Nyssen digipalveluihin muutoksia 30.9.

24.09.2019

Viimeisen vuoden aikana joukkoliikenteen digipalveluita on uudistettu ottamalla käyttöön uusi reittiopas ja liikenteen seurannan palvelu. Palveluihin on saatu kesän aikana paljon uusia ominaisuuksia ja kehityksen myötä on aika luopua vanhoista päällekkäisistä palveluista. Maanantaina 30.9. toimintansa lopettavat vanha reittiopas, linjakartta ja kevyen liikenteen reittiopas. Lopetettavien palvelujen toiminnallisuudet löytyvät uusista palveluista.

Päällekkäisten palveluiden karsimisella halutaan selkeyttää palvelutarjontaa ja taataan ajantasainen aikataulutieto palveluissamme. Samalla ajantasaisen tiedon löytäminen helpottuu.

Muutoksia tulee myös avoimen datan tarjoamiseen, kun osa vanhoista rajapinnoista korvautuu uusilla. Tästä voi aiheutua katkoksia kolmansien osapuolien sovelluksissa. Sovelluskehittäjiä tiedotetaan asiasta erikseen.

Myös verkkosivuja uudistetaan

Myös Nyssen verkkosivuja uudistetaan syksyn aikana. Sivusto on rakennettu kymmenisen vuotta sitten, ja se on käyttöliittymältään raskas. Uudistuksen tavoitteena on parantaa sivuston käytettävyyttä ja selkeyttää navigaatiota sekä rakennetta. Sivustosta tehdään aiempaa visuaalisempi ja uuden brändi-ilmeen mukainen.

Verkkosivuston uudistuksessa otetaan huomioon myös voimaan astunut laki digitaalisten palveluiden saavutettavuudesta.

Nyssen verkkosivut: nysse.fi
Reittiopas: reittiopas.tampere.fi
Liikenteenseuranta: lissu.tampere.fi
Avoin data: http://joukkoliikenne.tampere.fi/ohjeita-ja-tietoa/digipalvelut/avoin-data.html