Linjasto 2021

Ratikka aloittaa liikennöinnin Hervannasta ja Kaupin kampukselta Kalevan ja keskustan kautta Pyynikintorille elokuussa 2021. Joukkoliikennejärjestelmä päivitetään vastaamaan liikkumisen sekä kaupunkiseudun kasvun ja kehityksen tarpeita.

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta linjasi ratikka-ajan linjastoperiaatteet elokuussa 2016. Linjastosuunnittelu alkoi vuoden 2018 alussa. Ensimmäiset suunnitelmat olivat alueellisia ja niitä työstettiin yhdessä asukkaiden kanssa mm. alueverkostojen tapaamisissa. Suunnitteluprosessi jatkui vuorovaikutteisena koko projektin ajan.

Luonnokset olivat nähtävilla ja kommentoitavissa nettisivuillamme ja karttapohjaisessa nettisovelluksessa. Niistä saatujen kommenttien pohjalta tehtiin lopulta suunnitelma, joka hyväksyttiin joukkoliikennelautakunnassa huhtikuussa 2019. Linjastossa toteutuvat määritety periaatteet, eli

› Tampereen keskustan saavutettavuus
› Päällekäisten ratikka- ja bussilinjojen minimointi
› Toimivat vaihtoyhteydet linjojen välillä

Vuoden 2021 linjasto › Selainpohjainen karttaohjelma

Vuoden 2021 reitit › Reittien katuluettelot ja linjojen palvelutasot

Linjat pdf-kartalla › Pdf 7 Mt

Linjasto kehittyy liikkumisesi ja ympäristön mukana

Ympäristö ja liikkumisen tarpeet ovat jatkuvan muutoksen alla. Aluekeskuksia uudistetaan, tapahtumakeskuksia nousee uusille paikoille ja Tampere kasvaa korkeutta kiihtyneen rakentamisen myötä. Kaikki tämä lisää tarvetta joukkoliikenneverkoston kehittämiselle. Myös raitiotien laajentaminen seudullisesti vaikuttaa osaltaan tulevaisuuden bussilinjastoon.

Tampereella selvitetään mm. joukkoliikenneterminaalien käytettävyyttä keskustan painopisteiden siirtyessä kaupunginosasta toiseen. Bussien ajantasauspisteiden nimet ja sijainnit tarkentuvatkin vielä lisäselvitysten myötä. Ajantasauspiste on bussin pääte- tai välipysäkki, jolta lähdetään täsmällisesti aikataulun mukaan, nykylinjastossa esimerkiksi Keskustori tai Koskipuisto.

Selvityksessä on vielä muitakin aluelinjauksia, jotka tehostaisivat joukkoliikenteen palvelua:

Härmälänranta - keskusta Mahdollisuudet uuden linjan perustamiselle tai palvelutarjonnan lisäämiselle
› Koivistonkylä - Keskustori Suoran yhteyden mahdollisuudet
› Hallila - Keskustori Ratikan vaihtoyhteyksien käytettävyys ja mahdollisuudet suorempaan keskustayhteyteen
› Pispalanharju - Järvensivu Pikkubussiliikenteen risteämismahdollisuudet ratikkalinjaan.

Joukkoliikennelautakunta päättää linjareitit ja yksityiskohtaisen palvelutason vuosittain. Palvelutasopäätös voi poiketa jo päätetystä linjastosuunnitelmasta perustellusta syystä, jos esimerkiksi kuntien rahoitustasot, matkustuskysyntä tai Tampereen keskustan terminaalijärjestelyt muuttuvat oleellisesti. Edellä mainitut selvitykset tehdään ennen liikennöintikauden 2021-2022 palvelutasopäätöstä. Aikataulujen ja tarvittavien pysäkki-inframuutosten suunnittelu on jo käynnissä.

Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Vesilahdella sekä Ylöjärvellä bussireitit pysyvät jokseenkin nykyisellään. Linjatunnuksia on selkeytetty, jotta vaihtoyhteydet Tampereelle ja kuntien sekä kaupunkien sisäinen matkustaminen helpottuisi. Pysäkkien ja linjatunnusten nimiä tarkastellaan vielä suunnitelman edetessä.

Kulkuneuvosta toiseen sujuvasti

Ratikkaliikenteen alkaessa Hämeenkadun bussiliikenne vähenee, sillä katutila on rajallinen. Kadulle ei mahtuisi nykyiselläänkään enempää kalustoa, mutta matkustajia riittäisi useampaankin bussiin.

Raiteilla matkustaminen on mukavaa, turvallista ja ruuhkatonta. Matkan voi tarvittaessa aloittaa tai sitä voi jatkaa bussilla. Vaihto liikennevälineiden välillä tehdään helpommaksi kuin vaihtaminen bussista toiseen tai esimerkiksi metroon. Keskeisissä vaihtopisteissä vaihdon voi tehdä katetulla pysäkkialueella esteettömästi ja säältä suojassa. Katuakaan ei aina tarvitse ylittää.

Aikataulut suunnitellaan niin, että vaihtoaika liikennevälineiden välillä on mahdollisimman lyhyt. Vaihtaminen voi tuntua aluksi hankalalta, mutta toisille se on jo nyt arkipäivää.

Vuonna 2021 bussilinjojen väliset pysäkit eivät keskity enää pelkästään Keskustorin tai Koskipuiston pysäkeille. Kosken itäpuolelle painottunut rakentaminen vie myös bussilinjoja uusien kohteiden läheisyyteen. Esimerkiksi pitkään toivottu linjasto Ratinaan toteutuu linjastouudistuksen myötä.

Tutut liput toimivat myös ratikassa

Nysse-korttia kausi- ja arvolippuineen sekä mobiilippua voi käyttää jatkossa niin bussissa kuin ratikassakin. Lippujen lukulaitteita asennetaan ratikassa kaikille oville.

Käteisellä ratikassa ei voi maksaa. Alennusryhmien lipuista tai esimerkiksi lastenvaunujen tai polkupyörien kanssa matkustavien hinnoista päätetään ja tiedotetaan myöhemmin, kun palvelukonseptin suunnitelma valmistuu.


Luonnokset ja suunnitelmat


Uutiset