Tampereen joukkoliikenne lahjoitti 4000 euroa Hope ry:lle

30.09.2015.

Tampereen joukkoliikenne järjesti Liikkujan viikolla 16.–22.9.2015 Tampereen matkakortin 20-vuotisen taipaleen kunniaksi hyväntekeväisyyskampanjan. Kampanjan ideana oli kasvattaa hyväntekeväisyyspottia Liikkujan viikon matkamäärien mukana. Vertailukohteena oli vuoden 2014 Liikkujan viikon matkamäärä.

Lähtöpotti oli 1000 euroa ja se nousi viikon kuluessa 4000 euroon. Hyväntekeväisyyskohteeksi valittiin yleisöäänestyksellä Hope Ry Tampere, joka on voittoa tavoittelematon, paikallisesti toimiva vähävaraisten perheiden tukiyhdistys.

Lahjoituspotti tulee tiiminvetäjä Kirsti Stenvallin mukaan tarpeeseen. Koulujen syyslomat kolkuttelevat ovelle, ja monessa tamperelaisessa perheessä loma kuluu rahanpuutteessa kotona.

”Esimerkiksi elokuvalipuilla voimme saada pientä ekstraa vähävaraisten perheiden arkeen. Ja kyllä se joulukin taas tulee nopeammin kuin arvaisi, ja joululahjoille on tarvetta”, Kirsi Stenvall toteaa.
Hope ry Tampere toimii Onkiniemenkadulla, ja lahjoituksia voi tuoda joka arkipäivä kello 9-15, keskiviikkoisin kello 9-18.

Hope tekee vapaaehtoisvoimin todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Yhdistys jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita luovutti lahjashekin Hope ry Tampereen tiiminvetäjä Kirsi Stenvallille.

Facebook Twitter Twitter