Nyssen kyytiin palataan vähitellen, turvallisuustekijät koetaan tärkeiksi

17.06.2020.

Nyssen teettämä kysely kertoo, että turvallisuus askarruttaa joukkoliikenteen käyttäjiä. Julkista liikennettä aiotaan kuitenkin käyttää jatkossakin, varsinkin jos turvallisuustoimenpiteet koetaan riittäviksi.

Nyssen matkustajamäärät putosivat maaliskuussa noin 70 prosenttia. Korona-epidemia on vähentänyt merkittävästi joukkoliikennepalvelujen käyttöä, kun epidemian vuoksi asetetut rajoitukset ovat vähentäneet ihmisten liikkumista.

Kyselyyn vastanneista yli puolet uskoi, että Nyssen kyydissä on edelleen turvallista matkustaa. Noin puolet vastaajista koki toisaalta turvallisuuden yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä päätöksessään palata joukkoliikenteen käyttöön. Kaikista vastanneista 93 % uskoo käyttävänsä joukkoliikennettä jatkossa.

Matkustajamäärissä on tällä hetkellä nähtävissä elpymistä, kun kokoontumisrajoituksia on purettu. Tällä hetkellä matkustajamäärät ovat noin 40 % normaalin tason alapuolella.

Tärkeimmäksi turvallisuuteen vaikuttavaksi tekijäksi kyselyssä nousi muiden matkustajien käyttäytyminen ja vuorovaikutus heidän kanssaan. Tärkeäksi koettiin, että matkustajat noudattavat annettuja ohjeita, ja bussiin nouseminen ja poistuminen onnistuvat turvallisesti.

Henkilökunnan turvallisuusohjeiden noudattaminen oli vastaajille myös tärkeää. Turvallisuutta edistää myös bussien säännöllinen puhdistaminen.

Kysely toteutettiin 19.-24.5. ja siihen saatiin yhteensä 650 vastausta Nyssen asiakasrekisteristä ja CINT-paneelin kautta. Kyselyn tavoitteena oli selvittää, mistä asiakkaiden kokemus turvallisuudesta muodostuu ja miten turvallisuustekijät vaikuttavat joukkoliikenteen käyttöön.

Joukkoliikennejohtaja Mika Periviita kertoo, että Nysse suhtautuu turvallisuuteen ja terveyteen liittyviin asioihin vakavasti.

”Käytämme kyselyyn vastanneiden asiakkaiden toiveita ja ehdotuksia apuna palveluiden suunnittelussa ja sekä matkustajien että kuljettajien opastamisessa turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä”, Periviita toteaa.

Turvallisuus on yhteinen haaste

Nysse ohjeistaa matkustajia turvalliseen matkaan niin bussien matkustamonäytöillä kuin verkkosivuilla.

Bussien siivousta on tehostettu: tartuntojen ehkäisemiseksi bussien kaikki kosketuspinnat käsitellään toistaiseksi desinfioivalla puhdistusaineella päivittäin. Kuljettajien turvallisuuden varmistamiseksi ensimmäinen penkkirivi on poistettu käytöstä. Suurimmassa osassa busseista on turvaohjaamo kuljettajien suojana.

Yksittäiset bussit voivat kuitenkin olla täynnä, vaikka joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat selvästi pienempiä kuin koronaa edeltävänä aikana. Edelleen suosittelemme, että lyhyet matkat tehtäisiin varsinkin aamun ja iltapäivän ruuhka-aikoina kävellen tai pyörällä. Näin pidemmältä matkustaville ja esimerkiksi liikuntaesteisille jää riittävästi tilaa.

Matkan turvallisuuteen meistä jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan. Turvallinen matka tehdään yhdessä, kun noudatamme ohjeita ja otamme muut matkustajat huomioon.

Facebook Twitter Twitter