Repa

Reittiopas



Tampereelle raitiotien rakentamiseen 55 miljoonaa valtionavustusta

16.01.2018

Tampereen kaupunki voi laskuttaa 55,05 miljoonaa euroa raitiotien ensimmäisen osuuden rakentamisesta syntyneitä kustannuksia valtiolta. Kaupunki sai asiaa koskevan liikenneviraston tekemän valtionavustuspäätöksen viime viikolla.

Valtionosuus on enintään 30 prosenttia ensimmäisen toteutusvaiheen rakentamiskustannuksista, jonka tavoitehinta on 228,3 miljoonaan euroa. Rakentamisvaihetta edeltäneen raitiotieallianssin kehittämisvaiheen 10,5 miljoonan euron suunnittelukustannuksiin valtio on jo osallistunut 3,06 miljoonalla eurolla aiempaan päätökseen perustuen. Tampereen raitiotietä rakennetaan allianssimallilla, jossa osapuolet ovat sitoutuneet allianssisopimuksella tavoitehinnan mukaisiin rakentamiskustannuksiin.

Valtionavustuksen saamiseen ehtona on muun muassa, että kaupunki luo edellytyksiä asuntorakentamisen ja tonttitarjonnan merkittävälle lisäämiselle.
Valtionapukelpoisista syntyneistä kustannuksista laskutetaan liikennevirastoa jälkikäteen. Tänä vuonna valtiolta laskutetaan vuosien 2016-17 kustannuksia arviolta 15,8 miljoonaa. Jatkossa kaupunki laskuttaa valtionavun osuuden vuosittain tammikuussa.

Parhaillaan on rakenteilla osuus Pyynikintorilta Hervantaan ja Taysin alueelle, varikko Hervantaan sekä kulunvalvonta- ja informaatiojärjestelmä. Kaupungin omistama Tampereen Raitiotie Oy on raitiotien ratajärjestelmän, varikon ja raitiovaunujen omistaja, hallinnoija ja ylläpitäjä.

Tampereen raitiotien ensimmäisen vaiheen rakentaminen alkoi vuoden vaihteessa 2016 - 17 ja kestää nelisen vuotta. Raitiotieliikenne alkaa tavoitteen mukaan vuonna 2021.

Liikennevirasto on saanut valtuuden valtion vuoden 2017 talousarviossa osallistua Tampereen raitiotien osien 1 ja 2 rakentamiskustannuksiin kaikkiaan enintään 71 miljoonalla eurolla, johon sisältyy nyt myönnetty 55,05 miljoonan euron ensimmäinen osuus.

Toisen osuuden eli keskustasta länteen vievän raitiotieosuuden suunnittelu on alkamassa. Päätös 2. vaiheen toteutuksesta tehdään suunnittelun valmistuttua.

Kustannustietoja voi seurata verkossa

Raitiotieallianssin toteutus- ja kustannustilannetta on kaikkien kuntalaisten mahdollista seurata kaupungin internet-sivuilla olevasta kuukausittain päivittyvässä laskurista, josta tiedot ovat saatavilla 10 000 euron tarkkuudella.

Raitiotien kehityshankkeen verkkosivujen laskurissa näkyy kustannustietojen lisäksi muun muassa projektin valmiusaste ja käytetty aika. Sivustolla on myös muuta tietoa raitiotiestä.

Raitiotien rakentamisen kustannusseuranta:
Hankkeen eteneminen ja aikataulu