Tampereen Ratikan pysäkkikatostoimittajaksi valittiin JCDecaux

09.09.2019

Tampereen Ratikan pysäkkikatostoimittajaksi on valittu JCDecaux Finland Oy. Samaan hankintaan kuuluvat myös Tampereen bussikatokset. Pysäkkitoimittaja valittiin tarjouskilpailun ja useiden neuvotteluiden perusteella. Tarjouskilpailuun osallistui ensimmäisessä vaiheessa neljä yritystä, joista kolmelle lähetettiin lopullinen tarjouspyyntö.

JCDecaux hankkii pysäkkikatokset ja saa niille mainosoikeuden noin viidentoista vuoden sopimuskaudelle. Tampereen kaupunki saa 20 % digitaalisesta mainosajasta kaupunkiviestinnän toteuttamiseen. Pysäkkikatosten kustannukset katetaan mainostuloilla.

– Tampereen Ratikan pysäkit tulevat raitiovaunujen lisäksi näkyväksi osaksi kaupunkikuvaa. Katosten lopullisessa muotoilussa tullaan huolehtimaan, että ne istuvat tamperelaiseen kaupunkimaisemaan. Sen lisäksi, että ne suojaavat matkustajia sateelta ja liialta paisteelta, pysäkeillä tarjotaan myös tärkeää matkustajainfoa. Pysäkit tullaan valjastamaan osittain myös Ratikan taiteen käyttöön, ratapäällikkö Markus Keisala Tampereen Raitiotie Oy:stä kertoo.

Raitiovaunupysäkkikatokset tullaan asentamaan vuoden 2020 loppuun mennessä.