Ratikka lähtee katuverkolle - ota liikennesäännöt haltuun

29.06.2020.

Tampereen Ratikan voi nähdä varikon ulkopuolella heinäkuun alussa, kun koeajot aloitetaan varikon ja Turtolan välillä. Vaunulla tehdään torstaina 2. heinäkuuta aluksi kävelyvauhdilla etenevät koeajot varikon ja Pohjois-Hervannan pysäkin välillä yöllä. Hitaita koeajoja jatketaan perjantaina yöaikaan. Aamupäivällä klo 6-12 vaunulla aloitetaan nopeuden asteittainen nostaminen Hallilan ja Turtolan välillä.

"Varsinaiset koeajot käynnistyivät viime viikolla varikolla, kun aloitimme raitiotiejärjestelmän ja protovaunun testit. Testit ovat sujuneet odotusten mukaisesti ja pääsemme siirtymään katuverkolla tehtäviin testeihin viikon lopulla. Suoritamme koeajoja aluksi yöaikaan. Pyrimme liikkumaan katuverkolla noin klo 3-6, jotta bussiliikennettä ei tarvitse ohjata kiertoreitille", koeajokoordinaattori, Tampereen Raitiotie Oy:n projekti-insinööri Niina Uolamo selventää.

Koeajojen eteneminen ja tarkemmat aikataulut riippuvat tehtävien testien onnistumisesta. Niihin vaikuttaa myös sää.

"Muutokset aikatauluun ovat mahdollisia, mutta Ratikan liikkeistä kiinnostuneille vinkkaisin, että kannattaa kuljeskella perjantaina aamupäivällä Baanalla Hallilassa ja Turtolassa Laulunmaankadun ylikulkusillalla. Vaunun nopeuden nostamista testataan tällä alueella yhdessä Škoda Transtech Oy:n ja Raitiotieallianssin kanssa", Uolamo vinkkaa.

Koeajoissa testataan muun muassa raiteiden, vaihteiden ja ajolankojen ajettavuutta, liikennemerkkien, liikennevalojen ja opastimien sekä liittymien ja suojateiden näkyvyyttä. Lisäksi säädetään liikenne- ja varoitusvaloja, tehdään sähkönsyötön kuormituskokeita ja testataan liikennöintinopeuden sallimaa ajonopeutta ja vaihteenohjausta. Koeajoja tehdään aluksi yhtäjaksoisesti viikoilla 26-29. Viikon 29 jälkeen alkavat vaunulle tehtävät tyyppikokeet, johon liittyvä ohjelma täsmentyy heinäkuussa.

"Ratikalla ajetaan aluksi kävelyvauhdilla ja nopeutta lisätään asteittain. Suurinta sallittua nopeutta, eli 70 km/h testataan näillä näkymin viimeistään lauantaina 4.7.", Uolamo kertoo.

Ratikka-aika on nyt - ota liikennesäännöt haltuun

Kesä-heinäkuun taitteesta eteenpäin Ratikka tulee olemaan pysyvä osa Tampereen liikennettä. Raitiovaunuja tulee syksystä alkaen lisää ja ensi kesänä kaupungissa liikennöi yhteensä 19 raitiovaunua. Raitiovaunuilla liikutaan koeajoissa liikennesääntöjen mukaisesti. Koska nyt suoritettavissa koeajoissa muuta liikennettä ei tarvitse pysäyttää, vaunu liikkuu ilman liikenteenohjaajia.

"Toivomme, että kaikki tiellä liikkujat ottavat Ratikka-ajan liikennesäännöt haltuunsa. Koeajotiimimme havaitsi maaliskuussa tehdyissä koeajoissa puutteita ja välinpitämättömyyttä mm. raitiovaunuvaloissa toimimisen ja joukkoliikennekadulla ajamisen tiimoilta. Tulemme muistuttamaan Tampereella liikkujia tästä asiasta yhdessä Tampereen kaupungin ja Nyssen kanssa ja tarjoamme tietoa mm. Tampereen Ratikan verkkosivuille kootun tietopaketin avulla. Liikennesääntöjen noudattaminen on jokaisen vastuulla. Pysytään yhdessä tarkkoina liikenteessä", Sirviö muistuttaa.

Syyskuussa koeajot laajenevat Turtolan ja Itsenäisyydenkadun alikulkusillan välille ja loppuvuodesta Ratikka nähdään Pyynikintorilla asti. Ratikalla matkustamista Tampereella päästään kokeilemaan ensi keväänä ja varsinainen aikataulujen mukainen liikennöinti alkaa 9.8.2021.

Tällainen on Tampereen Ratikan ensimmäinen vaunu

Lajinsa ensimmäisen Tampereen Ratikan käyttöönotto tullaan suorittamaan loppuun Tampereella. Tästä syystä ensimmäinen vaunu monilta osin vielä keskeneräinen. Siitä puuttuu vielä osa ulkopuolen varustelusta ja mm. sisustusmateriaalit.

Tampereen Ratikka on ensimmäinen Škoda Transtech Oy:n valmistama pikaraitiotievaunu. Se on esteetön, tilava, ilmastoitu ja suunniteltu erityisesti pohjoisen olosuhteisiin. Raitiovaunu on 37,3 metriä pitkä, 3,6 metriä korkea ja 2,65 metriä leveä ja sen paino on ilman matkustajia 56,8 tonnia, mikä tekee siitä tähän mennessä kooltaan suurimman Pohjoismaissa valmistetun raitiovaunun. Kokonsa ja ominaisuuksiensa lisäksi vaunusta tekee erityisen se, että se on tamperelaisten kanssa yhdessä suunniteltu. Tamperelaisille on järjestetty useita tilaisuuksia tutustua vaunuun ja antaa palautetta käyttäjäkokemuksesta. Muun muassa vaunun sisustusta ja sen ratkaisuja on muokattu saadun palautteen perusteella.

Kokonaan valmis Ratikka nähdään Tampereella syyskuussa, kun toinen vaunu saapuu.

"Mikäli koronatilanne sallii, järjestämme loppusyksystä tapahtuman, jossa kaikki halukkaat pääsevät tutustumaan valmiiseen raitiovaunuun ja raitiovaunuvarikkoon", Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kertoo

Facebook Twitter Twitter