Repa

Reittiopas



Koko kaupunkiseudun joukkoliikenteeseen yhtenäinen maksujärjestelmä

23.04.2015

Joukkoliikenteen muutos jatkuu kesällä 2016 siten, että Tampereen joukkoliikenteen hoitama liikennöintialue laajenee kattamaan kaikkiaan kahdeksan kuntaa/kaupunkia: Tampere, Pirkkala, Kangasala, Nokia, Lempäälä, Ylöjärvi, Vesilahti ja Orivesi. Koko kaupunkiseudulle halutaan nyt yhtenäiset lipputuotteet ja asiakasryhmäkäytännöt. Kuusiportainen, matkan pituuteen perustuva maksuvyöhykemalli otetaan käyttöön kesäliikennekauden alusta 2016. Tulossa on muutoksia niin ikärajoihin, lipputuotteisiin kuin hintoihinkin. Ennen lopullista päätöstä kaikilta sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksilta pyydetään lausunnot maksujärjestelmäsuunnitelmasta.

Kesällä 2014 Tampereen kaupunkiseudulla toteutettiin joukkoliikenteen järjestämistavan muutos koko Pirkkalan sekä osittain Lempäälän, Vesilahden, Kangasalan ja Nokian joukkoliikennepalveluihin. Kesällä 2016 Tampereen joukkoliikenteen vastuualue laajenee, kun loput siirtymäajan liikennesopimukset näissä kunnissa sekä Ylöjärvellä ja Orivedellä päättyvät, ja liikenne siirtyy näiltäkin osin Tampereen joukkoliikenteen järjestettäväksi.

Lippu- ja hinnoittelujärjestelmä on ollut asiakkaille siirtymäajan vuoksi vaikeakäyttöinen, kun käytössä ovat olleet sekä Matkahuollon hinnoittelu ja lippujärjestelmä että Tampereen joukkoliikenteen liput ja tariffit. Nyt siirtymäkauden loppuessa koko kaupunkiseudulle on tarkoituksenmukaista toteuttaa yhtenäinen lippu- ja tariffijärjestelmä.

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päätti 5.12.2012 suosittaa jatkosuunnittelun pohjaksi yhdyskuntarakenteeseen perustuvaa kehämallia, ja sopijakunnat ovat lausunnoissaan vuonna 2013 puoltaneet suositusta. Tampereen seudun vyöhykejärjestelmä muodostuu kuudesta kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteeseen perustuvasta etäisyysperusteisesta maksuvyöhykkeestä. Vyöhykkeet muodostavat selväpiirteisen ja oikeudenmukaisen taksajärjestelmän, jossa matkan pituus vaikuttaa lipun hintaan. Valitussa vyöhykemallissa lippu sisältää aina vähintään kahden vyöhykkeen matkustusoikeuden. Tämä hyödyttää vyöhykerajojen lähellä asuvia, joilla on molempiin matkustussuuntiin samansuuruinen tariffi.

Loppuvuodesta 2014 käynnistettiin selvitys Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen vyöhykerajoista ja hinnoittelusta. Selvityksessä esitetään suositus valittavaksi lippu- ja tariffijärjestelmäksi 6.6.2016 alkaen.

Taksajärjestelmän uudistuksessa koko seudulle muodostetaan yhtenäiset asiakasryhmät ja lipputyypit. Hinnoittelu-mallit on muodostettu siten, että saman vyöhykemäärän mittainen matka on aina samanhintainen riippumatta siitä, minkä vyöhykkeiden välisestä matkasta on kyse. Matka on siis saman hintainen esimerkiksi Tampereella A- ja B-vyöhykkeiden välisellä matkalla ja Ylöjärvellä D- ja E-vyöhykkeiden välillä. Uuden hinnoittelun myötä erityisesti kehyskuntien sisäinen matkustaminen muuttuu nykyistä edullisemmaksi ja joustavammaksi.

Seudulla käyttöönotettaviksi ehdotetut ikäryhmät ovat yhteensopivat valtakunnallisen Waltti-järjestelmän kanssa:

Kertalippu Arvolippu Kausilippu Määrittely
Lapset n. 50 % n. 50 % n. 50 % 7-16 -vuotiaat
Nuoret - n. 30 % n. 30 % 17-24 -vuotiaat
Opiskelijat - - n. 30 % 25-29 -vuotiaat, seudulla asuvat päätoimiset opiskelijat
Seniorit - n. 50 % - 65 v. täyttäneet kotipaikasta riippumatta klo 9-14

Merkittävimmät muutokset ikärajoissa ovat lasten ikärajan nostaminen nykyisestä 11 vuodesta 16 vuoteen koko kaupunkiseudulla ja nuorten ikäryhmän käyttöönotto Tampereen ja Pirkkalan lisäksi koko alueella. Myös 65 vuotta täyttäneiden keskipäivän alennus toteutetaan koko seudulla.

Suositusvaihtoehto alentaa lippujen keskihintaa edellä mainittujen ikäryhmämuutosten lisäksi erityisesti C-F vyöhykkeillä. Matkan pituuden huomioonottava hinnoittelu nostaa matkustuksen hintaa nykyisestä erityisesti Tampereella Sorilan pohjoispuolella Teiskossa, jossa nykyinen edullinen tasataksa korvautuu jatkossa usein 3-5 vyöhykkeen lipuilla.

Ennen lopullista päätöstä kaikilta sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksilta pyydetään lausunnot maksujärjestelmäsuunnitelmasta.

Ehdotetut lipputuotteet

Kertalippu
• Ostetaan bussissa kuljettajalta

Arvolippu
• Matkakortilla
• Haltijakohtainen (paitsi henkilökohtaiseen alennukseen oikeuttavat liput)
• Matkakortille määritetään oletusvyöhyke, jonka perusteella matkasta veloitettava hinta peritään. Jos matka poikkeaa oletusvyöhykkeestä, vyöhyke valitaan lukijalaitteen käyttöliittymästä (alkuvaiheessa kuljettaja-laitteesta).

Kausilippu
• Matkakortilla
• Voimassaolo 30/360 vrk
• Haltijakohtainen (paitsi henkilökohtaiseen alennukseen oikeuttavat liput)

Hinnoittelusuositus v. 2017

(2 vyöhykkeen hinnat arvioitu v. 2017 hintatason mukaan, liikkeelle lähdetään nykyisillä hinnoilla)

kertalippu
arvolippu
kausilippu
arvolipun alennus
kertalippun nähden
arvolippuja kausi-
lipun hinnalla
kpl
kertalippuja kausi-
lipun hinnalla
kpl
2 vyöhykettä 3,00 2,00 50 33 % 25 17
3 vyöhykettä 5,50 3,60 70 35 % 19 13
4 vyöhykettä 7,50 5,20 90 31 % 17 12
5 vyöhykettä 8,50 6,80 110 20 % 16 13
6 vyöhykettä 12,00 8,40 130 30 % 15 11

Tutustu maksu- ja vyöhykejärjestelmäraporttiin