



Raitiotien yleissuunnitelmaa tarkistettiin Itsenäisyydenkadulla ja Sammonkadulla

21.10.2015

Tampereen raitiotien yleissuunnitelmaa on tarkistettu Itsenäisyydenkadun ja Sammonkadun osalta siten, että bussiliikenteen pysäkkiratkaisut mahdollistavat bussien sujuvan liikennöinnin myös raitiotien toteutuksen jälkeen. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi tarkistukset jatkosuunnittelun pohjaksi tiistaina 20.10.2015.

Lautakunta päätti myös, että raitiotien projektiallianssi voi aloittaa katu- ja rakennussuunnittelun Itsenäisyydenkadun ja Sammonkadun osalta. Jatkosuunnittelussa otetaan huomioon seudullisen joukkoliikenteen ja pysäköinnin tarpeet.

Lautakunta lisäsi yksimielisesti ponnen, jonka mukaan Itsenäisyydenkadun raitiotien pysäkit tarkastellaan vielä erikseen, jos Asemakeskuksen suunnitelmat vaativat omia pysäkkijärjestelyjä. Lisäksi yksityiskohtaisessa suunnittelussa selvitetään mahdollisuudet toteuttaa Itsenäisyydenkadun linja-autopysäkit ajoradasta erillisinä.

Itsenäisyydenkadulla ja Sammonkadulla tutkittiin asetettujen tavoitteiden pohjalta useita vaihtoehtoja, joista tehtiin kattava vertailu. Itsenäisyydenkadun suunnitelmaratkaisussa bussipysäkit tehdään ajoratapysäkkeinä Pinninkadun liittymään. Pysäkki palvelee Itsenäisyydenkadulla liikennöiviä bussin runkoreittejä, arkiyöliikennettä ja raitiotien häiriötilanteita.

Sammonkadun suunnitelmassa bussipysäkit toteutetaan ajoratapysäkkeinä. Sammonkadulla varaudutaan muutaman bussilinjan mahdolliseen säilymiseen, sekä yövuoroliikenteen ja raitiotien häiriötilanteiden liikenteeseen.

Bussiliikenteelle tehdään Sammonkadulle kolme bussipysäkkiparia. Sammonaukion liittymään lisätään bussipysäkkipari, joka palvelee myös Itsenäisyydenkadun itäpäätä.

Joukahaisenkadun ja Lemminkäisenkadun pysäkit toteutetaan ajoratapysäkkeinä, joissa ajorataa levitetään niin, että pysäkillä seisova bussi on mahdollista kiertää. Raitiotien häiriötilanteita varten varataan raitiotiepysäkkien yhteyteen paikat bussien ajoratapysäkeille.

Palautetta pyydetään taas kyselyllä

Tampereen raitiotien yleissuunnitelman tarkistuksista pyydetään myös Sammonkadun ja Itsenäisyydenkadun osalta palautetta jatkosuunnittelun avuksi nettipohjaisella Harava-kyselypalvelulla. Myös Hämeenkadun suunnitelmasta on tarkoitus kysyä mielipiteitä, kun asian käsittely on edennyt.

Aiemmin hyväksytyistä Pirkankadun, Teiskontien, Taysin alueen katujen, Insinöörinkadun ja Hermiankadun tarkistetuista yleissuunnitelmista kerättiin palautetta verkkokyselyllä 6.7. - 23.8.2015. Kyselyssä oli mahdollisuus kommentoida myös kaupunginvaltuuston 15.6.2015 hyväksymää raitiotien linjausta Hervantajärven asemakaava-alueelle. Palautekyselyyn vastasi 254 vastaajaa, jotka tekivät 308 palautemerkintää katujen yleissuunnitelmakartoille ja jättivät 13 palautekommenttia katujen poikkileikkauksista.

Pirkankadun, Teiskontien ja Insinöörinkadun yleissuunnitelman tarkennukset saivat eniten palautetta. Yleisimmin palaute koski pyöräilyä. Raitiotiepysäkkien sijainti, liikenneturvallisuus, ruuhkautuminen, henkilöautojen pysäköintimahdollisuudet ja jalankulkuliikenteen kehittäminen olivat myös teemoja, jotka nousivat useissa palautteissa esiin. Kyselyn tarkempiin tuloksiin voi perehtyä kaupungin verkkosivuilla.

» Esityslista- ja pöytäkirjahaku
Yhdyskuntalautakunnan kokous 20.10.2015

» Osallistuminen ja vuorovaikutus
Aiempien kyselujen tulokset raitiotiehankkeen sivuilla

Teksti: Anna-Leea Hyry