Suomi 100 - Nysse-tarinoita

Nysse-tarinoita 2017

Nyssen alkulähteillä

Oheisessa Aamulehden lehtileikkeessä ollaan hyvin lähellä nysse-sanan syntyhetkiä vuonna 1990:

Lehtikirjoitukseen lehden toimitus vastasi seuraavasti: ”Nimimerkki on epäilyksissään aivan oikeassa. Nysse-sanalla ei ole kerrassaan mitään tekemistä tampereenkiälen kanssa. Muutamat koulukunnat kiistelevät edelleen siitä, mitä kautta ”nysse” on tullut julkisuuteen ja ketkä yrittävät soluttaa sanaa tamperelaisten käyttöön. Tampereeksi bussi on onnikka, onnipussi, pussi, linjuri, linjavaunu, linjapiili (…)”

***

Asuessani Tampereella vuoden verran muistan, kun eka kerran odotin bussia kun menin käymään Ylöjärvellä. Ihan oikeasti vieressä oleva huudahti bussin tullessa Nysse tulee! Kyllä siinä sain kuulla että tämä legendaarinen sanonta on niin totta. / Mippu

Opin tiellä bussireitillä

Kävin koulua Hämeenpuistossa Tipalassa. Kuljin sinne Raholasta linja-autolla. Olin kulkenut matkaa jo muutaman vuoden. Sitten äidinkielen tunneille piti lukea sekä Seitsemän veljestä että Kalevala. Siihen aikaan 1960-luvulla nuo kirjat eivät kiinnostaneet yhtään, mutta pakko oli lukea. Siispä päätin, että käytän kaikki linja-automatkat ko. kirjojen lukemiseen. Vielä tänäkin päivänä olen hyvin tyytyväinen, että kirjat tulivat luetuiksi ja linja-automatkat hyödynnetyiksi. /  Tutsa

Nelonen pysäkillään

Kuva on otettu 70-luvun alussa Tampereen päivänä "Länsitorin pysäkillä" Tesomankadun alkupäässä. / Tapsa

Hatanpäälle keinolla millä hyvänsä

Nysse oli lähdössä Keskustorilta. Samassa vanha mies juoksi kadun yli ja kaatui Nyssen eteen.Kun kuski avasi oven mies nousi ylös ja kysyi: ”Meneekö tää auto Hatanpäälle?” Kuski vastasi: ”Ei mee,mutta tolla konstilla sinne on kyllä helppo päästä.” / Peetu

Wanhat ohjetaulut takaisin

Laittakaa busseihin takaisin ne 60-luvulla olleet ohjetaulut. Mm. "Älä seiso niinkuin pataässä niinkuin äijänkuva tässä, anna toisillekin tilaa ettet heidän matkaansa sä pilaa", oli muitakin hyviä!/ Koululainen Lielahdesta

***
Itse muistan lapsuudesta bussimatkat Nekalasta kaupunkiin numerolla 11 ja bussien seinätaulujen hauskat opastekstit: Jos bussi menee ohitse, syypää olet sinä itse. Anna selvä merkki sille silloin et jää pysäkille ja toinen: Älä seiso kuten pataässä niinkuin äijänkuva tässä. Anna toisillekin tilaa, ettet heidän matkaansa sä pilaa. Kunpa nämä tekstit tulisivat nykymatkustajienkin iloksi ja opastukseksi. / Nanna

Nämä vanhat ohjeet löytyvät nyt myös Nyssen kotisivuilta Matkustajan oppaasta.

Mustan ruusun vetovoimaa

1950-luvulla Raholaan ajoi linja-auto numero 4. Sitä ajoi erittäin komea, miehekäs, ystävällinen ja kaikkien raholalaisten naisten ihannoima kuljettaja. He olivat antaneet hänelle lempinimen "musta ruusu". Aina, kun joku naishenkilö Raholasta oli menossa kaupunkiin asioille, toivoi hän "mustan ruusun" olevan kuljettajana. Joka naishenkilö halusi istua linja-autossa mahdollisimman lähellä kuljettajaa. / Tutsa

Pierupelkuri

Matkustin bussilla keskustaan päin ja Hämeenkadulla pääsi pieni pieru. Ikkunapaikalla istunut vaaleahiuksinen mies nousi salmannopeasti pystyyn, tönäisi minut keskikäytävän lattialle ja poistui nopeasti auton avoimesta ovesta. En ole koskaan aikaisemmin kohdannut näin pieruherkkää ihmistä. / Tikru

Tasapainottava tekijä

Yöllä oli satanut paljon lunta. Linja-autopysäkeille lumi oli pakkautunut sileiksi peilipinnoiksi, joilta bussien kesärenkaineen oli vaivalloista päästä liikkeelle. Kaikkein vaikeinta oli pitkillä haitaribusseilla, jonkalaisessa minä olin, ja joka suti ja suti, eikä päässyt eteenpäin. Tuskastuneena kuljettaja kääntyi matkustamoon päin ja kuulutti: Takaosan matkustajat, siirtykää bussin etuosaan!!! Pomppasin oitis ylös, ja huomasin olevani ainut matkustaja takaosassa. Siirryin siis käskyn mukaan eteen. Ja yllätys, yllätys: seuraava lähtöyritys onnistui; pieni ruopaisu, ja niin sitä mentiin. Sadannen kerran elämässäni päätin aloittaa laihdutuskuurin. / Eila

Yllätysvauva

Istuin bussin etuosassa, viereeni tuli vanhempi herrasmies. Nyökkäsin ja sanoin jotain säästä. Mies katsoi minua pitkään, ja sanoi: ette taida olla täältäpäin, täällä ei yleensä tuntemattomille puhuta. Siitä sukeutui mukava keskustelu, minkä keskeytti bussiin tullut nuori äiti. Nainen työnsi turhaa kyselemättä vauvan miehen syliin: Pidä tätä vähän aikaa! Ja lähti viemään vaunuja bussin keskiosaan. Mies oli tyrmistyneen hämmästynyt, ei sanonut mitään, puristi vaan lasta tiukasti ettei se putoaisi. Nyt taisitte saada yllätysvauvan, totesin minä, johon mies: Juu, mutta on tässä nyt kyllä hirveä vastuu. Pian palasi äiti, sieppasi vauvansa. Kiitti. Yllätysvauva katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Mies huokasi syvään helpotuksesta. / Eila

Enkeli maantiellä

Olin Espoon paikallisbussissa aamuruuhkassa. Seisoin lippuautomaatin vieressä. Sisään tuli rouva, joka hyvin hermostuneena kaiveli taskujaan, käsilaukun lokeroita, vielä kerran taskujaan. Eikä löytänyt bussikorttiaan. Mumisi itsekseen: ..ei voi olla totta … just tänä aamuna … Minä tarjouduin ystävällisesti maksamaan hänen matkansa. Tarjous hämmästytti häntä, mutta sitten hän taas hermostui : miten mä sen voin sitten teille maksaa takasin, mun pitäs saada teidän tilinumero, enkä mä löydä kynääkään … Keskeytin hänet ja sanoin topakasti: nyt tehdään näin: minä teen päivän hyvän työn näin heti aamusta, maksan matkanne, te pääsette töihin ajoissa, ja meille molemmille tulee siitä hyvä mieli. Rouva kuunteli epäuskoisena ja sanoi: ette taida olla Espoosta. Sitten kuulin kun rouva soitti miehelleen: … joo, en löytäny mistään … no ei siis kolikon kolikkoa … joo, ihan totta, se rouva halus maksaa …ajattele …no ei, se oli Tampereelta. / Eila

Nysse-runo

Hei sinä sininen,
älähän jätä!
Kohta on hätä!
Oli sellainen aamu,
naama kuin haamu
ja kahvi taas loppu.
Nyt on hoppu!

Vaan kerkesin mukaan!

Ei hymyile kukaan,
ei paikkaa, ei tilaa.
Kuin huonoa pilaa.

Silloin kuskilla repee,
iskee tunnelma kepee:
Voi tätönen rukka!
Roikkuu niskastas sukka!

Alkaa melkoinen kuhina,
nauru ja puhina,
synkkyys jo laukee
ja paikkakin aukee.
Heilutan sukkaa
kuin voiton kukkaa!
/Pörinä

Muistokimara rollikasta nro 11

Joskus 1950-60-lukujen taitteessa pappani oli ensimmäistä kertaa rollikan kyydissä (nro 11). Äitini meni jo käytävällä reippaasti eteenpäin, kun Viljo-Pappa huusi: ”Tarviiko täällä ottaa hattu päästä?”
* * *
1970 luvun lopulla jouluntietämillä, olimme kavereiden kanssa hieman riehakkaissa jouluisissa tunnelmissa. Lauloimme antaumuksella joululauluja bussissa. Kuski pyysi moneen otteeseen lopettamaan, vaikka kanssamatkustajat pyysivät jatkamaan laulujamme.
Kuinka ollakaan, kuljettaja koukkasi bussin numero 11 Hatanpään valtatieltä kaksi kertaa oikealle Sorin eteen ja painoi muutaman kerran torvea. Bussista osa kuorostamme lähti putkaan ja osa ei. Muutama huomasi kuskin koukkauksen ja siirtyi takapenkeiltä eteenpäin istumaan.
* * *
Ennen Wanhaan isot pojat kulkivat osan matkaa Nekalan kouluun roikkuen rollikan (nro 11) perässä. Silloin oli lunta kokotalven jokipohjan ja muotialan tiet "täynnä". Talvet olivat talvia läpi talven / Vestonmäen Vaari

Kun rollikan sarvet putosivat

Asuin lapsuudessani Nekalassa. Sieltä kulki rollikka nro 11 keskustaan. Mummuni, äitini ja minä olimme menossa linja-autoasemalle, mistä jatkaisimme matkaa Lauttakylän bussiin. Kiire oli tietysti - ja eikös rollikan "sarvet" pudonneet liikenneympyrässä pois. Onneksi matkaa oli vähän jäljellä, niin tarvoimme sen "apostolinkyydillä". Rollikat olivat kivoja! / Mimmi

Nyssekuvia

Joskus viime vuosisadalla vuosien 1974-1975 paikkeilla ei kuukausilipuissa ollut mitään nimiä jne. Siinä oli vain reilusti kuukausinumero esim. 9. Väri taisi vaihtua joka kuukausi. Kuvassa oleva wanhanajan vaihtolippu oli semmoinen lipuke, ettei siitä tainnut ottaa edes rakettitieteilijä.

Paunun bussi liikennöi välillä Kulju-Tampere vuonna 1952.

Kuva kyseisen Capitol -bussin ohjaamosta:

Ote "kalliin ja aran" takamoottorinen Scania-Vabis-Capitol- bussin ohjevihkosen ensimmäiseltä sivulta reilun 50 vuoden takaa ohjeistettiin kuljettajia seuraavasti:

Kuvat ja otteet lähettänyt: Vestonmäen Vaari

(Huom! Nysse-kuvat ovat tervetulleita!)

Palvelu joka töksähti

Nousin tänään 31.10.2017 puolen päivän aikoihin Keskustorilta bussiin nro 11. Olin pari sekuntia myöhässä ja loputon bussin suljettuun oveen. Kuljettaja avasi oven, leimasimen kortin ja kiitin kuljettajaa. Hän vastasi kiitokseni tokaisemalla, että pysäkille voisi tulla ajoissa. Kerroin tulevani melko kaukaa ja siksi myöhässä, johon hän vastasi, että hänkin tulee kaukaa. Lopetin keskustelun siihen. Käytän yleensä bussia 29, jossa aina ollut hyvä palvelu. / Hesekiel

Bussi päiväkotina

Isä oli yli 30 vuotta bussikuskina kaupungilla. Joskus kun isä ja äiti olivat yhtä aikaa illalla töissä, lapset laitettiin isin mukaan bussiin hoitoon. Siinä tuli reitit tutuksi. Haitaribussi oli suosikkini. Opiskeluaikoina kun asuin jo opiskelija-asunnossa sain usein ruokalähetyksen kotoa isän mukana. Tiesin mihin aikaan hänen vuoronsa on pysäkillä ja piipahdin siinä noutamassa eväskipon. Nykyisinkin kuljen kaikki matkani bussilla. Se on helppoa ja miellyttävää ja saan siellä tilaisuuden viettää "omaa aikaa". / Leena

Sika Nyssessä

Äiti ja poika matkustivat Nyssellä, poika potki edessä olevan naisen penkkiä. Edessä istuva nainen sanoi harmissaan, miksi lasta ei kielletä häiritsemästä. Äiti sanoi: ”Meillä on vapaa kasvatus”. Punkkari, hakaneuloja, muitakin killuttimia, reikiä ja muuta, tokaisi sylkäisten lattiaan lunssin: ”Niin, tässä on se vapaan kasvatuksen tulos.” Nähty ja kuultu on sika Nyssessä. / Sirkka

Samaa maata

Oli hieno juttu nähdä, että linja nro 81 kuskilla oli samasta kankaasta tehty kravatti kuin bussin istuimet. Hieno juttu, jihuu. / Sirkka

Kulttuurishokki

Odotin Tampereella linja-autoa, kun bussi vilahtikin ohi. Silloin vieressä seisova sanoi minulle, että Nysse meni. Luulin, että hän tarkoitti, että nyt se meni, kunnes hoksasin mistä on kyse. Oltuani hetken hiljaa sanoin hänelle, että ai niin sä tarkoitit tuota onnikkaa. Silloin vuorostaan hän meni hiljaiseksi... (Oulussa bussi on onnikka.) / Onnikka

Bling-pahvilippuja

Minun tarinani nyssen kanssa alkoi vuonna -69 Kalkku-Rahola välillä koulumatkustajana. Kalkusta oli kaksi eri linjaa, 10 Raholan ja 13 Ikurin kautta. Lippu oli pahvinen neliskanttinen, joka annettiin kuljettajalle rei’itystä varten. Nysset olivat täynnä, ja muut matkustajat eivät tykänneet suksien kanssa tulevista koululaisista talvella. Lastenlippu maksoi 0,25 penniä ja aikuisten 0,75 penniä. Toiset kuskit pitivät kovaa kuria: ovi ei auennut jos ei ollut kunnollista jonoa. Lapsia pidettiin ruuhka-autossa sylissä, isommat seisoivat. Aikaa kului, ja liput muuttuivat 10 matkan "bling"-lipuiksi. Matkan sai maksaa itse. Kuukausilipun hinta oli noin 40 markan kieppeillä.

80-luvulla tulivat kuukausikortit valokuvalla ja tarralla. Kortti ostettiin joka kuukausi ja siihen jäljennettiin kortin numero. Ja jos et sitä laittanut, kuskit huomauttivat ja jouduit kirjoittamaan sen kuskin nähden. 90-luvulla vaunuilla pääsi matkustamaan ilmaiseksi. Sitä ennen täytyi käydä maksamassa edessä ja jättää vaunut yksin - tai ruuhka-autossa kortti kävi edessä yksin kädestä-käteen muiden matkustajien avustuksella. Sitten tulivat ns. älykortit ja taas maksaminen helpottui. Niiden myötä tulivat näyttötaulut keskustan pysäkeille. Alussa ne eivät pitäneet paikkaansa, mutta sekin on parantunut vuosien saatossa. Mutta yksi asia pysyy Nysseissä, ne kulkevat säässä kuin säässä. / 50 v Nyssessä kulkenut

Appelsiinit

Menin uuteen Taysiin nuorena tyttönä töihin 1.2.1962, kaksi viikkoa ennen sairaalaan tulleita ensimmäisiä potilaita. Asuin Riistakadulla. Poikkesin kaupassa Kissanmaankadulla ja sieltä jatkoin Karhunkatua. Kissanmaan lastentalon kohdalla appelsiinipussi putosi kainalosta. Appelsiinit lensivät pitkin Riistakatua. Auton nro 7 kuljettaja pysähtyi ja minä keräsin appelsiinit kadulta. Heilautin kättäni ja hymyilin kiitokseksi. Niin hymyili kuljettajakin! Jos kuljettaja vielä elää ja muistaa tämän, lähetän kiitokset ja terveiset! / Anja

Vinolakki oli lännen nopein

Muistoni menevät 1960- ja 70-luvun aikoihin. Linjan nro 9, joka lähti Pohtolasta, yksi kuljettajista oli lempinimeltään Vinolakki. Hänellä näet ajajanlakki oli kallellaan sivulle taakse. Häneltä ei hymyä irronnut ja muutenkin tuntui olevan täysin tympiintynyt työhönsä. Jos auto oli aivan täynnä ja auton etuosassa olevan olisi ollut helpompi päästä etuovesta pois kuin mennä täyttä käytävää pitkin keskiovelle poistumaan, niin Vinolakki totesi vihaisena: "keskiovesta!" Siinä sitten rynnit keskiovelle. Ehkä silloin hymynkare viivähti hänen huulillaan. Joskus tuli myös nopeita jarrutuksia, niin että oli paras aina pitää tiukasti kiinni pystytolpasta. Matkaliput lävistettiin eräänlaisella naskalilla, joka oli puukotelossa kuljettajan vieressä. Sen hän veti esiin nopeammin kuin John Wayne pistoolinsa. Vinolakin kyydistä selvittiin kuitenkin hengissä, ja aika kultaa kokemukset. / Artsi

Sukujuuret hukassa

Istuin bussissa vastapäätä äitiä ja noin viisivuotiasta tyttöä, kun bussiin nousi mieshenkilö joka ohi kulkiessaan tervehti tytön äitiä iloisesti. Tyttö katsoa napitti minua ja kysyi: "Tiiäkkö kuka toi oli?". Vastasin, etten tiedä. "Se oli yhden meiän äitin lapsen iskä", kaikui kirkkaalla äänellä, joka kantoi bussin päästä päähän. Äiti kiirehti posket punaisina selvittämään mahdollisimman kovaan ääneen, että hän työskentelee päiväkodissa lastenhoitajana. / Hymytyttö

Apina bussissa

Nuorempi veljeni matkusti isämme kanssa linjan 12 vuorolla. Isä piti poikaa sylissään kun bussi pysähtyi Haarlan palatsin eteen ja ovet aukesivat. Autosta astui ulos erittäin ruman näköinen mies. Samassa veljeni kiinnitti huomion rakennuksen portaiden pieleen kiinnitettyyn patsaaseen. Siinä on irvistävä puuma kivipallon päällä. Patsaita on aksi kummallakin puolen portaikkoa. Kirkkaalla äänellä poika huudahti "APINA". Johon isäni tuimaan sävyyn (leikillään) "No, no poika, eipäs haukuta ihmisiä". Muutama matkustaja tajusi tilanteen huvittavuuden ja purskahti nauramaan. / veteraani Veksi

Tuhoojabussi

Pikkuveljellä oli punainen muovipallo - vähän pienempi kuin jalkapallo. Hän leikki sen kanssa Nekalan koulun asfalttipihalla. Pallo karkasi ja vieri kadulle. Koulun pysäkiltä lähti linja-auto no:12 kohti kaupunkia. Pallo jäi pyärän alle ja pamahti rikki. Istuin kotimme keittiössä jossa äitikin toimitti askareitaan. Kuulimme pamahduksen ja äiti sanoi, "Nyt ne päästi siitä ilmat pihalle". Emme siis tienneet tapahtumasta mitään, kuulimme vain äänen. Hetken perästä sisään tulee itkevä pikkuveli. Itkun seasta saimme selvän, että hänen punaisen pallonsa yli oli ajettu tuhoisin seurauksin. Siihen aikaan ei ollut varaa hankkia uutta palloa niin kuin nykyään tehtäisiin. / veteraani Veksi

Te ette ole ruuhkaa nähneetkään

Nyt kun valitetaan täysistä linja-autoista, niin ette te tajua täydestä mitään. Kuljin Sampolaan kansalaiskouluun Y18 vuorolla Kumpulasta arkiaamuisin 60-luvun loppupuoliskolla. Koska se oli Y-vuoro, ajoneuvona ei ollut tavallista reittibussia vaan yksi niistä alkuperäisistä ACE-autoista, jossa oli seinät pullollaan ulospäin. Kuljettaja kiipesi sisällä olevan moottorin katteen yli paikalleen etuovesta. Heti vasemmalla oli rahastajan karsina. Rahastajaa ei enää käytetty kuljettaja rahasti. Auto oli todella tupaten täynnä koululaisia. Istuin kerran rahastajan paikalle oven pieleen ja aloin laskea paljonko väkeä tuli autoon. Siitähän ei poistunut ketään ennen Ristinarkkua, jossa oli ensimmäisten koululaisten poistumispysäkki. Laskin: 107 koululaista. Kuski otti kaikki pyrkijät sisään ja meitä oli yli sata. Muistan kuinka uloslähtijät tunkivat oville, niin eräs lapsi huutaa, "älkää viekö mun laukkua". Joten katsokaa jostain, kuinka pieni se ACE oli ja sijoittakaa sinne 107 koululaista. Se oli ruuhkabussitilanne, joka toistui jokaisena koulupäivänä. / veteraani Veksi

Kuljettajan monipuolinen toimenkuva

Tapahtui joskus -80 -luvulla. Olin siirtämässä venettä Pyhäjärven rannasta. Kaveri ehti auttamaan sen verran, että saatiin vene perävaunun päälle, mutta siitä jatkoin yhdistelmän kanssa yksin.

Alla vieras auto (omassani ei ollut vetokoukkua) ja perässä kärry ja vene. Kyseessä olikin hankalampi juttu kuin kuvittelin. Rannasta Tahmelan viertotielle tuolloin nousseessa kapeassa mäessä olisi pitänyt mennä raskaalla yhdistelmällä vauhdilla ylös, mutta tajusin, etten voi sokkona hujauttaa sivusta päätielle. Löysä sora pyöri renkaissa, kun rullasin hiljalleen kohti risteystä ja lopulta jäin mäkeen sutimaan. En saanut autoa ylös enkä alas, sillä olin ensimmäistä kertaa yhdistelmän ratissa, enkä mitenkään saanut peruutettua kärryn kanssa kapealla tiellä. Avuttomana nökötin siis autossa keskellä mäkeä ja mietin, mitä tekisin seuraavaksi.

Onneksi Tahmelassa oli tuolloin juuri sillä kohtaa, tien toisella puolella, bussin päätepysäkki. Paikalla oli kuin olikin linja-auto, jonka kuljettaja oli ilmeisesti jo kotvan aikaa seurannut touhujani ja tuli ritarillisesti apuun. Minä valvoin liikennettä, kun kuljettaja ensin tottuneesti peruutti yhdistelmän mäennyppylän alle, otti vauhtia ja ajoi auton Tahmelan viertotielle, josta pääsin sitten jatkamaan matkaa.

Tapahtumasta on mennyt jo vuosikausia, mutta kiitollisuudella ajattelen vieläkin ystävällisesti apuun rientänyttä kuljettajaa! / Saara

Pää ovien välissä

Äitini oli tullut nuorena tyttönä maalta suureen kaupunkiin Tampereelle, joskus 1960-1970-lukujen taitteessa. Päätyi töihin Verkatehtaalle, joka sijaitsi muinoin Koskikeskuksen paikkeilla.

Eräänä kauniina päivänä tuttuun tapaansa meni bussilla töihin, jäi Verkatehtaan edessä pois autosta. Kävi kuitenkin, että hän varmaan oli jonon viimeinen ja kun oli astumassa ovista ulos, ovet pamahtivat kiinni. Ei muuta vikaa, mutta äitini pää oli jäänyt ovien väliin ja bussi teki lähtöään pysäkiltä. Kuski ei ollut huomannut äitiäni ja oli pamauttanut ovet kiinni sekä painoi jalkaa kaasulle. Onneksi vain pää oli ulkopuolella (ja jalat sisällä), ovien välissä - ovet painoivat kaulaa. Bussi jo nytkähti liikkeelle, kun muut matkustajat olivat huutaneet kuskille "Ovet auki!".

Äitini pääsi pälkähästä ja meni töihin. Ei sille tullut silloin mieleenkään käydä lääkärillä, koska pää liikkui hyvin, mitä nyt kaulassa oli punaiset jäljet. / Maalta kaupunkiin

Vanhan ajan tuoksua

1980 luvulla vein traktorin Lakalaivaan huoltoon. Jätin koneen ammattilaisten käsiin ja itse menin Multisillan bussilla kohti keskustaa. Ihmiset bussissa oli niitä toimeen ja virkaan menijöitä. Duunarit oli mennyt jo aikaisemmin. Tuoksu autossa oli kai siitä Saaronin liljasta sillä ilma oli täynnä hajusteita. Täytyi jäädä pois linja-autoaseman kohdalla ja kävellä Keskustorille että yleensä pystyi hengittämään. Onkohan hajustus nykyisin vähentynyt vai onko minulta aisti tottunut? Enää ei ole hajut haitanneet. / Korven Jaska

Vaikeaa tuo pahvikorttien leimaaminen

Maalaistyttö oli muuttanut Tampereelle. Oli syksy 1974. Ostin ensimmäisen leimattavan pahvisen bussikorttinippuni kuljettajalta, joka leimasi matkani samalla. Kotiinpäin mennessäni nousin bussiin ja tungin korttia leimauskoneeseen. Poskeni punottivat ja tungin ja tungin ja tungin. Kokeilin vielä toisinkin päin onnistumatta. En saanut sitä leimattua. Kuljettaja hymyili ja sanoi: "jos leimaisit vain yhden kortin kerrallaan", niitä oli nimittäin kolme samassa nipussa. Voi sitä häpeän määrää! / Maalaistyttö

Kakalle leipomoon

70-luvun lopulla tapahtui näin. Y-vuoro oli tulossa keskustaa kohti Takahuhdissa ja tarve varsin luonnollinen pääsi kuljettajan yllättämään. Kun bussi saapui Leivon Leipomon pysäkille, kuljettaja sammutti auton, otti rahastuslaukun ja ilmoitti matkustajille "Mun täytyy nyt mennä kakalle" ja lähti kävelemään kohti leipomon kahvilaa. / Tapsa

Vanhoja lippuja

Paunun liput ovat Almex sarjalippuja Tampere- Sääksjärvi välille, Tampere- Hakkari välille, muunnettu koululaislipusta aikuisten sarjalipuksi ja 10 matkan lippu josta ei saa selvää enää mille välille se on ostettu. Kaikki liput vuodelta 1986.

TKL.n lipun ajankohta ei tiedossa, mutta yksityiskohtana mainittakoon Säästöpankin mainos lipun takana.

Lippujen kuvat lähettänyt: Tapsa

Rollikalla Malmsteenien keikalle

Isäni oli Takossa töissä. Hän sai luultavasti esitteen lasten joulujuhlasta Tampereen VPK:n talolla. Juhlassa esiintyivät George ja Rangni Malmsten jotka varmasti laulaisivat Mikkihiiri merihädässä joka oli sen ajan lasten popbiisi. Juhlapäivä oli viikonloppuna. Isä oli päivävuorossa äiti ja vanhemmat siskot eivät lähteneet kanssani, joten lähdin yksin. Olihan se hienoa mennä Härmälästä rollikalla kohti Pyynikintoria ihan yksin, Muistan vielä ovella miehen, joka ei meinannut päästää yksinäistä pikkupoikaa sisään, mutta sitten siihen tuli isän osaston työkavereita, jotka todistivat pääsyni juhlaan. Mehu ja piparit maistuivat hyvälle ja kuultiin se Mikkihiirikin siellä. Kotimatka rollikalla sujui myös mukavasti./ Härmälän poika

Valoa trollikasta

Asuimme kivitalon ylimmässä kerroksessa. Kadulla kulki trollikka. Aina tiesi, oliko pakkasta, kun trollikan "sarvet" räiskyivät valoa ja se oli kuin isot tähtisadetikut olisivat valaisseet kaiken. Joskus ne "sarvet" tippuivat langoilta ja kuljettaja nousi ja veti rukkaset käsiinsä ja nosti ne takaisin paikoilleen ja niin matka jatkui. / Tuikku

Pitäkää kiinni - vaikka mailasta

Kissanmaalla asuessamme kuljin Tammerkosken tyttölyseoon bussilla, joka oli aina aamuisin täynnä koululaisia. Kerran, kun menin auton takaosaan, penkit olivat täysiä. Kuljettaja jarrutti äkkiä ja tarrasin muka pylvääseen, mutta se olikin jokin pojan jääkiekkomaila. Siitäkös pojan kaverit riemastuivat, hauskaa heillä riitti. / Tuikku

Suklaata

Nyt vuonna 2017 loppukesästä olin menossa Pyynikintorilla hautausmaalle bussilla 6. Kuljettajan takana istui nuori nainen ja tarjosi suklaata jokaiselle bussiin tulevalle. Selvisi, että kuljettaja oli tekemässä viimeistä työvuoroaan iloisena ja ystävällisenä, kun jäi eläkkeelle. Matkustajat olivat yllättyneitä ja iloisia ja toivottivat mukavia eläkepäiviä. / Tuikku

Riidellään vaikka busseista

Lapseni ovat aina olleet kiinnostuneita busseista ja halunneet tietää niistä paljon asioita. Vuosi sitten silloiset 5 vuoden ja 4 vuoden ikäiset saivat aamubussissa riidan aikaiseksi. He riitelivät siitä, oliko kyseinen bussi missä istuimme Volvo vai scala. Ja oliko se bussi teliauto ja akseliauto. Ennen kuin riita yltyi isompaan mittakaavaan, pelastin äitinä tilanteen kertomalla, että olimme akseli-Scalassa. Kumpikin lapsi oli oikeassa ja sopu saatiin aikaiseksi. Näin pienistä asioista meillä riidellään / Scala

Peruuttava bussi

Istuimme linja-autossa selät menosuuntaan. 6-vuotias lapseni kysyi: "Miksi tää bussi peruuttaa koko ajan?" / EeKoo

Kahveella kai

50-luvulla asuimme Raholassa, mistä pääsi kätevästi linkulla äidin kanssa kaupungille. Aika usein auto poikkesi tankkaamaan Rollikkahalleille. Pysähdys kesti sen verran, että kuljettaja varmaan kävi myös pissalla ja kahvikupposella, mutta väki odotti rauhassa.

Toinen kiva muisto oli ykkösen linjalla Rantaperkiöön,k un johdot räiskyivät sinistä ilotulitusta pakkasella. Välillä linkun johdin irtosi ja kuljettaja kävi laittamassa sen paikalleen. / Seijamaria

Upeita maisemia pikkupojalle

Linja 14 teki Tampereen tutuksi maalaiskoulupojalle 1950-luvulla. Asuin tuolloin pienessä teollisuuskylässä vanhan Pohjanmaanradan varrella. Jouduin keskikouluun (kuolleen) isäni siskon painostuksesta. Siitä pakkopullasta seurasi, että ehtoja suoritin kesäkuut joka vuosi. Lielahdessa omakotitalon yläkerrassa asuva vanhapiikatätini otti minut omakseen: kun ehdot oli suoritettu, pääsin Tampereelle!

Monet kesän meni siten, että ensin matkustin junalla Tampereen asemalle. Sitten mutterikioskilla odotusta, että linjan 14 Rautatiekatu - Peltokylä Scania-Vabis lähtisi. Näinä ehtolaispalkkiokesinä linja 14 tutustutti minut Kauppahalliin, Pyynikkiin, Viikinsaareen (sinne liikennöivät silloin Alho ja Laine), Pispalaan, toreihin, Sorsapuistoon, Tampereen Messut, Tavaratalo Tempoon ja Hippoksen sirkukseen.

Vaikka Peltokylä (nykyinen Ryydynpohja Ylöjärven rajalla) oli aivan maaseutua, niin linja 14 teki minulle Tampereen tutuksi - kiitos tätini. Yhtä asiaa silloin ihmettelin: kuorma-autot kulkivat naftalla ja pirssit bensalla, mutta nyssen 14 seinässä olevassa katsastustodistuksessa luki: polttoaine KAASUÖLJY! Kaasuöljy? No se selvisi, kun kysyin kuskilta. Ne matkat silloin olivat upeita maalaispojalle - ja ne maisemat Pispalan valtieltä!

Näkymä Nyssestä 70-luvun puolelta

TKL 303 linjalla 23 vuonna 1979, kuvan saattoi ottaa etupään kyljestä tarpeeksi tiukassa kurvissa, kuten tässä keskustorilta poistuessa, takapään penkiltä.

Onnikkajuttuja Tampereelta

Poimintoja vuonna 1998 julkaistusta kirjasta

Oli pysäkillä odottamassa bussia, kun sinne saapui eräs äiti lapsensa kanssa. Pysäkille tuli nivelauto. Äiti sanoi lapselle näyttäen autoa: "Tuo on haitaribussi", johon lapsi esitti kysymyksen: "Soiko se?"

Vanhustentalon kohdalta vääntäytyy bussin kyytiin muutama noin yhdeksänkymppinen mummu. Tullessaan he marmattavat synkkinä kuskille, että kuinka vanha rämä ja ruma bussi on laitettu tälle linjalle. Kuski toteaa iloisena: "Mutta onpa onneksi kyytiin tulossa noin nuoria ja nättejä tyttöjä!". Mummujen naamatkin sulvat hymyyn, eikä vanha bussi harmittanutkaan.

Leinolaan kulki bussilla 17 usein eräs pappa, jota sanottiin usein kylähulluksi. (...) Tämä samainen pappa usein bussilla kulkiessaan piti muille matkustajille "tietokilpailua". Kyseli ties mitä asioita, joihin tuskin itsekään tiesi vastausta.

Olimme menossa bussilla Pirkankatua Pispalan suuntaan. "Oisko kuljettaja hyvä ja pysäyttäis sitte, kun tullaan Ristinarkulle"
  "Juu ei tää mene Ristinarkulle, mutta kohtapuolin tullaan Rajaportille"
  "Rajaportti! Sehän se olikin! Iäisyysasiahan sekin on, matkan pää. Olipa hyvä, kun huomasin kumminkin ajoissa"