Ajankohtaista

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

Aikataulut vaihtuvat maanantaina 13.8.2012

07.08.2012

Aikataulujen vaihtuessa 13.8. moni tuttu linja siirtyy liikennöimään aivan uutta reittiä.  Matkustajamäärät ovat kasvaneet ja siksi palvelua lisätään keskustan ja lähiöiden välisillä runkoreiteillä.

Muutosten avulla halutaan myös parantaa bussien aikatauluissa pysymistä ja mahdollistaa seudullisen yhteistoiminnan kehittyminen. Länsi-Tampereelle toteutetaan kauan kaivattu poikittainen yhteys Tesoman ja Lielahden välille. Etelä-Tampereella muutoksiin on vaikuttanut Vuoreksen uusien joukkoliikennepalvelujen sovittaminen nykyisiin palveluihin.

Muutosten myötä joukkoliikennepalvelut paranevat valtaosalla tamperelaisista. Heikennyksiäkin tapahtuu, kun vähän käytettyjä palveluja lopetetaan ja vuorovälejä harvennetaan siellä, missä matkustajien määrä on vähentynyt.

  • Linjan Y1 yövuorot, jotka on aiemmin ajettu Raholan kautta, ajetaan jatkossa linjan normaalia reittiä Keskustorilta Kalkkuun.
  • Linjan 5 uusi reitti on TAYS – Hervanta – Vuores - Keskustori.
  • Linjan 13 uusi reitti on Hermia – Lukonmäki – Keskustori – Tesoma – Lamminpää. Yö- ja varhaisaamun vuorot länteen/lännestä ajetaan Raholan kautta.
  • Linja Y16 ei enää käy kääntymässä Pohtolan päätepysäkillä. Linja liikennöidään reittitunnuksella 16.
  • Linjan 18 uusi reitti on Atala – Keskustori – Tesoma – Haukiluoma.
  • Linjan 19 uusi reitti on Linnainmaa - Keskustori.
  • Linjan 21 uusi reitti on Turtola – Hatanpää – Keskustori – Lielahti - Tesoma.
  • Linja Y21 on uusi ruuhkalinja reitillä Tesoma – Lielahti – Keskustori (- TAYS).
  • Linjan 25 uusi reitti on Janka – Keskustori – Tahmela.
  • Linjan 26 uusi reitti on Multisilta – Keskustori - Kaarila.
  • Uusi linja 36 liikennöi reittiä Multisilta – Hatanpää – Keskustori – Myllypuro.
  • Linjat 8, K12, 14, K26 ja Y34 on lakkautettu.
  • Linjojen 10, 19, 23 ja 39 vuorotarjontaa on vähennetty.
  • Linjojen 13, 16, 18, 30 ja 37 vuorotarjontaa on lisätty.

Aikataulukirjat jaetaan joka kotiin Tampereella ja ympäristökunnissa 6.-10.8.2012. Samalla viikolla tamperelaisiin kotitalouksiin jaetaan tiedotuslehti Sinisten bussien matkassa, jossa kerrotaan muutoksista tarkemmin.

« Takaisin