Repa

Reittiopas



Ensi talven linjastosuunnitelmasta päätetään 30.1.

24.01.2019

Talviaikataulukauden 2019 - 2020 liikennesuunnitelmasta päätetään joukkoliikennelautakunnassa keskiviikkona 30.1.2019. Palveluja pyritään lisäämään alueilla, joilla matkustus kasvaa eniten, ja vastaavasti vähiten käytettyjä palveluja lakkautetaan säästösyistä.

Uutena linjana talvikaudella 2019 - 2020 on suunnitelmassa linja 36, joka liikennöisi tunnelin kautta Lentävänniemen ja Lielahden alueelta Taysille arkisin ruuhka-aikoina 20 tai 30 minuutin välein. Pispalanharjun linja 115 jatkaa myös ensi talvikaudella kaupunginvaltuuston 19.11.2018 päätöksellään osoittaman rahoituksen turvin 31.12.2019 asti. Linja 37 lakkautetaan ja korvataan linjoilla 14 Ryydynpohjassa, 25 Sammon valtatien ja Koilliskeskuksen välillä sekä linjalla 29 Rissossa.

Linjoille 5, 14, 15, 25, 29 ja 32 on suunniteltu reittimuutoksia, jotka kuvataan alempana tarkemmin perusteluineen. Vuorotarjontaa ollaan parantamassa linjoilla 3, 8, 17, 40, 42 ja 50 ja vähentämässä linjalla 74.

Suunnitelman mukaan linjat 1, 2, 4, 4Y, 6, 9, 10, 11, 12, 20, 21, 24, 26, 27, 28, 33, 35, 38, 41, 44, 45, 46, 49, 55, 58, 63, 65, 70, 71, 72, 73, 77, 78, 79, 80, 81, 83, 84, 85, 86, 90, 91, 92 ja 137 liikennöidään samalla reitillä ja palvelutarjonnalla kuin nyt.

Suunnitellut linja- ja reittimuutokset

Asiakaspalautteen perusteella muodostetaan nopea tunnelin kautta kulkeva yhteys Lentävänniemen ja Lielahden alueelta Taysille. Uusi linja 36 liikennöi arkisin ruuhka-aikoina 20 min tai 30 min välein. Linjalla nopeutetaan merkittävästi lännestä Taysin alueelle suuntautuvaa työssäkäynti- ja asiointiliikennettä. Linjalle 36 voidaan järjestää hyvät vaihtoyhteydet Lielahden kautta kulkeville linjoille 14, 21, 28, 71 ja 80.

Linja 37 lakkautetaan ja korvataan linjoilla 14 Ryydynpohjassa, 25 Sammon valtien ja Koilliskeskuksen välillä sekä linjalla 29 Rissossa. Alueille, joilta linja 37 lakkautetaan, pystytään tarjoamaan muiden linjojen reittimuutoksilla sama tai parempi palvelutaso kuin linjalla 37 on ollut.

Linja 115 jatkaa vuoden loppuun asti. Tampereen kaupunginvaltuusto on 19.11.2018 päätöksellään osoittanut vuoden 2019 talousarvion käsittelyssä 100 000 euroa Pispalanharjun joukkoliikennetarjonnan järjestämiseen.

Linjan 5 päätepysäkki sijaitsee molempiin suuntiin ajettaessa TAYS:lla Arvo Ylpön kadulla. Muutoksen toivotaan helpottavan reitin hahmottamista. Reittimuutos otetaan käyttöön jo kesäkaudelle 2019.

Linjan14 uusi reitti (Pere - Ratina - Rautatieasema - Finlayson - Lielahti - Ryydynpohja - Reuharinniemi) korvaa linjan 37 välin Ryydynpohja - Finlayson. Uudella reitillä pystytään palvelemaan Ryydynpohjan ja Reuharinniemen alueita kustannustehokkaammin. Reittimuutos keskustassa ja reitin siirtäminen Hämeenkadulta Satakunnankadulle takaa laajemmalle käyttäjäjoukolle yhteyden rautatieasemalle sekä Ratinan kauppakeskukselle ja linja-autoasemalle.

Linja 15 alkaa liikennöidä Sorinaukion ja Ratinan kautta jo kesäkaudella 2019. Linjalla tarjotaan yhteys jatkossa sekä rautatieasemalle että linja-autoasemalle.

Linjan 25 reitti siirretään Sammonkadulta Kalevantielle, ja päätepysäkki siirtyy Jankasta Koilliskeskukselle. Uusi reitti: Koilliskeskus - Janka - Kalevanrinne - Sorinaukio - Keskustori - Tahmela. Muutos tehdään, koska Hämeenkadun itäpää ruuhkautuu raitiotien rakentamisen yhteydessä. Päätepysäkin siirrolla linjareitti korvaa linjan 37 osuudella Koilliskeskus - Ristinarkku ja tarjoaa samalla nykyistä tiheämmällä vuorovälillä yhteyden Koilliskeskuksen, Jankan ja Kalevan alueiden välillä.

Linjan 29 päätepysäkki siirretään Koilliskeskukselta Rissoon. Uusi reitti: Risso - Koilliskeskus - Pappila - Uusikylä - TAYS - Keskustori - Pyynikintori - Pitkäniemi/Kalkku. Linjareitti korvaa linjan 37 välin Risso - Koilliskeskus.

Linjalla 32 ajetaan jatkossa Soukanpuistoon. Muutos parantaa Ranta-Tampellan saavutettavuutta.

Suunnitellut muutokset vuorotarjontaan

Linjalla 3 ajetaan arkisin jatkossa 7,5 min välein ja lauantaisin 10 min välein. Aiemmin vuoroväli on ollut arkisin pääosin 10 min ja lauantaisin 12 min. Asukasmäärä ja joukkoliikenteen matkustajamäärä on kasvanut ja kasvaa edelleen Hervannassa, Kalevassa, Santalahdessa ja Lentävänniemessä.

Linjalle 8 lisätään sunnuntailiikennettä. Linja liikennöi jatkossa sunnuntaisin 20 min välein aiemman 30 min vuorovälin sijaan. Tesoman ja Haukiluoman asukasmäärä on kasvussa täydennysrakentamisen myötä.

Linjalle 17 lisätään aamuliikennettä välillä Kalkku - Keskustori kasvaneen matkustajamäärän vuoksi.

Linjalle 40 lisätään lauantailiikennettä. Linja liikennöi jatkossa 20 min välien aiemman 30 min vuorovälin sijaan. Muutoksella vastataan kasvaneeseen kysyntään.

Linjalla 42 mahdollistetaan Kangasalan keskustasta yhteys sunnuntaiaamuisin Tampereelle. Aiemmin työmatkayhteys Kangasalta TAYS:iin aamuvuoroihin on puuttunut sunnuntaisin.

Linjalle 50 lisätään lauantailiikennettä. Linja liikennöi jatkossa 20 min välien aiemman 30 min vuorovälin sijaan. Muutoksella vastataan kasvaneeseen kysyntään.

Linjalla 74 vähennetään tarjontaa siten, että linja liikennöi ainoastaan aamuisin ruuhka-aikaan. Linjan iltapäivän vuorojen käyttäjämäärä on ollut vähäinen verrattuna aamun vuoroihin. Korvaavat yhteydet ovat tarjolla linjoilla 70 ja 71.

Talven liikennekausi alkaa torstaina 8.8.2019 ja päättyy 31.5.2020.

Mitä mieltä olet suunnitelmasta?

Linjojen 14, 25, 29 ja 36 uusia reittiehdotuksia voi tarkastella selainpohjaisessa karttaohjelmassa (klikkaa kuvaa):

Suunnitelman kommentointi on päättynyt.

Kommentointi

Pidäthän keskustelun asiallisena. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Kritiikki on sallittua, mutta emme julkaise vihamielisiä tai alatyylisiä kommentteja, emmekä suoraan henkilöön kohdistuvaa arvostelua.

Kommentti:
Nimi:
 

Suunnitelmat ovat mielestäni ihan Ok. Tosin tuo 25 reitti ihmetyttää kyllä. Reitti on siinä mielessä ok. Mutta Tahmelasta Rautatieasemalle on kyllä huonot yhteydet. Miksette pidä vaan Tahmela-Rautatieasema väliä normaalia. Koska Tahmelasta pitää päästä työmatkalaisten Rautatieasemalle Helsinkiin lähtevään junaan ja niitä on runsaasti. 36 on siinä mielessä turha koska n. 2-3 vuoden päästä 38 jatkaa samaa reittiä. Miksei 38 aloita jatkamaan liikennettä Lentävänniemeen jo silloin talvikaudella? Ja mitäs sille 36 käy?

Kalle - ke 27. maaliskuuta 2019 20.34.00

Hei

Kiitos kaikille palautteenantajille.

Lautakunta teki päätökset ensi talvikauden liikennöinnistä keskiviikkona 30.1.
Joukkoliikenteen palvelutasoa parannetaan lisäämällä vuoromäärää linjoilla 3, 8, 40 ja 50. Lisäksi avataan uusi nopea, erityisesti työ- ja opiskelumatkaliikennettä palveleva linja 36 Lentävänniemi - TAYS. Linja 36 liikennöidään Paasikiventien ja Kekkosentien kautta, eli Rantatunnelin kautta keskustan ohi.

Linja 37 lakkautetaan ja korvataan alueittain linjojen 14, 25 ja 29 reittimuutoksilla. Alueille, joilta linja 37 lakkautetaan pystytään muiden linjojen reittimuutoksilla tarjoamaan nykyinen tai nykyistä parempi palvelutaso kustannustehokkaammin.

Haluamme suunnittelussa kiittää kaikkia palautteenantajia!

Kiitos kommentoijille ja erityinen kiitos kaikille kommentoijille, jotka jätitte palautetta aikatauluista. Tämä on meille suunnittelussa erittäin tärkeää tietoa!

Nyssen suunnittelusta - pe 1. helmikuuta 2019 12.13.24

Linjan 25 pysäkki sitten Kalevassa S-marketin kohdalle ehdottomasti. Muuten alkaa yksityisautoilu tässä taloudessa.

Jepjep - ke 30. tammikuuta 2019 22.08.08

Bussi numero 81 voisi ajaa aikaisemmin vuoroja viikonloppuisin.

F.Piispanen - ke 30. tammikuuta 2019 21.06.07

Saisiko linjalle 40A sunnuntaille aamuun lisävuoron klo 6 jälkeen että työmatkalaiset pääsisivät paremmin töihin?

Tuomas - ke 30. tammikuuta 2019 20.11.20

Petsamon liikenne paremmaksi. Vain puolen tunnin välein ja iltaisin liikenne loppuu klo 20. Johon saakka bussi kulkee klo 18-20 tunnin välein. Ei kai jokaisella pwtsamolaisella omaa autoa ole.

Kaija - ke 30. tammikuuta 2019 20.01.56

Linjan 5 vuorotarjontaa parannettava !!! Vuoroväli pidettävä vähintään vartissa. Mekin ansaitsemme yöbusseja! Tänne ei pääse nyt yöllä yhtään mitenkään muuten kuin taksilla, tosi asiatonta! Yksi vinkki olisi että laitatte pari Hervannan-vuoroa kiertämään Vuoreksen kautta, etenkin arkiöihin niitä todellakin tarvitaan. Ei saa enää nykyisestään huonontaa meidän surkeaa liikenneyhteyttä.

Mitta täynnä - ke 30. tammikuuta 2019 18.08.31

Linjalle 5 toivotaan jatkuvasti vuorojen lisäämistä asiallisten yhteyksien luomiseksi, mutta mitään ei tapahdu. Päin vastoin vitoselta yritetään poistaa vuoroja tulevaisuudessa. Tervetuloa alueelle perehtymään siihen, kuinka hankalaa arkielämä täällä julkisten varassa on. Selvästi laskelmanne alueen asukasmäärästä ja oletetusta liikennetarpeesta eivät vastaa oikeaa elämää, kun vuorot ovat jatkuvasti täynnä. Vuoroväli on riittämätön, eikä tänne pääse yöllä yhtään mitenkään muuten kuin taksilla! Olkaa hyvä ja katsokaa nyt itse - meillä on vain tämä yksi linja, muille linjoille on kävelymatkaa yli tunnin verran. Meillä ei siis ole muita liikenneyhteyksiä kuin vitonen. Vartin välein joka ikinen tunti kulkeva linja on vähimmäisvaatimus, tällä hetkellä vuoroväli vaihtuu maaseutualueiden puoleen tuntiin aivan liian aikaisin arki-iltaisin. Sekä viikonloppuun että ihan arkeen on välttämättä jo saatava myöhäisempiä vuoroja. Hervantaan kulkee yövuoroja runsaasti, mutta Hervannasta ei pääse Vuorekseen. Olkaa hyvä ja ajakaa yöaikaan muutama vuoro Hervantaan Vuoreksen kautta. Tällöin hervantalaiset pääsevät yhtä hyvin kotiin, emmekä me vuoreslaiset jää enää tänne susirajan taa mottiin. Ei riitä, että kesällä yövuorot lisääntyvät. Olkaa hyvä ja alkakaa tarjota aikuisten oikeita liikenneyhteyksiä myös talvella, myös meille joilla on säännöllinen kulku töihin ja muihin menoihin myöhään arki-iltoina ja -öinä. Ja kuopatkaa kaikki haaveet siitä, että vuorovälejä voi linjalla 5 väljentää. Niin kauan kuin bussimme ovat jatkuvasti myöhässä ja jäävät jopa kokonaan ajamatta, aiheutatte lukemattomille yksityisihmisille tuntuvat rahalliset tappiot, kun jatkuvasti ollaan maksullisilta käynneiltä ja tapaamisilta jo nyt myöhässä onnettomien julkisten yhteyksien vuoksi. Taatkaa linjan tasalaatuisuus, ja parantakaa sitä vihdoin ja viimein inhimilliselle, kaikkia palvelevalle tasolle myös yöaikaan.

. - ke 30. tammikuuta 2019 18.04.03

Mitä päätöksiä on tehty kertokaa matkustajille kokouksen tulokset

- ke 30. tammikuuta 2019 17.27.30

Suunnitellun linjan 25 linjamuutoksen myötä Tahmelasta estyisi kokonaan suora yhteys rautatieasemalle, joka vaikuttaa suuresti työmatkaliikkumiseen. Tällä hetkellä yhteys rautatieasemalle mahdollistaa työmatkan aamuiseen Helsingin junaan, joka on monelle alueella asuvalle erittäin tärkeä mahdollistaa. Alueella, jolla liikennöi ainoastaan yksi linja tulee myös valmiudet tämän kaltaiseen työmatkaliikkumiseen turvata. Toivon todella, että nämä seikat huomioidaan linjamuutoksia tehtäessä.

S - ke 30. tammikuuta 2019 16.32.28

Linjalle 28 lisää vuoroja! Nykyiset vuorot liian harvakseltaan ja myöhässä, usein melkein puolikin tuntia joutuu palella pysäkillä,varsinkin kotiin palatessa. Työssäkäynti keskustassa alkaa olla liian hankalaa ja yksityisautojahan sinne ei haluta.
Harras toive on toimiva joukkoliikenne.
Kiitos.

Sirpa Siivikkalasta - ke 30. tammikuuta 2019 13.59.30

Miksei Kangasalan Suinula/Ruutanasta pääse päivittäin Kangasalan keskustaan

Heimo - ke 30. tammikuuta 2019 13.09.38

Rissosta ei pääse enää Linnainmana koululle!!!??? Olen jo aiemmin laittanut palautetta siitä, että on epäreilua, ettei Rissosta pääse bussilla Linnainmaan koululle, jossa alakoulu alkaa klo 8.00. Tässä suunnitelmassa sinne ei pääse enää ollenkaan. Pidän tätä todella kummallisena, koska Risson lapsista suurempi osa on Leinolan koulussa ja täten yläkoulussa Linnainmaalla. Pienempi osa menee yläkouluun Takahuhtiin. He ovat päässeet sinne ennenkin mutta nyt siihen tuli vielä parannus. Miksi kaupungin määräämää koulupolkua ei tueta ja oppilaiden pitäisi kävellä Prismalta Linnainmaan koululle. 137 vei Linnainmaalle sentään yhdeksän aamuina. Ja toki kotiinpaluu on ongelma myös. Tähän asti on päässyt bussilla suoraan kotiin!

järkyttynyt - ke 30. tammikuuta 2019 12.33.56

Mikä on linjan 29 todellinen ajoaika Rissosta keskustaan? Eli piteneekö entisestään matka-aika, joka jo nyt on niin paljon, että auton hankinta houkuttelee. Tiheämpi vuoroväli on toki hyvä, mutta tärkeämpää olisi reitti Mäentakusenkadun kautta, jotta Leinolan koulu ja Orimuksen päiväkoti olisivat inhimillisemmin saavutettavissa joukkoliikenteellä lapsen kanssa. Koilliskeskuksen Prismalla pysäkki siirtyy kauemmaksi ja Kalevan Prismalle ei enää pääse, ne ovat selkeitä heikennyksiä. Itse Satakunnankadun varressa työskentelevänä olisin arvostanut edelleen pääsyä työpaikan ovelle/ovelta, nyt joudun kävelemään keskustorille, mikä edelleen lisää kokonaismatka-aikaa. Kokonaisuudessaan tämä muutos jää minun kohdallani todennäköisesti negatiiviseksi, lohtua tuo tiheämpi vuoroväli ja ehkä paremmin aikataulussa pysyminen, jonka nyt on pystynyt kompensoimaan katsomalla bussin reaaliaikaisesta seurannasta missä bussi menee (jos vaan on näkynyt). Mutta valitettavasti saatan liittyä kakkosauton hankkineiden perheiden joukkoon ja hiljalleen ei tarvitse Rissoon viedä bussilinjaa enää ollenkaan kun ei ole käyttäjiäkään. Toivoisin pysyvyyttä linjoihin ja reitteihin, jos halutaan ihmisten tukeutuvan asuinpaikan valinnassaan joukkoliikenteeseen. Laskeskelin, että Risson kuuden vuoden olemassaolon aikana tämä olisi nyt ainakin neljäs muutos ja ne ovat olleet isoja reittimuutoksia, arkeen merkittäväsi vaikuttavia päivittäin joukkoliikennettä käyttävillä.

- ke 30. tammikuuta 2019 12.27.46

Linja 50B Laasonportista ei palvele tällä hetkellä Hakkarin yläkoululaisia kovin hyvin. Hakkarin koulussa aamut alkavat klo 8:15, 9:05 ja 10:10 ja päättyvät 13.05, 14.05, 14.55, 15.45. Tällä hetkellä linjaa 50B ei palvele yläkoululaisia. Voisiko tätä puolta koittaa saada huomioitua aikatauluissa. Myös linjaa Vesilahti-Lempäälä voisi kehittää niin, että linja menisi vielä vähän pidemmälle ja kävisi kääntymässä Laasonportissa, tällöin sopivilla aikatauluilla linja palvelisi myös Lempoisten koulussa käyviä alakoululaisia

Hakkarin ja Lempoisten koululaisten puolesta - ke 30. tammikuuta 2019 11.27.06

Linja 52 kun lopetettiin niin Marjamäen asukkaat unohdettiin täysin. Saisiko bussin nro 50 ajamaan ideaparkin kautta edes kerran tunnissa? Pääsisi koululaiset Kuljun kouluun ja työläiset Lempääläntietä pitkin töihin.

Satu Lepola - ke 30. tammikuuta 2019 11.13.48

Mikä on linjan 29 todellinen ajoaika Rissosta keskustaan? Eli piteneekö entisestään matka-aika, joka jo nyt on niin paljon, että auton hankinta houkuttelee. Tiheämpi vuoroväli on toki hyvä, mutta tärkeämpää olisi reitti Mäentakusenkadun kautta, jotta Leinolan koulu ja Orimuksen päiväkoti olisivat inhimillisemmin saavutettavissa joukkoliikenteellä lapsen kanssa. Koilliskeskuksen Prismalla pysäkki siirtyy kauemmaksi ja Kalevan Prismalle ei enää pääse, ne ovat selkeitä heikennyksiä. Itse Satakunnankadun varressa työskentelevänä olisin arvostanut edelleen pääsyä työpaikan ovelle/ovelta, nyt joudun kävelemään keskustorille, mikä edelleen lisää kokonaismatka-aikaa. Kokonaisuudessaan tämä muutos jää minun kohdallani todennäköisesti negatiiviseksi, lohtua tuo tiheämpi vuoroväli ja ehkä paremmin aikataulussa pysyminen, jonka nyt on pystynyt kompensoimaan katsomalla bussin reaaliaikaisesta seurannasta missä bussi menee (jos vaan on näkynyt). Mutta valitettavasti saatan liittyä kakkosauton hankkineiden perheiden joukkoon ja hiljalleen ei tarvitse Rissoon viedä bussilinjaa enää ollenkaan kun ei ole käyttäjiäkään. Toivoisin pysyvyyttä linjoihin ja reitteihin, jos halutaan ihmisten tukeutuvan asuinpaikan valinnassaan joukkoliikenteeseen. Laskeskelin, että Risson kuuden vuoden olemassaolon aikana tämä olisi nyt ainakin neljäs muutos ja ne ovat olleet isoja reittimuutoksia, arkeen merkittäväsi vaikuttavia päivittäin joukkoliikennettä käyttävillä.

- ke 30. tammikuuta 2019 10.59.59

50A kulkemaan ideaparkin kautta! Lempääläntien varressa asuu paljon ihmisiä jotka ideaparkissa ja Real parkin alueella töissä mutta mikään bussi ei kulje pikkutietä Ideaparkille. Moottorite linja ei palvele meitä!!!

Rouva Sini Laakso - ke 30. tammikuuta 2019 10.10.54

Joukkoliikenteeltä jää tällä hetkellä paljon lipputuloja saamatta, kun busseissa ei lukijalaitteet toimi. AInakin linjalla 28 (bussi 113) on nyt koko alkuviikon kulkenut tuo auto, jonka laite on mykkä. Matkustajille toki iloinen ylläri, kun saa ilmaisen matkan. Vaan miten suhtautuu lipputarkastajat tällaiseen?

Laitteet kuntoon - ke 30. tammikuuta 2019 09.39.20

32 tulisi jatkaa Tampellasta suoraan Taysiin. Lyhentäisi matka-aikaa puolella.

- ke 30. tammikuuta 2019 09.16.51

Järkevämpi vaihtoaika sunnuntai aamuun,linja 50 kuudelta koskipuistossa ja linja 2:sen ensinmäinen vuoro Pyynikintorilta lähtee vasta puoli seitsemän.

Riitta - ke 30. tammikuuta 2019 08.44.23

Tuo 36 onkin hyvä aihio tulevalle linjalle 38 (2021).

Kieltämättä Vuoreksen tilanne on ollut jo pitkään melko epämukava, kun autot kulkevat miten sattuvat ja ovat usein tuulilasilastissa jos yhtään on enemmän ihmisiä liikkeellä

Vuores on sijaintinsa vuoksi melko ongelmallinen paikka järjestää joukkoliikenteelle, mutta ilmeisesti kyseessä on rengaslinja, joka mahdollistaisi Vuorekseen suoran yhteyden aiemmpaa laajemmalta alueelta, ja ehkä nuo matkustajaryppäätkin jakautuvat hieman nykyistä tasaisemmin, jotta nykyisen kaltaisilta ruuhkilta ja viivästyksiltä vältyttäisiin.

Linjaa 37 alkuaikoina (2009-2013: Keskustori - Sammonkatu - Leinola) ahkerasti käyttäneenä, voin todeta, että juuri kuin linja alkoi saada suosiota ja ihmiset tajusivat että se ylivoimaisesti on nopein linja Sammonkadulta Keskustorille, reitti muutettiin kulkemaan Satakunnankatua, jonka jälkeen linja käytännössä taantui pysyvästi nykyisen kaltaiselle tasolleen kysynnän osalta (idässä). 25 on hyvä "mantelinperijä" 37:lle, sekä sieltä saa vähän tyhjentää pysäkkejä jotta 17 jaksaa kantaa Sammonkadun taakat.

Tarjonta 25:llä luo myös linjaa 29 nopeamman ja houkuttelevamman yhteyden Linnainmaalta Jankaan, sekä uudet yhteydet keskustan suuntaan.

Sitten vähän muuta palautetta; olisiko mahdollista "pakottaa" muutkin Nysse-liikennöitsijät kuin TKL lisäämään KAIKKI reitin määränpäät auton oikealla puolella olevaan sivulinjakilpeen? On selvää ettei voida koko seudun kalustoon saada, mutta ainakin uusimpiin pitäisi olla ihan täysin läpihuutojuttu kyetä näyttämään enemmän kuin yksi määränpää sivukilvessä, mikäli sellaisia löytyy useampi linjan reitiltä.

Vakiomatkaaja - ti 29. tammikuuta 2019 23.32.40

Bussi 29 aamuisin niin, että ehtii klo 6.45 Tays:lle.

- ti 29. tammikuuta 2019 22.52.44

omituista, että linja 28 jatkaa ilman mitään muutoksia. Varsinkin B-vuoron linja on aivan liian pitkä ja se ei pysy aikataulussa yhtään. Se on myöhässä 20-30min joka päivä Siivikkalan suuntaan. Klo 16 jälkeen kaksi peräkkäistä vuoroa lopettaa Keskustorille, olisi erittäin toivottavaa, että näistä toinen jatkaisi Siivikkalaan.
28 ei näy myös juuri koskaan seurannassa niin pysäkillä on vaan pönötettävä ja toivottava parasta.

- ti 29. tammikuuta 2019 22.38.44

Risson bussi 29 reitti Mäentakusenkatua, kiitos.

J Vaanamo - ti 29. tammikuuta 2019 21.46.28

Miksi linjan 74 iltapäivävuorot poistetaan, vaikka kulkijoitakin on? Saattaa olla vähemmän kuin aamulla, mutta kuitenkin on aina matkustajia, esimerkiksi itselleni todella hyödyllinen linja. Linja 74 lyhentää reittinsä varrella asuvien nokialaisten työ/koulumatkaa 20 minuuttia per suunta verrattuna linjaan 71.

Katri - ti 29. tammikuuta 2019 21.16.10

Säilyttäkää linja 1 nykyisellään
Lisää vuoro härmälän Pirkkalan ja Hatanpää suuntiin linjoille 1 11 14 21 26 että ihmiset pääsevät liikkumaan jouhevasti arkiaamuisin
Ei joka bussi tarvi Ratinassa käydä
Suoria yhteydet linja-autoaseman suuntaan hyvät aika.ja reitti suunnittelit jotta kerkee vaihdolla toiseen bussiin
Linja 2 säilytettävä nykyisellään

- ti 29. tammikuuta 2019 19.50.47

Pere 14 lähtö aika klo 05 15 toivottava
Reitti sorin aukion kautta jossa pysähtyminen kiitos

- ti 29. tammikuuta 2019 19.43.42

31 linja on säilytettävä ja sen aikatauluja parannettava niin että norssin koulupolkualuuen lapset pääsevät sillä järkevästi kouluun.

- ti 29. tammikuuta 2019 19.32.36

Kunnon vuoroja aamuun 26 Höytämö Myllypuroon klo 5 lähtö ajalla
Pirkkala Härmälä Koskipuisto 11 14 21 1 riittävästi 15 Min välein vuoroja arkiaamuisin klo 5 __9 ja iltapäivään 14 17
Linja 2 nykyisellään kulku sorin kautta
Linja 14 kulkemaan sorin pysäkillä niin että vaihdolla sopii yhteen ajallisesti linjan 2 kanssa
Ottaakaa tosissanne huomioon ihmisten toiveita ja Toteuttakaa niitä myös
Matkustaja odottaa vasta palvelua

- ti 29. tammikuuta 2019 19.24.37

Kaipaamme linjalle 8 ja 17 lisävuoroja aamuruuhkiin. Linja 8 on suora yhteys Täysiin ja aamukahdeksaan mennessä olisi hyvä että vuorojen 6.40 ja 7.00 välissä olisi yksi vuoro lisää. Tällä ehtisi Täysiin klo 8:aan. Samoin linjan 17 aamuvuorot ovat hyvin täysiä jo ennen Tesoman keskustaa.

- ti 29. tammikuuta 2019 19.10.19

Entäs linja #31? Toivottavasti se säilyy koska se on Muotialan koulumatka- ja työmatkaliikenteessä välttämätön. Linjalle 31 pitäisi saada lisää vuoroja niin että vuoroväli olisi tasainen ja vuoroja olisi vähintään kaksi tunnissa.

Muodikas - ti 29. tammikuuta 2019 17.28.22

Olisiko mitenkään mahdollista vaihtaa 31:sen aikataulua siten, että Korkinmäestä 7:25 lähtevä vuoro muuttuisi 7:45 vuoroksi koska minä ja kaverit emme kerkeä bussiin ja koska koulun (Norssin) pihalle jää hirveästi odotusaikaa

Neljäsluokkalainen - ti 29. tammikuuta 2019 17.18.26

Kysymys palstan ylläpitäjälle: Miten näitä palautteita käsitellään? Tekeekö joku näistä koosteen päätöksentekoa varten vai kirjoittelemmeko me vain täällä lämpimiksemme? Keräätte palautetta 30.1. klo 12 asti. Illalla tehdään sitten päätökset. Jos näilläpalautteilla eiole mitään vaikutusta, on tällainen järjestelmä ihmisten huijausta ja kansalaispalautteen väheksymistä.

Vastaus: Palautteita luetaan sitä mukaa kun niitä tulee ja lisäksi niistä tehdään kooste. Kaikkia toiveita ei tietenkään voida toteuttaa, koska suunnittelu on kompromissien summa, mutta se ei tarkoita, että palautteella ei olisi merkitystä.

- ti 29. tammikuuta 2019 17.16.42

Nokialta pitäisi mennä suora linja Tayssiin. Busssin pitäisi kulkea esim rantatien kautta ja vuorot olisi aamuisin (klo 4~11) ja iltaisin (klo 14~23) ja päivittäin liikennöinti

Töissä käyvä - ti 29. tammikuuta 2019 16.40.34

Lempäälästä pitää päästä bussilla Tayssiin. Reitti pitäisi kulkea Hervannan kautta päivittäin ja samalla hervantalaiset pääsisivät Taysiin esim töihin. Liikennöinti päivittäin ja jos linja 5 menee myös Hervannasta Tayssiin, niin bussien aikatauluja pitää porrasta. Tai luopua linjasta 5, sillä Lempäälästä tuleva bussi palvelisi Hervantaa

Aku - ti 29. tammikuuta 2019 16.38.19

Linja 46 perälästä kulkee turhaan Laureeninkalliolle saakka, ketään ei nouse Ruutanasta kyytiin, koska 46J kulkee samaan aikaan. Sama myös Pikkolasta lähtiessä, sillä kaikki oppilaat kiirehtivät ensimmäiseen bussiin ja jälkimmäinen kulkee lähes tyhjänä koska kulkevat peräkanaa. Voisiko Suinulan bussi kulkea suoraan Pikkolaan, näin ei esim. Havisevalla asuvien tarvitsisi kuluttaa tuntia suuntaansa koulumatkoissa.

Tiina Kuosmanen - ti 29. tammikuuta 2019 16.11.11

Joukkoliikenne voisi kehittää poikittaislinjoja merkittävästi, sillä silloin ei tarvitse välttämättä vaihtaa bussia ja ihmiset pääsisivät nopeammin liikkumaan

Henri - ti 29. tammikuuta 2019 16.09.21

Missä länsi Tampereelle viipyy poikittaislinja? Se tulisi meinaan tarpeeseen. Liikennöinti voisi olla 6 päivänä viikossa. Reitti voisi olla Lielahti Lamminpää ikuri tesoma kaarila väli

Hannu - ti 29. tammikuuta 2019 16.04.29

Linjoja pitäisi porrastaa aika paljon ja jotkut linjat voisivat kiertää esim keskustan kaarilan(rahola)tesoman lamminpäähän

Tesoma - ti 29. tammikuuta 2019 15.52.58

Linjalle 28 yövuorot takaisin, kuten on monessa palautteessa jo pyydetty. Lisäksi vuoroväliä pitäisi tarkastaa, tai vähintään ajoaikoja tarkastella uudestaan, sillä nyt bussit ovat lähes poikkeuksetta myöhässä (eivätkä myöskään näy bussitutkassa). Aamuruuhkaan Olkahisista keskustaan yksi vuoro lisää / tunti, niin mahtuvat kaikki pysäkillä olijat kyytiin koko matkalta (nyt bussi täyttyy usein jo Tasanteella).

28 - ti 29. tammikuuta 2019 15.50.45

Miksi linja 72 ei kulje joka päivä. Esim ruuhka aikaan Sammalisto Tampere ja Sammalisto Nokia. Sammalistossa asuu lapsiperheitä ja työssä käyviä. Luulisi, että ainakin kyseisellä bussilla pääsisi edes Nokian keskustaan. Linjaa pitäisi kehittää ja äkkiä

Nokialainen - ti 29. tammikuuta 2019 15.50.29

Linjan 37 muutokset ovat erittäin positiivinen muutos, kiitos niistä!
Ongelmana Rissossa asuvilla on kuitenkin edelleen kulkeminen yöllä klo 22 jälkeen. Rissoon ei kulje yhtäkään linjaa klo 22-05 välisenä aikana, ei arkisin eikä viikonloppuisin, mikä usein tuottaa haasteita.
Toiveena olisikin saada yölinja myös Rissolaisille, kiitos!

Rissolainen - ti 29. tammikuuta 2019 15.16.44

Moro. Tasanne olkahinen suunnan yöliikenne. Vaikka sinne ei aina täysillä autoilla ajetakkaan. Niin olisiko mitääön mahkua jatkaa linjaa 8 Vastarannankadulle asti, siittä suoraan 9 tietä takaisin torille. Kuin muinoin y28. Niin tunnin kierros aika voisi mahdollinen, jos se on suunnitelun ehdoton peruskivi. Meinaan ei kolmen taksin ajaaminen kaupungista sinne asti oo kenellekkään järkevää. Jokaisessa yksi kyydissä ja hinta a30€ auto. Toinen ehdotus on, että siirtäkää linja 9 pysäkki Yrjöläntien ja Juvankadun risteyksessä, risteyksen kaukajärvenpuolelle. Vai tarviiko se on siellä "jortaaniassa", jossa se on aina ollut? :D

timppa - ti 29. tammikuuta 2019 15.04.57

Nokialta bussiyhteys tunnelin kautta TAYSiin arkiaamuisin ja -iltaisin tulisi tosi isoon tarpeeseen, meitä nokialaisia Taysin alueelle töihin kulkevia kun on myös.

Nokia-TAYS arkisin kulkeva - ti 29. tammikuuta 2019 14.24.00

Ehdotus: Jatkakakaa linjaa 26 Kaarilan päätteeltä Raholan kautta Tesoman liikekeskukselle, jotta Raholasta ja Kaarilasta yhteydet Tesomalle paranevat myös tulevaa lähijunaliikennettä ajatellen. Linjan 11 Korvenkadulle voi korvata jollain harvemmin kulkevalla linjalla. Nyt linjan 11 haarat lännessä ja idässä ovat pahasti epätasapainossa matkustajamäärien suhteen.
Ruuhka-aikaan osa vuoroista voisi ajaa moottoritietä välin Rahola-Hyhky. Esim. linja 29B sopisi tähän.

Juuso - ti 29. tammikuuta 2019 14.21.06

Toivoisi jotain järkevyyttä portaittain Ryydynpohja-Pohtola-aluetta parhaiten palvelevaksi aikataulut tämän muutoksen myötä ettei joutuisi odottamaan 30minuuttia bussia jatkossakin, kuten nyt 14 ja 28 tapauksessa, kun muutettiin niiden kulkevan "peräkkäin" niin Keskustan suuntaan kuin sieltä takaisinpäin.
Eli jos ei ehdi keskustassa toiseen bussiin niin ehtisi järkevästi kävellä toiselle pysäkille toista bussia odottamaan. Parhaiten "hyvä vuoroväli" palvelee aluetta parhaiten kelitkin huomioonottaen.

Mikke S. - ti 29. tammikuuta 2019 14.00.04

Linja 50 lauantaivuorojen lisäyksestä kiitos! Toivottavasti lisävuoro(ja) tulee myös aamun tunteihin. Tuossa Lempäälästä lauantaisin 6.24 ja 7.49 lähtevien vuorojen väliin jää aivan liian pitkä väli ilman ajettavia vuoroja. Toiveena vuoro, jolla ehtii aamukahdeksaksi Tampereen keskustaan.

Saara V. - ti 29. tammikuuta 2019 13.50.44

Enemmän vuoroja linjalle 28. Nyt saa kotiin palatessa palella pysäkillä 15-30 min bussia. Busseja ei myöskään näy tutkassa!

Mikko - ti 29. tammikuuta 2019 13.32.56

Lielahdessa liikennöinti huononee vuosi vuodelta.Toivottavasti fixaatte linjan 14 kulkemaan niin, että se todellakin palvelee työssäkävijöitä ja koululaisia niin että kaikki ennätävät kahdeksaksi töihin/ kouluun.Toivottavasti päätepysäkki Peressä säilyy, niin Lielahdesta pääsee koululaiset suoraan Hatanpään kouluihin.Nythän linjat 14 ja 37 ovat kulkeneet aivan peräkkäin, joten ei ihme että 37 poistuu.Tässäkin olisi aikataulun suunnittelijoilla ollut hieman tarvetta tarkempaan säätöön.

Leena - ti 29. tammikuuta 2019 13.13.57

Linjan 50B potentiaalisin käyttäjäkunta Laasonportissa taitaa olla lapset ja nuoret. Nyt kun bussilinja on saatu sentään kulkemaan Laasonporttiin asti on kummallista ettei sen aikatauluissa ole huomioitu Hakkariin kulkevien koululaisten aikatauluja. Myöskään Lempoisten alakouluun kulkevia linjan aikataulut eivät suosi sen paremmin. Tällä hetkellä alakouluun on ostettavissa yksityiseltä liikennöintipalveluita, mutta tulevan koulukuljetusten kilpailutuksen takia tämänkään järjestelyn jatkuvuus ei ole mitenkään taattu.

Jenni - ti 29. tammikuuta 2019 11.11.20

Linja Y28 pitää tuoda takaisin (edes viikonlopuille) mielellään jo ennen ensi talvea. Atala-Tasanne-Olkahinen suuntaan ei yöaikaan pääse ennen klo 03 millään. Täällä on paljon asutusta, joten matkustajia kyllä on.

Linjalle 28 yksi vuoro lisää klo 8-13 välille. Tai linjojen suunnittelu fiksummin. Nyt tulee usein 28, 37 ja 90 lähes samaan aikaan pysäkille Atanväylällä. Aikaväliä pitää laittaa tasaisemmaksi näiden välillä.

28 myös poikkeuksetta myöhässä 5-7 minuuttia Sorilasta keskustaan mennessä, joka on jatkoyhteydellä kulkevalle stressaavaa. Usein joutuu tämän vuoksi menemään edellisellä vuorolla, joka tällä nykyisellä linjojen aikavälillä tarkoittaa keskustassa jopa 40 minuutin odottelua.

Atalasta - ti 29. tammikuuta 2019 09.46.54

Linja 25 Kalevantielle?? Nytkin kaikki Sammonkatua ajavat autot täynnä...harrastuksiin menijöitä...lääkiekko, Areena...koulu...korkeita taloja lisää.
Linja 17, vain aamulle uusia vuoroja...tänne Sammonvaltatielle jää vain yksi linja 17 palvelemaan meitä ikääntyviä...en ymmärrä, nyt on ollut hyvä...kun muutin tänne oli vain linja 17 ja tuntui, että olin muuttanut sivukylälle...ennen asuin keskustan tuntumassa...palataanko entiseen? Ei ennen aina ollut parempaa!

tätsä - ti 29. tammikuuta 2019 08.55.28

Kiitos linjan 36 uudesta reittiehdotuksesta. Tältä linjalta kun saadaan hyvät yhteydet Tesoman suuntaan, työmatka lyhenee huomattavasti. Toiveena toivoisin aikataulu hakuun tai muuhun vastaavaan tiedotteita jos tunneli on suljettuna, että osaisi valita toisen linjan tarpeeksi ajoissa.

Saija - ti 29. tammikuuta 2019 08.34.02

Linjan 1 autot, pitkästä ajoreitistä johtuen, ovat usein iltapäivän ruuhka-aikaan myöhässä 10 minuuttia tai enemmänkin. Tästä johtuen keskustasta Pirkkalan suuntaan saattaa iltapäivällä klo 15-17 välillä olla jopa 15 min väli, ettei tule yhtään linjan 1 tai 11 bussia. Näin ensimmäinen auto, joka paikalle sitten tulee on kuin sillipurkki ja sen perässä tulee 2-3 väljempää linjan 1 ja 11 autoa, joista osa saattaa ohittaa pysäkin edes katsomatta, että haluaako joku nousta kyytiin. Pirkkalan perällä asuvana on tärkeää, että se yksi ainoa bussi tulisi, pysähtyisi ja siihen vielä mahtuisi kyytiinkin. Jos vain jotenkin voisi aikataulussa pysymistä parantaa seuraavalla talvikaudella, niin se olisi hienoa! Aikatauluvarmuus toki olisi parempi, jos linjat olisivat lyhyempiä. Paljon myös auttaisi, jos kaikissa autoissa olisi seuranta toiminnassa, jotta mobiilisovelluksella/aikataulusta näkisi, milloin auto oikeasti tulee.

Tommi - ti 29. tammikuuta 2019 08.18.10

Käytän enimmäkseen 80 Irjala-Keskusta-reittiä. Joten 80:n vuoroja voisi tihentää esim.20minuutin välein ja/tai niin että ehtisi keskustaan puoleksi ja tasaksi. Nyt joutuu usein lähtemään tuntia aiemmin ja sitten pyörimään jossain 20-30minuuttia. Kaipaan kyllä joskus sitäkin, että 80 kulkisi Sammon valtatietä Kalevan Prismalle, helpottaisi kauppa/postiasiointia.

Irjalasta päivää - ti 29. tammikuuta 2019 06.07.04

Hei,

Linja 50B ei palvele tällä hetkellä linjan tärkeintä Laasonportin asiakaskuntaa eli koululaisia. Linjaa käyttäen ei ehdi ajoissa Hakkariin kouluun.

Vesilahti-Lempäälä -linja käy tällä hetkellä kääntymässä lukiolla. Jos tämäkin linja jatkaisi vähän pidemmälle ja kävisi kääntymässä Laasonportissa, niin sopivilla aikatauluilla linja palvelisi myös Laadonportin lukuisaa lapsijoukkoa, jotka käyvät Lempoisten koulussa.

Laasonporttilainen - ti 29. tammikuuta 2019 04.00.34

Olisin toivonut jatkoa yhteydelle Finlaysonilta itään. Linja 37 (ja lakkautettu 47) ovat olleet kullanarvoisia autottomalle, keskustassa asuvalle perheelle kouluun ja harrastuksiin Kalevaan matkustettaessa. Hienoa toki on että länteen pääsee vielä Satakunnankatua uudessakin suunnitelmassa, mutta itään päin kuljettaessa bussipysäkki siirtyy matkan päähän keskustorille, ja minusta on epämukava ajatus lähettää pientä koululaista aamulla pimeässä ratikkatyömaalle arpomaan pysäkin viimeisintä sijaintia.

Anneli - ti 29. tammikuuta 2019 00.13.25

Toivoisin linjalle 26 Keskustorilta Höytämöön paria lisävuoroa pe ja la iltaan. Nyt viimeinen vuoro arkisin ja vloppuisin menee kymmenen jälkeen. Edes pari lisävuoroa olisi todella hyvä lisä!

Teatterin ystävä - ma 28. tammikuuta 2019 22.29.48

Ehdotus 1. Lempäälästä Vesilahteen kulkevat bussit kävisivät kääntymässä Lempäälän etelärajalla eli Pyhällössä. Tai ajaisivat Saarikunnan kautta. Sieltä lakkautettiin linja 54 eikä mitään tullut tilalle. Ehdotus 2. Oma linja Lempäälä-Akaa välille. Pyhällöstä kyllä olisi kulkijoita, kun vain aikataulut on sopivat. Ennen kuin 54 lopetettiin, sen aikataulut muutettiin, niin, ettei kukaan enää käyttänyt linjaa ja saatiin hyvä syy lopetukseen. :(

Anu - ma 28. tammikuuta 2019 22.09.15

28 tasanteelle päin ja toisin päin...lisää vuoroja. kun koilliskeskuksen pysäkillä odotelee 28 tai 90 kohti sorilaa niin saa laskea että kuinka monta 8ja 1 ehtii tulla (aika monta)ennen kuin 28/90 tulee..silloin harvoin kun käy illalla käy keskustassa niin olisi kiva kotiin päästä yö vuorolla ennen 3 yöllä. 137 ei saa lopettaa ja palauttaa se myöhänenkin vuoro.takahuhdin koululta-olkahisiin.

NS - ma 28. tammikuuta 2019 21.15.20

37 linja loistava Takahuhdin koululle ja Kalevan isoille kaupoille. Ei saa lakkauttaa.

Autoton - ma 28. tammikuuta 2019 19.40.13

Voisiko Raholan ja Villilän kautta mennä bussi Nokialle edes muutaman kerran päivässä? En ole ainoa joka tätä toivoo; tietysti tässä on se haitta että Nokian Prisma saisi muutaman euron tältä suunnalta.... Meikäläisellä on oma auto mutta käyttäisin julkista jos se olisi mahdollista! Onhan Nokialle menneet bussit vuosikymmeniä juuri Raholan kautta, samalla tulisi Pitkäniemen ja Sarpatin suunta otetuksi huomioon - varsinkin Nokialle päin...

Ulla-Riitta Raitamaa - ma 28. tammikuuta 2019 19.23.51

Linjalle 5 pitäisi saada lisää vuoroja myös myöhäisiltaan, moni vuorotyöläinenkin linjaa käyttää (ja varmasti moni opiskelijakin) -kiitos!

Nysseilijä - ma 28. tammikuuta 2019 19.20.58

Toiveissa ollut jo pitkään että 8 tai 17 menisi Tesomalta keskustaan sunnuntaisin n.06.30 niin ei tarvitsisi olla töissä ennen kukon kiekaisua.

Sunnuntaiduunari - ma 28. tammikuuta 2019 19.15.12

Kaipaisin Pirkkalasta (järkevää) työmatkayhteyttä Sarankulmaan. Tällä hetkellä ainoa läheltä liippaava vuoro on 14T Pereeltä tai vaihtojen kanssa suhaaminen Partolan nurkilla - ei toimi. Suora yhteys Pirkkalan keskusta - Partola - Sarankulma olisi paikallaan. Sarankulman alueelle tulee koko ajan uutta ja siellä on jo nyt paljon yrityksiä, joihin väki kulkee autolla kun hermo ei riitä huonoihin julkisiin. Jos olisi pari vuoroa aamulla ja iltapäivällä toimistoaikoihin, niin sillä mentäisiin jo pitkälle. Esimerkiksi pari 14 aamuvuoroa alkamaan Suupantorilta Pereen sijaan.

Työssäkäyjä Pirkkalasta - ma 28. tammikuuta 2019 18.34.01

Liikennöintiä Sammonkadulla vähennetään lopettamalla linja 37 ja siirtämällä "perinteinen Sammonkadun linja" 25 Kalevantielle, missä ei asu juuri kukaan. 37:n lopettaminen taas poistaa suoran yhteyden Sammonkadulta esim. Finlaysonille. Onko tarkoituksena korvata poistetut linjat lisäämällä vuorotarjontaa linjalla 3. 3-linja on vaan usein jo kovin täynnä Sammonkadun pysäkeillä.

Ilpo Komulainen - ma 28. tammikuuta 2019 17.47.58

Pientä parannusta toivon Narvasta linjalle 55: lauantaisin nuoriso ja aikuisetkin pääsevät kaupunkiin elokuviin tai muihin iltahuveihin vain klo 8.30 tai 9.30, eli aivan liian aikaisin, joten yksi vuoro lisää lähtemään Narvasta n. klo 13. Sunnuntaisin tänne asti ei tule yhtään vuoroa, joten joku tai jotkut noista kirkonkylään tulevista voisi ajaa Narvaan sunnuntaisin, esim. yksi aamulla ja toinen illalla.

Narvalainen - ma 28. tammikuuta 2019 17.46.08

Linja 36 olisi enemmän kuin tervetullut! Suora yhteys TAMKille ja TAYSille palvelee suurta ihmismassaa kaikkina vuorokauden aikoina. Toivon monien ihmisten tapaan, että uudistus toteutuu suunnitellusti!

Lentsulainen - ma 28. tammikuuta 2019 17.26.22

Suunnittelijat ovat siis yhä sitä mieltä, että Atalaan, Tasanteelle, Kumpulaan, Olkahiseen, Nurmiin tai Sorilaan ei tarvitse päästä edes viikonloppuisin myöhäisiltaan tai yöllä? Palautetta Y28 - vuoron lopettamisestaan on todella paljon näillä palstoilla, mutta tällä ei ole mitään merkitystä. Ihmettelen myös 28:n 90:n aikataulujen onnetonta suunnittelua. Vuoroväli on kummallakin harva, mutta suunnittelijat haluavat, että ne kulkevat peräkkäin.
- erittäin hyvä kommentti, täysin samaa mieltä.

Toinen erittäin pettynyt joukkoliikenteen käyttäjä - ma 28. tammikuuta 2019 17.26.09

Talvelle vuoroja usein kulkemaan linjalle 29, sekä voisi olla hyvä idea lyhentää linjaa kun puolestaan pidentää talvella bussit usein myöhässä aikataulusta. Uskon sen johtuvan linjan pituudesta.

Pena - ma 28. tammikuuta 2019 17.25.36

Missä on maininta linjasta 31? Sitä ei tämän sivuston mukaan säilytetä ennallaan, siitä ei ole mainintaa linjamuutoksissa, eikä vuorotarjonnan parannuuksissa/heikennyksissä.

Muotialalainen - ma 28. tammikuuta 2019 17.10.24

29 kuljettava jatkossakin Aitolahdentieltä! Ko. pysäkki on paljon käytetty ja typerää siirtää kaikki keskustaan menevät bussit Koilliskeskukseen. Ikäihmisiä paljon Aitolahdentie 36 -pysäkillä!

37 ei saa lakkauttaa: nopein (ja ainut...) reitti Linnainmaalta Sammonkadulle! Paljon kulkijoita Aitolahdentieltä.

linnainmaalta - ma 28. tammikuuta 2019 17.03.28

Missä maininta linjasta 31? Linja 31 ei aamuisin palvele Muotialasta ja Korkinmäestä norssiin kulkevia oppilaita. Jos koulu alkaa 8:15, ja bussi lähtee Korkinmäestä 7:25, niin odotusaikaa koulun pihalla jää yli puoli tuntia. Kuinka moni vanhempi laittaa lapsensa pakkasessa palelemaan puoleksi tunniksi koulun pihalle? Käytännössä koska bussilinjan aikataulu on huono, niin vanhemmat kuskaavat lapsiaan kouluun, josta taas päästään siihen, että Kuokkamaantien vaarallisen suojatien yli kulkee ylimääräistä tarpeetonta liikennettä. 2020 ollaan myös Muotialan koulua lopettamassa, joten siihen mennessä myös aikataulujen on oltava kunnossa, jotta ekaluokkalaiset ja tokaluokkalaisetkin pääsevät turvallisesti kouluun.

Huolestunut äiti. - ma 28. tammikuuta 2019 16.58.02

Hei! Voisiko linja 31 säilyä linjastossa, sillä siitä on hyötyä silloin kun linjalla 10 on täyttä? Linjan 31 vuorotarjontaa voisi myös lisätä ja reittiä muuttaa kulkemaan Nekalantietä Hallilantielle ja sieltä Korkinmäkeen. Sitten vielä että olisiko mahdollista saada Nekalan alueelle päätepysäkkiä.

Jesse Sopanen - ma 28. tammikuuta 2019 16.39.06

Linja 14 on jo nyt hidas linja, kun se kiemurtelee pitkin ja poikin ja vielä Pispalan läpi. Reittiä voisi nopeuttaa menemällä rantatietä. Myöskään Satakunnankatua kulkemalla linja ei enää palvele Tuulensuuhun menijöitä yhtä hyvin. Huonolta uudistukselta kuulostaa reitti 14. Se on tälläkin hetkellä noin 20 minuuttia aikataulustaan jäljessä ruuhka-aikaan, aikataulut pitäisi rakentaa paremmin. Samoin linja 3 voisi mennä Lielahdenkatua pitkin ainakin puolet linjoista, ei kiertotietä Federlaynkatua.

Pirjo - ma 28. tammikuuta 2019 16.29.59

Voisitteko lyhentää linjaa 11B:n reittiä sen takia, koska se kiertää Pirkkalan kautta ja viikonloppuisin bussi tulee täyteen jo Pirkkalassa. Ehdottaisin että 11B menee PIRKKALA- IKEA välin ja laitatte linjan 33 kulkemaan viikonloppuisin Keskustaan. Näin Keskustaan menevät säästyvät turhalta kiertämiseltä viikonloppuisin.

Kalle - ma 28. tammikuuta 2019 16.05.23

Kiitos linjan 40 vuorovälin lyhentämisestä!

- ma 28. tammikuuta 2019 15.43.58

Ruskosta on huonot yhteydet keskustaan ja hyvin usein bussit myöhästeletevät (tai ovat ajoissa) paljon verrattuna pysäkkiaikatauluun. Monesti bussit ole edes seurannassa, joten ei voi mitenkään tietää onko bussi jo mennyt.

Niina Lantelankallio - ma 28. tammikuuta 2019 15.21.59

Linjan 28 palvelutarjontaan kannattaa kiinnittää huomiota. Linja on pitkä ja erittäin altis myöhästymisille. Linjaa 37 ei saa lopettaa.Linja 36 Lielahdesta Taysiin hyvä uudistus, mutta olisiko mahdollista saada toimivan siihen liittyen myös Hervantaa/ Ruskoon (Lielahti-Hervanta/ Rusko). Ruskoon menee nykyään vain linja 20, joka on pitkä ja sen aikataulut heittelevät paljon (usein myöhässä, joskus paljon ajoissa) ja nykyisellään vaihtoyhteydet Lielahden suunnasta siihen toimivat huonosti (REPA:n ehdottamat esimerkiksi eivät yleensä toimi lainkaan edellä mainituista syistä ja vaihtoaika tulee kohtuuttoman pitkäksi todella usein.

Niina Lantelankallio - ma 28. tammikuuta 2019 15.19.55

Linja 36 tulee tarpeeseen: Niemenrannasta kuljetaan pitkin päivää Taysiin ja Tamkiin. Yhteinen vaihtopysäkki muiden linjojen kanssa esim. Kissanmaan koulun edessä olisi hyvä, jotta iltaisin ja viikonloppuisin pääsisi sujuvasti Ruotulan, Linnainmaan ja Kaukajärven palloiluhalleille. Toivomme linjan kulkevan aamusta iltaan saakka ja viikonloppuisinkin tarpeeksi tiheällä (15 min) välillä.

Niemenrannan asukas - ma 28. tammikuuta 2019 15.10.45

Niinalle ja Raimolle:
Ensi talven suunnitelmissa linja 14 ajaa Juhannuskylän koulun vierestä (Satakunnankatua). Lielahden päässä pysäkit ovat Possilankadun päissä. Näinköhän tällä pääsisi lapset kouluun?

14 - ma 28. tammikuuta 2019 15.08.34

Uuteen linjaan 36 olisi hyvä,kun tehtäisiin pysäkki myös lapinniemeen jääjille.Ei liian pitkät pysäkinvälitkään auta kaikkia.

Anu - ma 28. tammikuuta 2019 14.45.07

83 vuorolle vkonlopuksi ilta-aikoja. Jos kaupungista tulee 21 aikoihin, niin ei kulje enää kyytiä metsäkylään. Joutuu taksin ottamaan.

Virve - ma 28. tammikuuta 2019 14.41.56

Toivon 50 reittiin vloppuihin muutosta.ajaisi kuljusta ideaparkin kautta lempäälään koska ei valkeakosken auto enään kulje.

Tarja Laalo - ma 28. tammikuuta 2019 14.19.21

Hei!
Työskentelen Taysissa ja meidän osaston (myös osan muistakin osastoista) yövuoro loppuu klo 0730. Sunnuntai aamuisin ehdimme vasta 0827 bussiin. Edellinen bussi menee 0727. Tunti on pitkä aika odotella yön valvomisen päälle. Olisiko mahdollista saada yksi linja tähän väliin?

Anu Tamminen - ma 28. tammikuuta 2019 14.12.30

Linjan 15 reittimuutos OK.Ajatus bussin no2 kanssa siten, että illalla vaihto Tammelssa onnistuu siten, että bussi 2 tulee ensin Tapionkadun pysäkille ja sitten vasta bussi 15. Nyt usein 2 on torilla ja 15 Tapionkadulla. Seuraava 15 tulee tunnin päästä..

Vappu Nisula - ma 28. tammikuuta 2019 14.11.24

Linjalle 55 tarvitsisi viikonlopuille ilta/yö vuoroja, perjantaille ja lauantaille myöhempiä vuoroja jotta olisi kiva päästä muullakin kuin taksilla kotiin Lempäälästä.

Iltoja - ma 28. tammikuuta 2019 14.01.43

Hyvä idea yhdistää kaks linjaa. Mutta Riittääkö 14 palvelemaan puolentunnin välein kaikkia matkustajia reuharinniemessä ja ryydynpohjassa? Ehdottaisin 20 minuutin vuoroväli arkisin ja lauantaisin. Uusi linja 36 kuulostaa hyvältä, jos vaan saadaan toimiva vuoroväli. Vois kulkea arkisin iltasin niin olis varmaan käyttäjiä mitkä käy jääkiekkopeleissä Hakametsässä ja asuu länsipuolella Tamperetta.

# - ma 28. tammikuuta 2019 13.59.00

Hyvä , että Ylöjärvellä Mikkolantiellä vieläkin toimii liikenne (jossain suunnitelmissa oli poistettu).
Mutta Metsäkylään 83 menevä auto voisi kulkea Soppeentietä , että sinnekin pääsisi linjurilla. Eli mennessä Soppeentietä ja palatessa Elovainion kautta.

Tiina Tintti Virta - ma 28. tammikuuta 2019 13.52.14

Linja 25 pitäisi säilyttää Sammonkadulla sillä pääsen suoraan Jankasta Tahmelaan ilman erillisiä vaihtoa.

Jankasta Tahmelaan matkustaja - ma 28. tammikuuta 2019 13.52.10

Linja 5. Ruuhka-aikoina voisi olla tiheämpää kulkua, koska bussit tahtovat olla todella täysiä.

Vuoreslainen matkustaja - ma 28. tammikuuta 2019 13.48.46

LApset ovat kulkeneet kouluun (meno-paluu) bussilla no 37 possilankadun pysäkeiltä ja nyt bussi 37 ei enää kulje kyseisten pysäkkien kautta (mikään bussi ei enää kulje!!!). Linja 37 on taannut turvallisen koulutien Juhannuskylän kouluun tähän asti ilman että on tarvinnut mennä keskustan (= Hämeenkadun) liikenteen ja remonttien sekaan.

Niina ja Raimo Lantelankallio - ma 28. tammikuuta 2019 13.31.08

12 Voisi jatkossakin kiertää Hallilan ympäri, tai edes lenkin Loukkaankatu-Havumetsänkatu- Lehtimetsänkatu- Pehkusuonkatu, jolla saataisiin Hallilan eteläpääty julkisen liikenteen piiriin ja lisäksi olisi mahdollisuus edelleen lapsilla päästä Norssiin kouluun. Aika monesta perheestä edelleen mennään sisarusten perässä Norssiin vanhan koulupolun mukaisesti, lisäksi on kielivalintoja ja musiikkiluokkalaisia, eli Hallilasta kulkee Norssiin kohtuullisen paljonkin lapsia. Tämä on myös turvallisuuskysymys siinä mielessä, että mikäli kaikki perheet alkavat kuljettaa lapsia kouluun Norssille, muuttuu koulun ympäristö saattoliikenteen myötä turvattomammaksi yksin liikkuville pikkukoululaisille.

Norssin ja Hallilan bussiyhteyden puolesta - ma 28. tammikuuta 2019 13.20.49

Linja 50 muutos varmasti hyvä. Arkiliikenteessä haluaisin teidän kiinnittävän huomiota linja 50 aikataulujen suuriin heittoihin liian aikaisesta (mikä tietysti on isompi ongelma)aikataulusta myöhästymiseen. Toinen asia mikä tuli esiin kovilla pakkasilla, oli auton rikkoutuminen (50A) seuraava vuoro oli vanattara 50c joka oli vähän myöhässä. Ihminen joka odotti bussia rikkoutuneen jälkeen, joutui huonolla tuurilla odottamaan noin 1,5 h, jos siis sattui asumaan vanattareitin ulkopuolella. Ennen kulki valkeakosken liikenne kuljun ja Lempäälän välin, joka saattoi pelastaa myöhästyneen, mutta nyt ei ole muita linjoja kuin 50. Olisi hyvä jos olisi, kaikkea voi sattua liikenteessä.

Marjo - ma 28. tammikuuta 2019 13.20.16

Linja 50 tarvitsisi ehdottomasti koukkauksen Ideaparkin kautta ainakin koulu/työpäivinä, sillä Marjamäen alueelta (Hulikankulma, Savontie) ei tällä hetkellä pääse lainkaan bussilla Kuljuun/vanhalle tielle. Tämä hankaloittaa koululaisten kulkemista Kuljun kouluun todella paljon, etenkin talvella, kun pyöräily ei ole mahdollista. Muutama aamuvuoro klo 7.30-10:n välillä Lempäälästä Kuljuun päin ja iltapäivisin toisin päin klo 13-15 välillä.

Päivi Mäkinen - ma 28. tammikuuta 2019 13.13.16

Kiva, mutta Tays:ssa työskentelee ihmisiä muualtakin kuin Tampereen länsipuolelta... Entinen suora yhteys Lempäälästä Taysiin takaisin!

Hoitaja - ma 28. tammikuuta 2019 13.05.52

Tässä puhutaan asiaa! Tämän lisäksi Vuorekseen tulisi saada toinen ns. suora linja, vähentämään matka-aikaa keskustaan. "Linjalle 5 toivotaan jatkuvasti vuorojen lisäämistä asiallisten yhteyksien luomiseksi, mutta mitään ei tapahdu. Päin vastoin vitoselta yritetään poistaa vuoroja tulevaisuudessa. Tervetuloa alueelle perehtymään siihen, kuinka hankalaa arkielämä täällä julkisten varassa on. Selvästi laskelmanne alueen asukasmäärästä ja oletetusta liikennetarpeesta eivät vastaa oikeaa elämää, kun vuorot ovat jatkuvasti täynnä. Vuoroväli on riittämätön, eikä tänne pääse yöllä yhtään mitenkään muuten kuin taksilla! Olkaa hyvä ja katsokaa nyt itse - meillä on vain tämä yksi linja, muille linjoille on kävelymatkaa yli tunnin verran. Meillä ei siis ole muita liikenneyhteyksiä kuin vitonen. Vartin välein joka ikinen tunti kulkeva linja on vähimmäisvaatimus, tällä hetkellä vuoroväli vaihtuu maaseutualueiden puoleen tuntiin aivan liian aikaisin arki-iltaisin. Sekä viikonloppuun että ihan arkeen on välttämättä jo saatava myöhäisempiä vuoroja. Hervantaan kulkee yövuoroja runsaasti, mutta Hervannasta ei pääse Vuorekseen. Olkaa hyvä ja ajakaa yöaikaan muutama vuoro Hervantaan Vuoreksen kautta. Tällöin hervantalaiset pääsevät yhtä hyvin kotiin, emmekä me vuoreslaiset jää enää tänne susirajan taa mottiin. Ei riitä, että kesällä yövuorot lisääntyvät. Olkaa hyvä ja alkakaa tarjota aikuisten oikeita liikenneyhteyksiä myös talvella, myös meille joilla on säännöllinen kulku töihin ja muihin menoihin myöhään arki-iltoina ja -öinä. Ja kuopatkaa kaikki haaveet siitä, että vuorovälejä voi linjalla 5 väljentää. Niin kauan kuin bussimme ovat jatkuvasti myöhässä ja jäävät jopa kokonaan ajamatta, aiheutatte lukemattomille yksityisihmisille tuntuvat rahalliset tappiot, kun jatkuvasti ollaan maksullisilta käynneiltä ja tapaamisilta jo nyt myöhässä onnettomien julkisten yhteyksien vuoksi. Taatkaa linjan tasalaatuisuus, ja parantakaa sitä vihdoin ja viimein inhimilliselle, kaikkia palvelevalle tasolle myös yöaikaan."

Väki lisääntyy, bussit ei - ma 28. tammikuuta 2019 12.52.17

Runkolinjat 1 -10 nykyisellään ja lisää vuoroja linjalle 1, 11 14 .Sunnuntaisin lisää 1 nykyisin liian pitkä vuoroväli.Huomioikaa matkuistajien toiveet ratikasta huolimmat.Ei ratikka palvele kaikkiiin suuntiin ja työväki liikkuu moneen suuntaan aamuin illoin.

- ma 28. tammikuuta 2019 12.48.18

Linja 1 säilyteettävä Pirkkala-Vatiala reitillä ,liisä busseja aamuihin &-9 ja iltäpäiviin 14 -17
Linja 26 Myllypuroon jo syksylle 2019 ,jonka lähtöaika Höytömöstä klo 05 00 arkiaamuisin
Linja 2 säilyteetävä nykyisellän ,lähäaika tasatunnilta 5 min yli esim 15 05
linja 14 ajettava suoraan Hatanpään valtatietä ,ei Ratinaan kautta

Muori - ma 28. tammikuuta 2019 12.38.28

55 Bussi kulkee moottoritietä ja palvelee Tamperelaisia mutta ei oman Kuljun alueen asukkaita Sääksjärven liittymästä ei juurikaan matkustajia Ideaparkkiin nouse pistäkää bussi kulkemaan Tampereentietä..

Jorma Raitalaakso Kulju. - ma 28. tammikuuta 2019 12.23.35

Linjan 25 reitti siirretään Sammonkadulta Kalevantielle miksi? Aika hepponen perustelu teillä. Sammonkadun varrelle rakennetaan edelleen uusia asuntoja. Mitä taas Kalevantielle ei. Myös ottakaa huomioon jääkiekkomatsit. Ainoana suomessa jolla on 2 liigaseuraa ja matkustajia riittää siltäkin osin. Onko tarkoituksenne lisätä yksityisautoilua? Sammonkadun varrella enemmän asutusta kuin kalevantiellä ja siksi ihmettelen. Tällä suunnitelmallanne te katkasette yhteyden kalevaan ja myös yritykset kärsivät siitä. Kukaan ei jalankulkija ei kulje kalevaan kalevantien kautta. Ja viimeisenä 25 on aina kulkenut sammonkatua ainakin 60 ellei enemmän. Olen aina ollut ylpeä meidän joukkoliikenteestä ja myönteisesti aattelen ratikan tulosta mutta nyt kannattaa todella harkita 25 siirtämistä sammonkadulta pois. Tällä suunnitelmalla eväätte kalevalaisten liikkumisen ja teette 25 ns pikavuoron päätepysäkiltä päätepysäkille matkustaville.

Eija Laaksonen - ma 28. tammikuuta 2019 12.23.29

Busseja riittävästi Härmälä -Keskusta aamuihin ja iltäpäiviin uusiin suunnitelmiin Nyt kaikki vuorot täynnä Kiitos

- ma 28. tammikuuta 2019 12.20.57

55 Palvelee tampereen asukkaita eikä oman Kuljun kylän asukkaita matkalla Ideaparkkiin moottoritieltä Sääksjärven liittymästä ei juuri matkustajia autoon nouse.Pistäkää bussi kulkemaan Tampereentietä.

Jorma Raitalaakso Kulju. - ma 28. tammikuuta 2019 12.17.42

Hei, Pohjan koulun kautta ajavat linjavuorot (linja 42) olisi hyvä merkitä myös aikatauluun vaikka ruksilla, paljon on tullut asiakkailta kyselyjä/epäselvyyksiä mikä vuoro ajaa koulun kautta ja mikä ei aja?
Lisäksi pitäisi saada sunnuntaisin kulkevia vuoroja Kuhmoisiin ja Kangasalle.
Kuhmoisiin siksi, kun siellä kesäisin käy viikonloppuisin asiakkaita.
Kangasalle pitäisi lisätä etenkin viikonlopuille ja arki-illoille linjan 45 vuoroja siten,että vaihdot onnistuvat sujuvasti linjalle 1 Vatialassa.

Henri Leppänen - ma 28. tammikuuta 2019 12.05.24

Entä Hervannan suunnasta TAYS? Olisiko mahdollista saada sinne myös viikonloppu lähtöjä... Sillä kulkua varmaan olisi. 😊

Elina Heinonen - ma 28. tammikuuta 2019 12.05.13

Linjalle 1 pitää saada tiheämpi liikennöintiväli arki-iltaisin. Nykyinen 20 min ei riitä.

Härmälästä - ma 28. tammikuuta 2019 12.00.25

Bussi nro 1 aivan täynnä aamuisin jo Valmetinkadun pysäkillä. Lisää vuoroja klo 7-9.

Härmäläläinen - ma 28. tammikuuta 2019 11.34.59

Linja 80 usein myöhässä kun tulee Keskustorille, toivon että suunnittelette aikataulut paremmin jotta ehtii vaihtoon linjalle 83. Ei ole mukavaa seisoskella odottamassa puoltatuntia seuraavaa bussia kun vaihdosta myöhästyy. Jos on vaihtoyhteys sen myös pitää olla sellainen.

Mari - ma 28. tammikuuta 2019 11.25.26

Linjalle 8 lisävuorot tarpeen. Sama linja myös jätettävä ratikan jälkeen toimivaksi!!!!

T - ma 28. tammikuuta 2019 11.21.43

Linjan 25 reitti tulee ehdottomasti säilyttää ennallaan. Tahmelasta tulee päästä rautatieasemalle. Lisäksi linja 115 tulee pysyä nykyisellään koska vanhat ihmiset ja nuoremmat vaunujen kanssa sitä käyttävät. Nykyinen pikkubussi on mielestäni riittävän kokoinen.

Eveliina Masalin - ma 28. tammikuuta 2019 11.14.54

Linja 14 tarvitsee Pereen päässä oman kääntöpaikan Eskonpolku/Kreetankuja risteykseen, johon se olisi myös helppo toteuttaa, ja linja palauttaa kulkemaan mennentullen saamaa reittiä, näin vältettäisiin turha odotus autossa nykyisellä päätteellä, jossa joutuu odottamaan auton lähtöä pahimmillaan jopa 10-15 minuuttia.

Paavo - ma 28. tammikuuta 2019 11.05.51

14T saisi kulkea keskusta-pere väliä myös klo6 työläisiä ajatellen niin että lähtisi keskustasta klo5.21

Jennuli - ma 28. tammikuuta 2019 10.22.02

Talvisin olisi hyvä kun bussi 4 lähtisi tasan klo 05:00, eikä 05:05.
Pääsee paremmin jatkobussiin Keskustorilla kun ehtiminen on aina parista minuutista kiinni.

Minna - ma 28. tammikuuta 2019 10.16.24

Voisiko linja 5 pysäkin palauttaa Hervannan valtaväylältä Insinöörinkadulle? Nyt Kanjoninkadun ja Insinöörinkadun risteykseen on syntynyt vaarallisia kadunylityspaikkoja. Palauttamalla Tays-Vuores suuntaisen pysäkin Hervannan valtaväylältä Insinöörinkadulle vaaralliset ylityspaikat vähenevät huomattavasti ja Hervannan valtaväylän suuntaan meneville ovat asianmukaiset suojatiet.

Sami - ma 28. tammikuuta 2019 10.09.19

Linjan 28 palvelutarjontaan kannattaa kiinnittää huomiota. Linja on pitkä ja erittäin altis myöhästymisille. Nyt kussit ovat poikkeuksetta etenkin iltapäiväaikaan 10-20 minuuttia myöhässä aikataulustaan. Aamuisin ainakin Sorilasta/Ruutanasta keskustan suuntaan on usein tilanne, että Atalan kohdalla bussit ovat jo täynnä, eikä kyytiin mahdu. Tähän parannusta kiitos.

28ABC - ma 28. tammikuuta 2019 10.05.00

Hei!
Olisi mahtavaa jos bussi 55 kulkisi Tampereelta Narvaan asti(ja toki toisinkin päin) myös iltaisin ja viikonloppuisin!! Tulisi kuljettua huomattavasti enemmän kyllä bussilla jos vaan kotiin pääsisi virka-ajan ulkopuolellakin!

Miia - ma 28. tammikuuta 2019 10.02.42

Onnellinen uudesta linjasta 29 joka minun tarpeitani palvelee nyt huomattavasti entistä paremmin, rissolaisena taysissa työskentelevänä. Vanha linja 37 ei ole pysynyt aikataulussa ollenkaan... Tulen jatkossa käyttämään bussia enemmän!

Terhi - ma 28. tammikuuta 2019 09.52.46

Reitti 36 on erittäin hyvä uudistus. Helpottaa arkea monella tapaa. Toivottavaa olisi että vuoro kulkisi myös ilta-aikaan koska suurin osa Tays alueella tekee iltavuoroa ja yövuoroa

Mari Kononen - ma 28. tammikuuta 2019 09.51.24

Linja 5: iltavuorosta klo 21-22 välillä ei pääse Taysista kotiin Vuorekseen-->oma auto välttämätön. Aamuvuoroissa linjaa pystyy käyttämään, mutta toivosin kyllä tiheämpää vuoroväliä. Vuoreksesta Keskustaan kestää tooodeeella kauan, kun linja kiertää ja keräilee lähiseudun-->nopeampi linjanveto haaveena. Oma auto on vaan niin paljon nopeampi, mutta silti toivoisin, että joukkoliikenne pystyis vastaamaan kysyntään. Olisiko Vuores-Sääksjärvi th-Keskusta linja mahdollinen?

Vuoreslainen - ma 28. tammikuuta 2019 09.48.51

Linjalle 40 pitäisi lisätä liikennöintiä koskipuisto - kangasala välille työmatka liikenteeseen aamuisin ja iltapäivisin

Simo - ma 28. tammikuuta 2019 09.43.04

Härmälä täysin tukossa aamuin ja iltapäivisin. Bussi nro 1 lisää vuoroja ruuhka-aikoihin.

Tiuku - ma 28. tammikuuta 2019 09.42.13

Eikö mikään bussi mene enää Aitolahdentie 36 -pysäkin kautta, jolla pääsisi TAYsille ja TAMKille? Ei enää pääse töihin muuten kuin kävelemällä 2 kilometriä pysäkille, tähän mennessä 1,5 kilometriä on riittänyt. Se on kova matka kipeäjalkaiselle, joka kuitenkin (toivottavasti) menee ja pääsee menemään töihin vielä 10-15 vuotta. 29 on aina kulkenut ko. pysäkin kautta ja se onkin ollut ainoa, jolla on päässyt töihin Aitolahdentieltä (Leinolan suunnasta).

Aitolahdentie blokattu - ma 28. tammikuuta 2019 09.38.41

Nykyistä 42 linjan Kuhmalahti-Sahalahti-Kangasala-Tampere toivottavasti pysyy edes nämä nykyiset vuorot. Ja toivottavasti pääsee jatkossa yhdellä vaihdolla Tampereelle asti. Opiskelijat kärsivät matka aikojen pitenemisestä vaihtojen vuoksi. Toki myös työmatkalaiset. Mutta nuorten opiskelua ei matkustamisen pitäisi vaikeuttaa enempää kuin mitä se nyt on harvoilla vuoroilla. Pitkät matka-ajat ovat raskaita. Parasta olisi, että edes aamuvuorot ja iltapäivävuorot bussilla menisi ilman vaihtoja.

Jaana Tanhuanpää - ma 28. tammikuuta 2019 09.24.21

Linja 14 laittakaa kulkemaan Hatanpään sairaalan kautta. Hatanpään sairaalan pysäkiltä tulee valtavasti ihmisiä, monet huonostiliikkuvia vanhuksia, jotka joutuvat seisomaan täpötäysissä busseissa. Linjan lisäys pienentäisi matkustajamääriä päiväsaikaan.

Riitta Lyytikäinen - ma 28. tammikuuta 2019 09.22.12

Olisiko linjalle 1 mahdollista lisätä joka päivälle yksi aamubussi, joka lähtisi Vatialasta n. klo 6.25?
Arkisin 6.30 lähtevä on nykyään aina myöhässä, eikä sillä ehdi töihin. Lauantaisin ja sunnuntaisin ei osu mikään ykkönen kohdalle aamuvuoroon mennessä.

Taysilainen - ma 28. tammikuuta 2019 09.20.01

Linjan 1 tilanne on vuorolisäyksistä huolimatta huono. Harvoin mahtuu istumaan. Bussit ovat tupaten täynnä aamuliikenteessä. Kyytiin ei enää Tampereen puolelta mahdu. Eikä aina auta, että odottaa seuraavaa bussia, tilanne on usein ihan yhtä huono. Miksei voisi olla nopeita vuoroja suoraan Pirkkalasta Koskipuistoon?

Heidi - ma 28. tammikuuta 2019 09.10.59

Kaarilan aamuvuoroja lisää (26). Nyt jos pitää olla keskustassa koulussa ajoissa klo 8, pitää lähteä klo 6.55. Vaihtoehtoisesti voisi muuttaa oäätetoysäkiltä lähtöaikoja 5-10 minuuttia aikaisemmaksi.

pk - ma 28. tammikuuta 2019 09.10.09

29 kulkemaan Aitolahdentien pysäkin kautta! Aina pysäkillä paljon porukkaa, mennen tullen. Paljon vanhuksia, jotka tulevat Hannulankadun kerrostaloilta. Vähän turhan pitkä kävelymatka Koilliskeskukselle...
Ja lisää vuoroja 29:lle!

Kiekkobussit toimiva ratkaisu. Hakametsän päädyn pysäkkiä toivottaisiin siirrettäväksi, tai ainakin liikenneratkaisuja muutettavaksi... Aivan hullua koittaa hyppiä autojonojen välistä bussiin, joka täyttyy hurjaa vauhtia. Ihme, kun siellä ei ole vielä kukaan jäänyt auton alle...

Mirja - ma 28. tammikuuta 2019 09.07.59

Linjaan 78 iltavuoroon viimeinen 16.30 aikoihin lähtevä takaisin jotta kerkiää 16.00 töistä ja koulusta pääsevät kotiin

Marika - ma 28. tammikuuta 2019 09.06.45

Linja nro 28 reittiä ja/Tai aikataulua kannattaisi vähän tarkastella. Bussit melkein poikkeuksetta iltapäivällä tosi paljon myöhässä. Sekin helpottaisi jos bussit näkyisi bussitutkassa mutta juuri 28 näkyy siellä tosi harvoin.

TN - ma 28. tammikuuta 2019 09.06.12

Linja 15 reittimuutos hyvä. Aikataulujen pitää täsmätä Helsingin junaan! Nykyiseen verrattuna kaipaan myös vielä yhtä myöhäisempää vuoroa iltoihin.

Tuomo P - ma 28. tammikuuta 2019 09.03.56

Voisiko linja 5Tayssiin jatkaa matkaa suoraan Pirkanmaan hoitokodilta kohti Acutan ja potilashotellin pysäkkiä. Nyt joutuu odottamaan n. 10 min. hoitokodilla että pääsee Arvo Ylpönkadun toiseen päähän. Voisiko myös 18.00 jälkeenkin lähteä bussi Tayssilta Hervantaan

Keskinen - ma 28. tammikuuta 2019 08.50.48

Linja 3:n aikatauluja tihennetään, hyvä asia sinänsä? Miten ne sitten mahtuvat pysäkeille, kun niitä nytkin on jo kaksi tai kolme yhtaikaa?Seassa muut linjat.Muutenkin ne nysset kulkee kaikki peräkanaa.Mikä mättää?

Asukas Hervannasta - ma 28. tammikuuta 2019 08.43.28

Linjalle 5 toivotaan jatkuvasti vuorojen lisäämistä asiallisten yhteyksien luomiseksi, mutta mitään ei tapahdu. Päin vastoin vitoselta yritetään poistaa vuoroja tulevaisuudessa. Tervetuloa alueelle perehtymään siihen, kuinka hankalaa arkielämä täällä julkisten varassa on. Selvästi laskelmanne alueen asukasmäärästä ja oletetusta liikennetarpeesta eivät vastaa oikeaa elämää, kun vuorot ovat jatkuvasti täynnä. Vuoroväli on riittämätön, eikä tänne pääse yöllä yhtään mitenkään muuten kuin taksilla! Olkaa hyvä ja katsokaa nyt itse - meillä on vain tämä yksi linja, muille linjoille on kävelymatkaa yli tunnin verran. Meillä ei siis ole muita liikenneyhteyksiä kuin vitonen. Vartin välein joka ikinen tunti kulkeva linja on vähimmäisvaatimus, tällä hetkellä vuoroväli vaihtuu maaseutualueiden puoleen tuntiin aivan liian aikaisin arki-iltaisin. Sekä viikonloppuun että ihan arkeen on välttämättä jo saatava myöhäisempiä vuoroja. Hervantaan kulkee yövuoroja runsaasti, mutta Hervannasta ei pääse Vuorekseen. Olkaa hyvä ja ajakaa yöaikaan muutama vuoro Hervantaan Vuoreksen kautta. Tällöin hervantalaiset pääsevät yhtä hyvin kotiin, emmekä me vuoreslaiset jää enää tänne susirajan taa mottiin. Ei riitä, että kesällä yövuorot lisääntyvät. Olkaa hyvä ja alkakaa tarjota aikuisten oikeita liikenneyhteyksiä myös talvella, myös meille joilla on säännöllinen kulku töihin ja muihin menoihin myöhään arki-iltoina ja -öinä. Ja kuopatkaa kaikki haaveet siitä, että vuorovälejä voi linjalla 5 väljentää. Niin kauan kuin bussimme ovat jatkuvasti myöhässä ja jäävät jopa kokonaan ajamatta, aiheutatte lukemattomille yksityisihmisille tuntuvat rahalliset tappiot, kun jatkuvasti ollaan maksullisilta käynneiltä ja tapaamisilta jo nyt myöhässä onnettomien julkisten yhteyksien vuoksi. Taatkaa linjan tasalaatuisuus, ja parantakaa sitä vihdoin ja viimein inhimilliselle, kaikkia palvelevalle tasolle myös yöaikaan.

. - ma 28. tammikuuta 2019 04.19.29

Linjaa 37 ei saa lopettaa.Linjasta 29 tulisi liian pitkä ja mutkikas reitti

Asukki Atalasta - su 27. tammikuuta 2019 20.31.50

Linja 55 kulkee tällä hetkellä minusta erittäin hyvin, toivottavasti ei tule isoja muutoksia aikatauluihin.

S.E. hoitaja - su 27. tammikuuta 2019 18.48.30

Voisiko linja 50 Lempäälään lähteä Koskipuistosta klo 21.30, arkisin ja sunnuntaisin. Olisi talvella ja huonoilla ilmoilla vähemmän aikaa seistä ulkona ja odottaa linja-autoa.

S.E. hoitaja - su 27. tammikuuta 2019 18.46.31

Suunnittelijat ovat siis yhä sitä mieltä, että Atalaan, Tasanteelle, Kumpulaan, Olkahiseen, Nurmiin tai Sorilaan ei tarvitse päästä edes viikonloppuisin myöhäisiltaan tai yöllä? Palautetta Y28 - vuoron lopettamisestaan on todella paljon näillä palstoilla, mutta tällä ei ole mitään merkitystä. Ihmettelen myös 28:n 90:n aikataulujen onnetonta suunnittelua. Vuoroväli on kummallakin harva, mutta suunnittelijat haluavat, että ne kulkevat peräkkäin.

Pettynyt joukkoliikenteen käyttäjä - su 27. tammikuuta 2019 18.40.54

Linja 26 PIhtisulunkadulle saakka jo tuleva syksynä Myllypurossa,Lähtöaika Höytämöstä jo klo 05 00 ,että kerkee aamuvuoroon klo 6 ksi.Muuttakkaa heti tämä reitti.Toimiva linja ja takaisin iltapäivällä lähtäaika pihtisulunkadulta 14 10 suuntana HöytämäMIksi hyvä reitti ei voisi toimia jo 2019 -2020?Toimitaa asian suhteen.

- su 27. tammikuuta 2019 17.37.28

Riittäväästi vuoja linja 11 ja 1 Härmälä -Koskpuisto .Bussit aina täynnä.Ottakaa tämä suunnitelussa huomioon.Linja 27 kulkemaan tiheämmin ja viikonloppuisin ,että joustava liikkuminen onnistuu.
Linja 1 jatkosakin nykyisellä reitillä,on suuri virhe vaihtaa linjan kulku suunta Pirkkala --Haukiluoma pidetään se Pirkkala-Vatiala suunnassa niin matkustjat pääse itsenäisyydenkadulta kulkemaan .Meitä on suuri joukku joiden työmatka kulkee sinne .Älkää tehkö liian suuria muutoksia.Monelle näin on hyvä pidetää jossakin matkustajn puolta.Maalaisjärki peliin .....

- su 27. tammikuuta 2019 17.32.19

Toivoisin, että 25 menisi edelleen Kalevan Prisman ohi. Äiti on sanonut että se ei pysty kävelemään pitkiä matkoja kovien selkäkipujen vuoksi. Toivoisin kovasti tämän takia, että 25 menisi Kalevan Prisman ohi edelleen.

- su 27. tammikuuta 2019 16.38.35

Linja 25 Tahmela -> Rautatieasema väliä kulkee moni työmatkalainen arkiaamuisin (eritoten Helsingin juniin). Jos tämä yhteys häviää, ohjaa muutos oman auton käyttöön joukkoliikenteen sijaan ja tämä olisi erittäin ikävä uudistus. Bussin vaihtoa ei ehdi tehdä ainakaan nykyisillä aikatauluilla eikä juokseminen Keskustorilta junaan ole houkutteleva vaihtoehto aamutuimaan. Mieluusti jatkaisin bussilla kulkemista myös ”helsinkipäivinä”, mutta tällainen uudistus lopettaisi minun bussin käytön. Onko sellaista mietitty, että aamupäivän vuorot kulkisivat aseman kautta? Oletan, että työmatkalaisille kriittisintä on juuri nuo aamujuniin kulku.

JO - su 27. tammikuuta 2019 15.49.02

Linjat 29A erityisesti ja 29B eivät ole pysyneet aikataulussa länsi Tampereelta tullessa, aikataulu on ollut liian tiukka. Nyt, kun reitti pitenee ko. linjat pysyvät entistä huonommin aikataulussa. Linjojen epätarkka kulkeminen aiheuttaa edelleen sitä, että yksityisautoilu on varmempaa kulkemista. Toivottavaa olisi myös, että samasta suunnasta tulevat linjat eivät kulje peräkkäin, joka on ollut viimeisen kahden vuoden erityinen ongelma, Jos myöhästyt yhdestä samaan suuntaan kulkevista linjoista, myöhästyt kaikista. Tästä voi tulla ongelma myös ratikka-aikaan, harva haluaa seisoa useita kertoja pienen ajan sisällä odottamassa kulkuneuvoa.

"30 vuotta päivittäin eri linjoja tarvitseva matkustaja" - su 27. tammikuuta 2019 14.46.02

137 linjan syksyllä 2018 lopettu klo 15.10 lähtevä vuoro takaisin! Vaihtoyhteydet 28 ja 29 bussien välillä sellaiseksi, että Takahuhtin on helppo kulkea Olkahisista ja Tasenteeltakin.

Jokinen - su 27. tammikuuta 2019 13.59.34

Hei,

5 linjaan olisi kiva saada torstaille yksi yö-vuoro klo 2-3 maissa. Monet opiskelijatapahtumat järjestetään torstaina ja kyseinen linja vetäisi varmasti asiakkaita Hervantaan asti. Vapauttaisi myös hiukan painetta torstaiyön täydestä kolmoslinjasta.

Ystävällisin terveisin
Aaro Huttunen

Aaro Huttunen - su 27. tammikuuta 2019 10.57.43

Asun Härmälässä ja bussit kaupungin suuntaan ovat usein ääriään myöten täynnä. Usein pitää seistä koko matka kaupunkiin. Härmälä-kaupunki akselille tarvittaisiin enemmän busseja.

Henna - la 26. tammikuuta 2019 22.11.56

Linjalla 25 täytyy päästä suoraan rautatieasemalle ja Itsenäisyydenkadulle.

H - la 26. tammikuuta 2019 20.59.23

Mikään bussi ei mene Lapintiellä eli joutuu kävelemään Stockmannin eteen, jos haluaa esim. citymarkettiin Lielahteen

Jaana Nurmio - la 26. tammikuuta 2019 20.43.51

Linjan 25 reitti säilytettävä Tahmelasta rautatieasemalle entisellään. Pyynikin Trikootehtaan asuinalue kasvaa vauhdilla, joten sekä sen että Pispalalaisten pääsy Rautatieasemalle ilman vaihtoa on turvattava!

KS - la 26. tammikuuta 2019 19.54.39

Linjalle 5 lisää vuoroja! Tulee liian harvoin etenkin ruuhka-aikaan vuoreksesta! Asukasluku kasvaa kokoajan ja bussit ovat aivan täynnä.

Toisekseen, voisi olla mukava jokin sellainen reitti, joka veisi myös vuoreksesta Sääksjärven suuntaan, jos haluaa mennä ideaparkkiin tms!

E.A - la 26. tammikuuta 2019 17.56.52

Lintuhytistä tarvisi ehdottomasti saada käytettävämpi linja keskustaan kuin nykyinen puolen tunnin välein ajava 3B. Voisiko esimerkiksi linjan 6 päätepysäkin siirtää Lintuhyttiin? Nykyisellään 6 seisoo aina päätepysäkillään pitkänkin aikaan, ja pysäkki sijaitsee keskellä metsää. Lisälenkki Lintuhyttiin ei olisi kuin kilometrin ja palvelisi siten Hermiassa työssäkäyviä, alakoululaisia sekä yliopistolle, aseman seudun business parkkeihin ja Ratinan suuntaan menijöitä. Noita kolmosia tuppaa ajamaan aina kaksi tai kolme peräperää kiinni ympäri Hervantaa, ei taida tällaosellaan palvella oikein ketään. Lisäksi linja 3B on aivan liian hidas yhteys keskustaan, kun kiertelee koko Hervannan ympäri. Jos autolla matka töihin Ratinaan taittuu 20 minuutissa, ei ole vaihtoehtona edes käyttää tuntia bussimatkaan vaikka haluaisi suosia joukkoliikennettä.

Anna - la 26. tammikuuta 2019 17.50.50

Onko niin, että vieläkään ei oteta huomioon kasvavaa Linnakallion teollisuusaluetta. Esim. Autokeskuksentielle ja Haikanvuoreen on reilusti yli kilometri lähimmältä pysäkiltä. Varsinkin 2 bussia käyttämään joutuville kävelymatka pidentää työmatkaan käytettävää aikaa.

3 tuntia työmatkoihin päivässä - la 26. tammikuuta 2019 15.53.19

Huomattava heikennys, jos tahmelasta ei pääse 25:llä rautatieasemalle. Työmatkat junalla pääkaupunkiseudulle vaikeutuvat. Entisen linjan säilyttäminen kannatettavaa.

T&L - la 26. tammikuuta 2019 15.24.54

Amurissa tämän talven asuneena voin sanoa että bussit Savilinnan kohdalta menevät suuntaan ja toiseen aivan peräjälkeen. Toivoisin parempaa rytmitystä, odotusväli seuraavaan bussiin on näillä väleillä aivan turhan pitkät.

Tuulia S. - la 26. tammikuuta 2019 15.24.46

Linja 26 pitäisi lisätä Kaarilan suunnassa vuoroja aamuisin ja iltaisin. Toisena vaihtoehtona olisi, että jonkun bussin tietyt vuorot ajaisin Kaarilan kautta tai tulisi uusi linja esim Kaarila keskutori Tays

Asukas - la 26. tammikuuta 2019 13.39.20

Suunnitelmanne
On hieno.
Toivottavasti
Se toteutetaan.
Kiitos

Fanni Katariina Favén - la 26. tammikuuta 2019 13.31.10

Onko tarkoitus lopettaa kaikki liiketoiminta Sammonkadulla. 25 käyttäjänä ihmettelen reitti muutosta, koska linjan reitille on rakennettu senioritaloja, joissa asuu senioreita. Pitääkö päästäkseen Hämeenkadun liikkeisiin mennä vaihdolla

Maija-Riitta Koskinen - la 26. tammikuuta 2019 13.30.07

Linja 55 tarvitsi pari lisävuoroa Narvasta Treelle kesäaikaan ja vatsinkin sunnuntaisin. Iltaliikenteen lisäys tällä linjalla olisi myös hyvä parannus.

Kirsi Ruohonen - la 26. tammikuuta 2019 12.41.59

Suosittelen linjan 1A.n joillekkin kuljettajille asiakaspalvelukoulutusta. Kuljettaja nöyryyttää matkustajia. Pysäyttää bussin kesken matkan ja vaatii matkustajia kuljettajan luokse selvittämään maksettua matkaa. Kuljettaja ei kuitenkaan ilmaise muille matkustajille oliko matka oikein maksettu, nöyryytys matkustajien silmissä on selvä. Lisäksi on ollut tilanteita joissa matkustaja on painanut useita pysähtymispainikkeita jolloin kuljettaja on kovaäänisesti ilmoittanut että älä painele niitä nappeja. Syy painelemiseen on ollut kuitenkin se ettei matkustaja voinut mistään nähdä onko bussi pysähtymässä vai ei. Kuljettaja nöyryytti matkustajaa seisottamalla ovien edessä jonkin aikaa ennen kun suvaitsi avata oven. Seuraavilla pysäkeillä kuljettaja aikoi ajaa pysäkkien ohitse pysähtymispyynnöstä huolimatta.Kuljettajalta tiedusteluun hän tokaisi ette ole painanut pysähtymispainiketta, painiketta oli kuitenkin painettu. Erässä tapauksessa bussin tullessa pysäkille minuutin etuajassa bussiin noustessa mainitsin että lähellä ollut henkilö on luultavasti myö tulossa kyytiin. Kuljettaja sanoi että miksi se ei sitten juokse ja alkoi sulkea ovea henkilön edestä. Bussipysäkki oli jäinen ja hiekottamatta.

Kyydissä ollut sivusta seurannut matkustaja - la 26. tammikuuta 2019 11.48.02

Hakametsän väki on harmissaan koska 37 lopetaan
jolla olemme päässeet Terveyskeskukseen ja ostoksille Koilliskeskukseen ja laboratorioon ja monella myös tarve päästä Johannesklinikalle satakunnankadulle täällä asuu vanhempia ihmisiä joilla kulku on jo vaikeaa itse olen 37 käyttäjä mutta jatkossa käytän omaa auto ratikan tullessa oman auton käyttö vaan lisääntyy kiitos teille vaikeutatte meidän liikkumista.

Tuulikki Nevala - la 26. tammikuuta 2019 11.19.04

Taas huonontuu Nokian joukkoliikenne jos 74 linjasta jätetään iltapäivä vuorot pois ensi talvelta, Voisi edes kello 16:15 ja 17:20 lähtevä vuorot ajaa ainakin Tampereelta Nokialle

- la 26. tammikuuta 2019 11.18.27

Linjalle 85 kaivataan lisää vuoroja! Nykyisillä mahdoton päästä koskaan esim. teatteriin Tampereelle, illalla tai viikonloppuna. Arkipäivien kerran tunnissa vuoro riittäisi JOS siinä ei olisi muutamaa taukoa. Esim. kun iltavuorosta pääsee klo 19, bussia saa odottaa klo 20.30 asti, samoin päivällä toiseen suuntaan (töihin 12.30, bussi menee klo 11). Saattovuoro Soppeenmäestä riittäisi.

- la 26. tammikuuta 2019 10.54.05

Linja 36 olisi erittäin tärkeä uudistus! Sillä pääsisi paljon ihmisiä suoraan TAYSiin ja Kauppiin. Siellä käy muitakin kuin TAYSsilaisia. Siellä on paljon yrityksiä ja uusi liikuntakeskuskin. Tehkää se nyt kerralla kunnolla: Reitille tarpeeksi isoja autoja niin lyhyillä väleillä, että mahtuu sisään. Synkronointi Lielahdessa mm. 21:n kanssa, että voi lyhyen odotusajan jälkeen siirtyä toiseen autoon. Järjestäkään polkupyörille iso, seinällinen, mielellään kameravalvottu katos säilytyspaikaksi Lielahteen, kaikki voivat tulla sinne vaikka luontevaa yhdysreittiä ei olisi. Lielahteen kannattaisi tehdä joukkoliikenteen solmupiste eli asema, jonka kaikki bussit ja tuleva ratikka läpäisee. Siellä voisi sisällä odottaa toista bussia. Ympyrälinja (Lielahti-Lamminpää-Ikuri-Tesoma-Lielahti) voisi olla järkevä, jos sillä voisi syöttää solmupisteeseen matkustajia ja jatkoyhteys olisi hyvin nopea (max 15) TAYSiin ja toinen keskustaan.

Suorittakaa kysely, jolla selvitetään montako käyttäjää olisi ja mihin aikaan menisivät. Tällä muutoksella voisi lähteä paljon autoja rantaväylältä. Mutta jos käy niin, että bussi ei ota kyytiin kuten 21 reitillä Hatanpäään ja poliisiasemam kohdalla usein käy ruuhka-aikaan, koska bussi on täynnä, niin autoilu jatkuu.

Yleisesti kannattaa huomioida, että linjasto pitäisi saada stabiiliksi. Ihmiset tekevät päätöksiä asuinpaikastaan omien ja lasten mahdollisten liikenneyhteyksien perusteella, mutta jos yhteydet muuttuvat joka vuosi, niin joukkoliikenteen varaan ei voi laskea. Se on ongelma.

Mutta edelleen, suora reitti Lielahdesta (tai Ikurista alkaen vielä parempi) on loistava asia.

JK - la 26. tammikuuta 2019 10.42.49

Bussilla 25 pitää jatkossakin päästä rautatieasemalle. Kiitos!

Stiina Sainio - la 26. tammikuuta 2019 10.38.34

Miksi 37 lopetetaan? Olisi hyvä, että Satakunnankadulle pääsisi myös Itsenäisyydenkadulta. Linja usein myöhässä, mutta johtuuko liian tiukasta aikataulutuksesta? Onko se syy lopettaa linja kokonaan? Edelleenkään Kalevanpuistotieltä ei kulje linjan linjaa. Onko mitään toivoa asian suhteen?

Rekola - la 26. tammikuuta 2019 10.11.05

Härmälän linjoille 1 ja 11 tarvitaan ehdottomasti nykyistä tiheämpi vuoroväli, bussit ovat jatkuvasti ihan tupaten täynnä, oli kellonaika mikä tahansa.

Mk - la 26. tammikuuta 2019 10.08.13

Linja 5 tarvitsee enemmän vuoroja ruuhka-aikoina, bussit ihan täynnä varsinkin keskustaan päin mentäessä/sieltä tultaessa. Vuoroja voisi mennä 10 min välein, kuitenkin ainut linja mikä Vuoreksessa kulkee ja asukkaita tulee koko ajan lisää.

Bussilla kulkeva - la 26. tammikuuta 2019 10.02.43

Onko unohdettu linja 31.Olisi suotavaa, että kulkisi edes kaksi kertaa tunnissa.

Seija Lahtinen - la 26. tammikuuta 2019 09.27.19

Bussilinja 37:n lakkauttaminen ja korvaaminen bussilinjalla 14: tiedossa siis täpötäysiä busseja Ryydynpohjassa. Sekä 37 että 14 ovat jo nyt täynnä aamulla ja iltapäivällä, ja uusi yhdistetty linja kulkee vain 30 minuutin välein arkisin. Siis tervemenoa kaikki matkustajat jotka vain kykenette käyttämään muita välineitä!

Kirsi Tuominen - la 26. tammikuuta 2019 09.18.49

Linjalle 8 Haukiluomasta keskustaan saatava lisää aamuvuoroja, klo 7, 7.10 ja 7.30 pitäis olla tuplabussit koska ne ovat jo Tesomalla täynnä. Samoin iltapäiväruuhkaan klo 16 ympärille.

Marja - la 26. tammikuuta 2019 09.11.52

Linja 36 on hieno ajatus ohittaa tukkoinen keskusta ja mahdollistaa nopeammat yhteydet länsi-Tampereelta keskustan ohi. Voisiko reitti kulkea Tesoman tai Raholan suunnalta Santalahteen ja edelleen tunneliin. Näin linja palvelisi sekä Lielahden-Lentävänniemen aluetta vaihdolla Santalahdessa että Tesoma-Rahola suuntaa. Nykyisin Tesoma-Rahola alueelta ei kulje linjaa Santalahteen, eli vaihto uuteen 36:een on käytännössä mahdoton ajatus.

Länsi-Tampereelta Hervantaan bussilla? - la 26. tammikuuta 2019 09.06.04

Edelleen ihmettelen linja 8 sahaamista Koilliskeskuksesta Atalan perille ja takaisin samaa reittiä. Linja 8 kulkee nyt jo n. kolmekertaa tiheämmin kuin takkuileva linja 28, miksi linja 8 ei palaa Atalan päätepysäkiltä Aitolahdentietä pitkin. Varsinkin jos yhteyttä taas tihennetään. Mukava päästä Täysistä töistä klo 16.00 ja olla kotona Vehkakadulla klo 17.30.kyseessä 10 min. matka bussilla, joka vaan joskus tulisi. Klo 16.00-17.00 välillä linjan 28 bussit eivät toimi lainkaan. Myöhemmin lähtenyt bussi saavuttaa aiemmin lähteneen. ja niinpä klo 17.00 pintaan Taysin edessä on kolme 28, on A, B, C, ja joskus vielä tuplana A. Mutta olenhan tätä letkaa odottanutkin n. 45 minuuttia. Kolme linja 8 autoa on huristellut ohi ja kaksi 90 peräkkäin, jotka menevät moottoritietä. Tiedoksi, Koilliskeskuksen jälkeenkin on elämää, Atala, Kumpula, Olkahinen, Tasanne ja Ojala ja kaikki Aitolahdentien varrella. Koko ongelma poistuisi linja 8 paluuna Atalasta Aitolahdentietä, kukaan ei kärsisi ja matkaan pääsisi myös Aitolahdentien varressa asuvat ihmiset molempiin suuntiin, sekä tullessa kaupungista että mennessä. Hei, elämää on Koilliskeskuksen jälkeenkin.

Merja Markkula - la 26. tammikuuta 2019 09.00.38

Voisiko linja 26 ajaa arkisin simolankatu 4 pysäkiltä kaupunkiin klo 07.05,kun pispan tehostetun palveluasumisen yövuoro loppuu klo 07.00,niin kerkiäis yövuoroista bussiin.Eli lähtis 5 min myöhemmin kuin nyt.Terv.Vakituinen yöhoitaja

Pekka Ahtee - la 26. tammikuuta 2019 08.29.06

Voiko mitään linjaa laittaa kulkemaan Nokialta raholan kautta Tampereelle, niin kuin kulki ennen linja 70.

Kulovuori - la 26. tammikuuta 2019 08.24.10

Entäs nro26?? Höytämö-keskustaa? Klo 7-9 on niin paljon asiakkaita että olen nyt talven aikana myöhästynyt joka päivä töistä yli15min...

Antero - la 26. tammikuuta 2019 06.03.36

Hienoa, että 15:lla pääsee taas oikeasti keskustaan! Myös vaihtoyhteydet muualle kauaupunkiin paranevat nyt huomattavasti. Vielä jos saadaan sille keskustaan "päätepysäkki", josta on selkeästi määritelty aika, jolloin se lähtee kohti Järvensivua tai Petsamoa, niin ei tarvi arvailla koska se tulee. Itse suhteellisen tervejalkaisena herkemmin kävelen, kuin jään pysäkille miettimään joko se on mennyt, mutta kaikille ei ole jalankulku helppoa. Toivottavasti linja säilyy myös jatkossa. Ja Pispalan linja tulee jatkossakin säilyttää, huonojalkaiset ja minkä tahansa pyörällisen laitteen kanssa kulkijat ei kertakaikkiaan pääse muutoin näillä harjuilla ja portailla kulkemaan!

Anna Vaksholma - la 26. tammikuuta 2019 01.02.58

Toivoisin linja 5 muutamaa yövuoroa vielä klo 2 jälkeen yöllä! Olisi monella tarvetta!

Vuoreslainen - pe 25. tammikuuta 2019 23.23.50

Linja 17 kulkee kesäaikana aika huonosti. Olisi hyvä saada enemmän vuoroja. Kulkee vaan yksi linja-auto kesäaikaan. Talvella kulkee kaksi linja-autoa. Mutta silti olisi hyvä saada enemmän vuoroja.

Miumiu - pe 25. tammikuuta 2019 23.13.22

Tahmelasta rautatieasemalle pääsy on aivan ehdoton työmatkaliikkumisen turvaamiseksi. Aamun työmatkajuniin liikkumisesta tulee tämän muutoksen myötä hyvin haasteellista, kun Tahmelan alueelta ei muita bussilinjojakaan ole vaihtoehtona hyödyntää. Mielestäni rautatieasemalle pääsy olisi jatkossakin turvattava ehdottomasti.

Työmatkalainen - pe 25. tammikuuta 2019 23.08.59

Linja 17 voisi olla enemmän vuoroja myös päivällä ja illalla. Myös kesäaikaan on ollut aika huonosti.

Miumiu - pe 25. tammikuuta 2019 23.08.47

Teiskon bussit kulkevat nyt kerran tunnissa,2 bussia peräkkäin ruuhka-aikaan. Olisi hienoa saada bussit kulkemaan kaksi kertaa tunnissa, erityisesti ruuhka-aikaan... Jäisi monelta oma auto kotiin.

Aila Tawast - pe 25. tammikuuta 2019 23.07.13

Bussi 17 voisi olla enemmän vuoroja myös päivällä ja iltapäivällä. Ja kesäaikaan paremmin vuoroja tähän mennessä on aika huonosti vuoroja

Miumiu - pe 25. tammikuuta 2019 23.04.01

Linja 6 olisi kiva jos päättäri olisi Lintuhytinaukiolla, jolloin sillä pääsisi mm. Hermiaan useat alueen siellä työskentelevät ihmiset töihin.

Perämäki Teemu - pe 25. tammikuuta 2019 22.26.37

Siis pääseekö Linnainmaalta tai Koilliskeskukselta millään Kalevan Prismalle muutoksen jälkeen?

Eeva - pe 25. tammikuuta 2019 22.25.00

Linjalle 29 tarvitaan ruuhka-aikana lisää vuoroja! Nyt jo bussi täynnä Pappilan kohdalla. Tuskin mahtuu kyytiin jos/kun bussi tuleekin Rissosta.

Työmatkalainen - pe 25. tammikuuta 2019 22.09.00

Linjan 37 poistuminen huonontaa yhteyksiä lielahdesta Pispalan valtatiellä. Linjan 14 vuoroväliä pitäisi lyhentää tämän vuoksi.

Y - pe 25. tammikuuta 2019 21.18.31

Uusi linja 36 on erinomainen! Taysin ympäristössä pysäköintimahdollisuudet ovat erittäin huonot. Linja palvelee erinomaisesti sekä alueen työntekijöitä että siellä asioivia. Tarpeeksi tiheät vuorovälit takaavat, että ihmiset myös käyttävät palvelua.

Ulla - pe 25. tammikuuta 2019 21.13.58

Eiiiiii! Pitää päästä aamulla linjalla 25 rautatieasemalle junaan joka lähtee 7.02. Älkää tehkö ihmisen työelämästä ja aamuista vieläkin hankalampia.

M - pe 25. tammikuuta 2019 20.45.20

5 bussi on jatkossa kuljettava paljon sujuvammin, mieluiten vaikka 10min välein. Tällä hetkellä ruuhkaisat ajat ovat aivan painajaista kuljea, koska pelkästään aamulla saattaa luokka tai pari tulla bussiin ja on jo täynnä. Miten muut? Vuores kasvaa koko ajan, joten liikenteenkin pitäisi kulkea hyvin. Ei ole kyllä luonnonkaan kannalta hyvä, kun tänne muuttaessa melkein pitää auton hankkimista miettiä!

Vuoreksessa ilman autoa - pe 25. tammikuuta 2019 20.30.31

Ootteko aikuistaen oikeesti ajatellu että ratikkaan ja tunneliin on sotkettu satoja miljoonia mutta yhteen bussiin ei ole rahaa
Siellä on päättäjät oikein ykkösryhmmä taas kerran
Haloo

- pe 25. tammikuuta 2019 20.24.31

Tunnelin kautta menevän linjan vuoroväli voisi olla tiuhempikin kuin 20-30 min. Linja tulee varmasti olemaan suosittu nopeutensa vuoksi, joten asiakasmäärät saattavat edellyttää useampia vuoroja. Olisiko mahdollista ruuhka-aikoina järjestää jopa oma kaista busseille?

Linda - pe 25. tammikuuta 2019 19.46.52

Joukkoliikenteen tulevaisuus ei parane
Hölmöillä päätöksillä

- pe 25. tammikuuta 2019 19.45.34

Jos linja 37 lopetetaan
Ja kulku hankaloituu
Lopeten julkisten käytön ja siirryn ajamaan omalla kulkuneuvolla.Taas kerran toimiva homma lopetetaan ,tyypillistä päättämistä tampereella

- pe 25. tammikuuta 2019 19.43.02

Mitenkähän se, että linja 37 vaihdetaan 14 vaikuttaa aikataulussa pysymuseen? Meillä Ryydynpohjassa asuvilla ainakin palvelu heikkenee selkeästi.

Amy - pe 25. tammikuuta 2019 19.34.31

25 liikennöinti koilliskeskukseen on todella hyvä parannus

TK - pe 25. tammikuuta 2019 19.25.27

Kiitos 25 siirtymisestä kulkemaan Sarvijaakonkatua.vähentää ruuhkaa sammonkadun busseissa ja suorayhteys koilliskeskukseen säilyy. (Linja 37loppuu)Huonojalkainenkin pääsee esim. Tamperetaloon, linja-autoasemalle nykyistä paremmin.

ThV - pe 25. tammikuuta 2019 19.23.42

74n iltapäivävuoroja on vain muutama ja ne ovat palvelleet oikein hyvin. Vuoroissa on ollut paljon ihmisiä, joten miksi lopettaa toimiva linja iltapäivistä? Vaihtoehdoista linja 70 kulkee kaukaa ja 71 pidentää matkaa yli puoli tuntia kiertäessään nykyisin Lielahden kautta.

JT - pe 25. tammikuuta 2019 19.17.27

Linja 36 olisi hieno parannus työmatkalaisille, toivottavasti tämä uudistus toteutuu.

Hoitsu - pe 25. tammikuuta 2019 19.08.42

LINJA 26
Miksi linja 26 ei koukkaa Hatanpään sairaalan kautta, kuten moni muu linja?
Multisiltalaisetkin haluaisivat kaupungin palveluja.

Liisa Aronen - pe 25. tammikuuta 2019 18.55.40

Olenkin odottanut koska yksi linja menisi suoraan tunnelin kautta taysiin. Toivottavasti linjasta 36 tulee toimiva ja se kiertäisi vaikka taysin alueenkin.

Maija - pe 25. tammikuuta 2019 18.52.20

Olisiko mitenkään mahdollista saada linjojen 26 ja 50 aikatauluja niin, että ne eivät kulkisi aina peräkkäin vaan limittäin? Näin busseihin riittäisi matkustajia eikä olisi kilpailua, kumpi bussi ehtii kerätä kaikki matkustajat... Varsinkin, kun toinen linja on Länsilinjat ja toinen TKL.

- pe 25. tammikuuta 2019 18.37.51

Erittäin huono uudistus tuo linjan 29 muutos. Linnainmaan paloaseman lähettyviltä alkaa olla aika pitkä matka tuonne Koilliskeskuksen pysäkille, jos Taysiin päin aikoo... kyllä tässä täytyy ilmeisesti autoa alkaa hankkimaan, kun hankalaksi tkl tekee nykyään matkustamisen.

- pe 25. tammikuuta 2019 18.24.43

Joko nyt olisi mahdollista saada bussia joka mahdollistaisi pääsyn Tesoman liikekeskukseen,Lielahteen, täältä RAHOLASTA Villilästä...mm.TESOMAN TERVEYSKESKUKSEEN ,Uimahalliin on mahdotonta päästä. Olemme vallan motissa.

monta toivojaa - pe 25. tammikuuta 2019 18.22.44

Missä linja 31? Toivottavasti sitä ei vain lakkauteta, sillä Muotialantielle rakennetuissa uusissa luhtitaloissa asuu paljon opiskelijoita, jotka menevät bussilla nro 31 yliopistolle, minä mukaan lukien. Myös linja 10 menee vähän matkan päästä eikä pieni kävely pysäkille haittaa, mutta 10 bussit ovat aina todella täynnä, joten lisävuorot linjalle 31 helpottaisivat ruuhkaa linjalla 10.

Opiskelija - pe 25. tammikuuta 2019 18.05.14

Pirkkalasta lisää työmatkabusseja kulkemaan keskustaan jostain muualta kuin Härmälän kautta. On ikävää, kun bussi on jo Valmetinkadulla aivan täynnä ja hidastelee tiivistäessään vielä Härmälän ja Hatanpään kyytiinsä. Aika monen toive aamuisin, kun ollaan kuin sillit suolassa.

M - pe 25. tammikuuta 2019 18.03.55

Toivon todella,että Ryydynpohjasta olisi yhteys Tammelaan kuten nykyisin on.Tärkeintä kuitenkin,että Ryydynpohjaa ei unohdeta, bussi 37 reitti on ollut hyvä.

AnnaMarja Reinivaara Yöperhonkadulta - pe 25. tammikuuta 2019 17.55.15

Kulkeehan 29 sitten Aitolahdentietä ja Atanväylää, kuten 37 on kulkenut? Aitolahdentien bussiyhteydet ovat parissa vuodessa heikentyneet paljon. Harmillista, että Y28:nkin myöhäisillan/alkuyön vuorot lakkautettiin!

ES - pe 25. tammikuuta 2019 17.53.43

Linja 1 on edelleen ajoittain tupaten täynnä, esim aamuisin. Olisi enemmän tarvetta päästä suoralla bussilla pitemmälle itään päin, joten linja 11 ei tässä siis helpota asiaa. Lisäksi 1 myöhästelee eikä usein näy reaaliaikaisena aikatauluissa, joten pysäkille jäätyy talvella.

Jääpuikko - pe 25. tammikuuta 2019 17.49.06

Toivoisin linja 3 palaavan insinöörin kadulle. T. Kalevi K

- pe 25. tammikuuta 2019 17.30.24

Minkä ihmeen takia bussilla 71, Tampereen keskusta Nokian Koskenmäkeen/Ruskeepähän matkustavien pitää joutua kiertämään Lielahden ja Tesoman kautta? Ei houkuta valitsemaan joukkoliikennettä, kun matkan voi taittaa omalla autolla 15-20 minutin ajolla. Lielahteen ja Tesomalle menee muitakin busseja, miksi Nokialaisten pitää tehdä hirveän pitkä kierto ? En ole tästä asiasta ainoa suivaantunut.

Jaana - pe 25. tammikuuta 2019 17.08.43

Eikö linjalle 3 kannattaisi keksiä joku radikaalimpi vaihtoehto kun jos vuoroväliä taas vaan lyhennetään tietää se lisää peräkkäin kulkevia busseja joista toinen on täynnä ja toinen tyhjä. Tai opettaisitte edes ihmisiä odottamaan sitä tyhjempää

Teemu - pe 25. tammikuuta 2019 16.46.23

Yhteys Tahmelasta rautatieasemalla täytyy säilyttää niin, että täältä ehtii aamujuniin.

KL - pe 25. tammikuuta 2019 16.09.02

Linja 25 saisi jatkossakin kulkea rautatieasemalle ja mielellään synkronointuna yleisimpiin juna-aikatauluihin (Tre-Hki)

Junailija - pe 25. tammikuuta 2019 15.51.08

Linja 14 ollaan siirtämässä Satakunnankadulle. Satakunnan siltas on museosilta ja ruuhkautunut. Hämeensillalta on poistettu yksityisautoilu, Siksi Satakunnan siltaa ei pitäisi kuormittaa nykyisestä enää lisää. Jonoja on ja paljon

Pertti Järvinen - pe 25. tammikuuta 2019 15.45.45

Ollaanko linjasta 31 luopumassa kokonaan, kun ei löydy listasta?

Aatto - pe 25. tammikuuta 2019 15.19.27

Saisiko 32:n pysäkin takaisin Duo:n ja Teekkarinkadun välille.Poistettiin ratikkatyömaan aikana, ei ole tullut takaisin kummallekaan puolelle.Pysäkkiväli Duo-Hermia liian pitkä.

Anja NUmmela - pe 25. tammikuuta 2019 14.42.58

Kuinka linja 32 kulkeekaan kesäaikaan?Ainoa yhteys länsi-Hervannasta Duolle ja tietenkin TAYS sairaaloille suoraan. Muutenkin vuoroväliä voisi tihentää.

Anja NUmmela - pe 25. tammikuuta 2019 14.41.00

Linjalle 5 toivotaan jatkuvasti vuorojen lisäämistä asiallisten yhteyksien luomiseksi, mutta mitään ei tapahdu. Päin vastoin vitoselta yritetään poistaa vuoroja tulevaisuudessa. Tervetuloa alueelle perehtymään siihen, kuinka hankalaa arkielämä täällä julkisten varassa on. Selvästi laskelmanne alueen asukasmäärästä ja oletetusta liikennetarpeesta eivät vastaa oikeaa elämää, kun vuorot ovat jatkuvasti täynnä. Vuoroväli on riittämätön, eikä tänne pääse yöllä yhtään mitenkään muuten kuin taksilla! Olkaa hyvä ja katsokaa nyt itse - meillä on vain tämä yksi linja, muille linjoille on kävelymatkaa yli tunnin verran. Meillä ei siis ole muita liikenneyhteyksiä kuin vitonen. Vartin välein joka ikinen tunti kulkeva linja on vähimmäisvaatimus, tällä hetkellä vuoroväli vaihtuu maaseutualueiden puoleen tuntiin aivan liian aikaisin arki-iltaisin. Sekä viikonloppuun että ihan arkeen on välttämättä jo saatava myöhäisempiä vuoroja. Hervantaan kulkee yövuoroja runsaasti, mutta Hervannasta ei pääse Vuorekseen. Olkaa hyvä ja ajakaa yöaikaan muutama vuoro Hervantaan Vuoreksen kautta. Tällöin hervantalaiset pääsevät yhtä hyvin kotiin, emmekä me vuoreslaiset jää enää tänne susirajan taa mottiin. Ei riitä, että kesällä yövuorot lisääntyvät. Olkaa hyvä ja alkakaa tarjota aikuisten oikeita liikenneyhteyksiä myös talvella, myös meille joilla on säännöllinen kulku töihin ja muihin menoihin myöhään arki-iltoina ja -öinä. Ja kuopatkaa kaikki haaveet siitä, että vuorovälejä voi linjalla 5 väljentää. Niin kauan kuin bussimme ovat jatkuvasti myöhässä ja jäävät jopa kokonaan ajamatta, aiheutatte lukemattomille yksityisihmisille tuntuvat rahalliset tappiot, kun jatkuvasti ollaan maksullisilta käynneiltä ja tapaamisilta jo nyt myöhässä onnettomien julkisten yhteyksien vuoksi. Taatkaa linjan tasalaatuisuus, ja parantakaa sitä vihdoin ja viimein inhimilliselle, kaikkia palvelevalle tasolle myös yöaikaan.

. - pe 25. tammikuuta 2019 14.39.08

Linja 115 on elintärkeä sen reitin varrella asuville! Siihen ei ratikka auta!

EE - pe 25. tammikuuta 2019 14.35.19

Linja 37 palvelee nyt erinomaisesti, reitti on järkevä ja vuorovälitkin kohtuulliset. Ehkä vielä paremmin linja palvelisi, jos se kulkisi Rissosta Leinolan ja Linnainmaan halki Mäentakusenkatua pitkin, kuten ammoisina aikoina. Muu reitti Kalevan ja Satakunnankadun kautta Lielahteen toimii erinomaisesti. Toivottavasti tätä linjaa ei lakkauteta!

Sallamari - pe 25. tammikuuta 2019 14.11.15

Hei, pyydän, että linja 15 palautettaisiin ennalleen kulkemaan Järvensivulta Pispalaan, silloin se palvelisi parhaiten kummankin alueen asukkaita.

Arja Vesa - pe 25. tammikuuta 2019 13.19.05

Linja 115 on säilytettävä! Tämä on varmaan myös kaupungin ylimmän päätöksentekoelimen eli kaupunginvaltuuston tahto. On kummallista, jos rahat tätä bussilinjaa varten täytyy joka vuosi erikseen hakea valtuuston kautta.

Ulla - pe 25. tammikuuta 2019 12.59.49

Onko niin, että tässä suunnitelmassa Ryydynpohjasta ei enää pääse millään bussilla Keskustorille?
Se olisi erittäin huono muutos.

Taina Nuorto - pe 25. tammikuuta 2019 12.26.20

Linja 115 ehdottomasti säilytettävä!!!

I.K. - pe 25. tammikuuta 2019 12.23.36

Mitä tapahtuu linjalle 31? Ei oltu mainittu lainkaan. Aikataulua pitäisi muokata Normaalikoulun aikatauluihin sopiviksi. Nykyisen aikataulun myötä lapset joutuvat odottelemaan koulun pihalla turhan kauan. Keskustaan töihin tai kouluun menevät voivat kulkea 10:llä.

31:llä kouluun - pe 25. tammikuuta 2019 12.02.17

Linja sandviikille ja Myllypuron alueelle Härmälän suunnalta ,että ilman autoa oleva työssä käyvä pääsee aamulla klo 6 töihin Pihtisulunkadulle saakka.Suunnitelkaa pitkä toimiva linja joka toimii.Yksi suora linja lähtäaika klo vaikka Härmälästä klo 04,50 niin kerkee töihin .Turhat vaihdot pois

- pe 25. tammikuuta 2019 12.00.17

Kiitos tuikitärkeästä linjasta 115, säilyköön se jatkossakin. Tahmelasta kuljetaan paljon rautatieasemalle mm. työasioissa ja moni matkaa yliopistolle- siksi on tärkeää, että linja 25 jatkossakin ajaisi sinne.

Ami A. - pe 25. tammikuuta 2019 11.54.00

Linja 2 lähtöaika viikonloppuisin Koukkuniemestä klo 1505 jotta ehtii kyytiin.

- pe 25. tammikuuta 2019 11.40.07

"Palveluja pyritään lisäämään alueilla, joilla matkustus kasvaa eniten, ..."
Vuoreksen pitäisi olla kansikuva-kohde puhuttaessa kasvavasta alueesta, mutta alueen ainoan linjan, linja 5:n, kohtaloa ollaan huonontamassa entisestään. Voisitteko ystävällisesti poistaa korulauseet suunnitelmistanne, kiitos.

Turhautunut - pe 25. tammikuuta 2019 11.34.36

Toivottavasti kaupungilla päätetään purkaa kolmannes Vuoreksesta sekä keskeyttää nykyiset rakennusprojektit, sillä jo nykytilanne linjojen määrässä - yövuorojen puutteesta puhumattakaan - on yksinkertaisesti järjenvastainen, eikä uusi suunnitelma paranna tilannetta yhtään. Tilanne on oikeasti huono ja nykyisetkin julkiset eivät pysty aikataulun mukaiseen liikenteeseen. Puuttukaa asiaan. Lisätkää vuoroja vaikka kokonaan uudella yhteydellä. Ei Hatanpää-lenkkejä. Ei kierroksia ympäri kaupunkia. Yövuoroja arkisin.

Tulevaisuudessa ilmeisesti yksityisautoilija - pe 25. tammikuuta 2019 11.31.26

Jatkaahan linja 31 ? Linja kulkee normaalikoulun ja suurien asuinalueiden ohi, jossa asuu paljon lapsiperheitä ja vanhuksia. Jos linja lakkautetaan, pienten lasten koulumatkat kasvavat monilla kilometreillä, joka loppujenlopuksi johtaisi yksityisautoilun lisääntymiseen, joka taas vähentäisi yhteikoulumme turvallisuutta. Koulumatka sattuu olemaan autolla noin 5 minuuttia ja linjalla 31 sen pääsee 10 minuutissa. Jos linja kuitenkin poistetaan, koulumatkasta tulisi 30min kestävä, joka vrm sitten taitettaisiin mielummin autolla 5 minuutissa :) rukoilen, säästäkää 31, se on ÄÄRIMMÄISEN tärkeä linja meille kaikille korkinmäki-muotiala alueella asuville, joista todella monet (meillekin suurinosa) sitten käyvät norssia.

kiireinen yläastelainen - pe 25. tammikuuta 2019 11.22.00

Linja 25 säilytettävä entisellä reitillä! Varsinkin, koska Pispalan harjulla liikennöivä linjakaan ei enää kulje itsenäisyyden katua!

Viivi - pe 25. tammikuuta 2019 11.18.53

Tahmelan ainoan bussin 25:n reitin on jatkossakin kuljettava rautatieasemalle, muutoin ei ehdi millään kello 7:02 junaan Helsinkiin, jonne meitä työmatkakulkijoita on paljon.

Tiina Karjalainen - pe 25. tammikuuta 2019 11.00.39

On täysin kestämätöntä, ettei tahmelasta tai pisplanharjulta ole bussiyhteyttä rautatieasemalle. Lisäksi Pispalanharjulla kulkeva linja 115 tulee säilyttää, alueella asuu rattailla liikkuvia vanhempia lapsineen ja mäet talvella vaarallisen liukkaita eikä rappusissa talvikunnossapitoa.

Jj - pe 25. tammikuuta 2019 10.56.08

Linja 115 liikennöinti on turvattava pidemmäksi ajaksi kuin nyt mainituksi 2019 vuoden loppuun asti. Pyynikin ja Pispalan asukkaat tarvitsevat tämän bussiyhteyden!

Katri Honkonen - pe 25. tammikuuta 2019 10.24.45

Linja 115 pitää säilyttää. Eläkeläiset käyttävät paljon ja lapsiperheet, työssäkävijöiden rinnalla. Jopa kuljettaja näyttää onnelliselta tällä linjalla.

Hanna - pe 25. tammikuuta 2019 10.11.33

Linja 115 pitää säilyttää. Reitti Pispalanharjulta täytyy turvata jatkossakin myös vuoden 2019 jälkeen. Korkeuserot ovat Pispalassa haastavat ja muut linjat kulkevat hankalan matkan päässä.

Anneli - pe 25. tammikuuta 2019 10.09.14

Linja 3B voisi ajella Duolta Hervannan valtaväylää pitkin Lintuhytin alueelle. Kyytiin on usein vaikeaa sopia lastenvaunujen kanssa kun bussi kiertää Teekkarinkadun ja Arkkitehdinkadun kautta, minkä vuoksi busseissa on usein paljon lastenvaunuja tai ne ovat muuten vaan täynnä. Tai vaihtoehtoisesti voisiko Linja nro 6 ottaa päätepysäkikseen etelän suunnalla Lintuhytinaukion? Tämä ei juurikaan pidentäisi linjan matka-aikaa, koska mitään uutta välipysäkkiä ei tarvittaisi.

Lintuhyttiläinen - pe 25. tammikuuta 2019 10.06.49

25:n reittimuutoksen myötä Pispalasta ei näköjään pääse enää ensi vuonna rautatieasemalle muuten kuin vaihdolla. Viime vuonna vielä sinne liikennöi kaksi linjaa (25 ja 15). Ahtaalle ajetaan pispalalaiset joukkoliikennesuunnittelussa.

Anniina - pe 25. tammikuuta 2019 10.03.07

Linja 115 tai vastaava reitti Pispalanharjun päähän on säilytettävä! Asun Pispalan etelärinteessä ja kuljen lastenrattaiden kanssa. Minun on liukkaan kelin aikana mahdoton päästä alas Tahmelaan, josta bussi nro 25 kulkee. Pispalan valtatielle on pitkä ja mutkikas matka jo ilman korkeuserojakin. Lapsiperheiden ja vanhusten kannalta bussiyhteys Pispalanharjulle on välttämätön. Toivottavasti

Mutsimutsi - pe 25. tammikuuta 2019 09.53.56

Pispalanharjulle on jatkossakin päästävä linja-autolla. Nykyinen 115 toimii hyvin ja siinä on mukavat kuskit sekä hyvä palvelu.

Sirpa ja Simo Wallenius - pe 25. tammikuuta 2019 09.03.09

Hei,

Linja 31 on keskusteluttanut Korkinmäen ja Muotialankin alueen vanhempia. Pienille lapsille tulee jatkossa todella pitkä koulumatka kun Muotialan koulu lopetetaan. Bussilinjan tulee parantua siellä nyt lapset odottavat pakkasessa koulun pihalla puolituntia kun aikataulu ei ole synkassa koulun aloituksen kanssa. Koulu on luvannut tehdä yhteistyötä ja miettii ensiviikolla vanhempien kanssa yhteistyössä liikenteen turvallisuutta koulun ympäristössä. Toimiva bussilinja vähentää yksityisautoilua koulun ympäristössä ja parantaa turvallisuutta. Toivottavasti voitte lisätä aamuun yhden vuoron tai myöhästyttää kahdeksaksi keskustaan menevää vuoroa 20 minuuttia.

Kiitos kyselystä!

Alakoululaisen äiti - pe 25. tammikuuta 2019 09.02.11

Linja Pispalanharjulle on säilytettävä myös vuoden 2019 jälkeen. Linjalla on riittänyt matkustajia ja pikkubussi on erittäin sopivan kokoinen. Pispalassa pitää muistaa maastonmuoto, joka nousee Pispalan valtatien tasosta kymmeniä metrejä. Jos uudesta Luminary-asuitalosta hissi hajoaa, asukkaille tuskin todetaan, että kiivetkää, kiivetkää. Korkeus ero on suunnilleen sama kuin Pispalassa.

Katja Wallenius, Pispalan asukasyhdistys ry - pe 25. tammikuuta 2019 09.01.18

Linjalle 5 tarvitaan enemmän vuoroja ruuhka-aikoina! 10 minuutin välein vuorot, jotta myös Isokuusesta matkustavat mahtuvat kyytiin. Muita vaihtoehtoja vuoreslaisille ei ole kuin tämä linja, joten sen pitää palvella asukkaita.

Isokuusen bussimatkustaja - pe 25. tammikuuta 2019 08.59.01

Missä on linja 31??

Kati - pe 25. tammikuuta 2019 08.56.53

Toivoisin linjalle 11 pysäkkiä suupantorin ja kurikan väliin lähelle bussi nro 1 kurikan pysäkkiä Tampereelle päin mentäessä.
Nyt Haikasta tulevat ovat vain yhden bussin varassa kaupunkiin mennessään (bussi nro 1). Ja kun tämä varsinkin talviaikaan jättää usein tulematta/on myöhässä
niin 11 pysäkille joka on kaukana, ei ehdi
enää juosta.

Salla - pe 25. tammikuuta 2019 08.56.39

Linja 31, miksei kyselyssä mukana?

Aamuvuorot pitää tahdistaa Nekalan normaalikoulun alkamisten kanssa. Nyt lapset joutuvat odottamaan pihalla jopa 30 min talviaamuina pakkasessa ja pimeässä. Tulee kohtuuttoman aikaisia aamuherätyksiä. Etenkin klo 8:ksi kouluun menevien vuoroa tulee myöhästyttää 15 min.

Korkinmäestä kouluun on melkein kolme kilometriä ja ylämäet päälle niin bussilinjan toimivuus on tärkeää. Kiitos!

Iida - pe 25. tammikuuta 2019 08.50.12

Härmälä Pirkkala Hatanpää
Lisää bussivuoroja aamuun ja iltapäiviin

- pe 25. tammikuuta 2019 08.48.24

Linja 71 lähtöaika keskustorilta 05 30

- pe 25. tammikuuta 2019 08.45.30

Onko linja 31 suunniteltu jatkavan entisellään, kun en listauksesta löydä? Toivottavasti jatkaa entisellä reitillään. Aikataulussa tulisi kyllä huomioida Normaalikoululaisten kulkeminen. Koulu alkaa joko 8.05, 8.15 tai 9.05 (ainakin alakoululaisilla). Nyt, jos bussi kulkee esimerkiksi 7.25, koulu alkaa 8.15 ja matkaa on reipas kolme kilometriä, niin koulun pihalla ollaan pyörimässä turhan aikaisin.

Tiina Pikkala - pe 25. tammikuuta 2019 08.42.47

Linja 14 lähtö aika klo 05 15 niin ratina mutkan kautta kerkee sorin aukion 2 linjalle vaihdolle kiitos

- pe 25. tammikuuta 2019 08.40.37

Epolästä käydään paljon Lielahdessa ostoksilla ja töissä. Voisiko Wintterin alueelta saada suoran yhteyden Lielahteen?
Voisiko tehdä jonkun linjan reitin niin että se teksis lenkin Wintteri - Tesoma - Myllypuronkatu - Lielahti?

Kirsti Brusi - pe 25. tammikuuta 2019 08.33.59

Linja 5 lisää vuoroja. Kyllä kai päätepysäkki on Keskustori?

Raija Vierinen - pe 25. tammikuuta 2019 08.19.11

Nokia-Tesoma-Hatanpää-Härmälä reitille SUOREMPI yhteys. 21 reitti on peestä.Ja aikataulutus niin, että työstä pääsevät ehtivät esim.Hatanpäältä niihin. Sunnuntaisin otettava huomioon vuorotyöläiset. Nyt niin ei ole ja juhlapyhinä ei kulje mikään. Töihin on kuitenkin mentävä
Kollega yöpyy la-su veljellään, kun Nokialta ei pääse 07 alkavaan työvuoroon.

Soile Tiitinen - pe 25. tammikuuta 2019 07.49.51

Linjan 55 tulisi kiertää Rautialan kautta edes kouluaikoina. Kuten varmaan olette huomanneet ei tuolta järvenrannan pätkältä tule koskaan ketään kyytiin. Rautialasta tulisi n. 10 koululaista päivittäin.

Annika Koli - pe 25. tammikuuta 2019 06.59.13

Toiveissa olisi, että Koilliskeskukselta pääsisi edelleen suoraan Finlaysonin ja paloaseman tuntumaan. Ilmeisesti 25:n uusi reitti ei ainakaan kulje sitä kautta. Olisi hyvä etteivät kaikki Koilliskeskukselta ja itä-Tampereelta tulevat bussit kulje keskustorin kautta vaan joku menisi myös Satakunnankatua.

Sari - pe 25. tammikuuta 2019 06.40.12

Lisää vuoroja linjalle 5. Bussit ovat etenkin aamuisin ja alkuillasta tuskaisen täynnä, eikä istumaan pääse lähes koskaan. Myös arkiöisin bussit saisivat kulkea edes vaikkapa 1 saakka.

Emilia - pe 25. tammikuuta 2019 06.39.24

Pispalanharjun toimivaksi osoittautuneen pikkubussilinjan 115 on liikennöitävä vuodenvaihteen jälkeenkin. Pispalalaisia ei saa eriarvoistaa maaston muodon vuoksi, mekin tarvitsemme julkista liikennettä.

Sonja Paunu - pe 25. tammikuuta 2019 06.32.01

Suunnitelma näyttää varsin hyvältä suurimmilta osin. Toimiva vaihtaminen Lielahdessa linjalta 36 muihin linjoihin on toteutuessaan loistava lisä.

Ihmetyttämään jää ainoastaan, miksi jo tässä vaiheessa ei muita linjoja siirretä Satakunnankadulle tai Tampereen valtatielle. Ratinan sillalla ei vieläkään kulkisi yhtäkään linjaa. Jos 29 siirrettäisiin jo nyt Satakunnankadulle, olisi toteutus jo paljon lähempänä ratikka-ajan ehdotettua ja Satakunnankadun tarjonta paranisi.

Frans - pe 25. tammikuuta 2019 05.44.20

Miten muka reittimuutoksilla palvelu pysyy samana tai paranee asukkaille Atalassa esim. välillä Atanväylä- Aitolahdentie-keskusta kun linja 37 lopetetaan? Paljon koululaisia ja työmatkalaisia käyttää tätä nykyistä linjaa.

Anne Nieminen - pe 25. tammikuuta 2019 04.43.56

Liikennöintiä Pispalanharjulle tulee jatkaa.Talvella liikkuminen harjulle kulkemisen apiuvälineiden, lastenvaunujen, ostoskassien, urheiluvälineiden ym. kanssa on vielä kesääkin hankalampaa. Aikataulua ei myöskääm tulisi suunnitella niin kuin nyt, että se ei palvelekaan Wivi lönnin Pyynikin toimipisteen koululaisia. Tämä on nyt luonut vaikutelman, että kaupungin puolelta pyritään reittiä sabotoimaan, jotta se voidaan taas pyrkiä lakkauttamaan.

Liisa Loukkala - pe 25. tammikuuta 2019 04.35.48

Ei noi ruuhkat mihinkään katoa linjoja muutamalla. . 37 mikään huono ole.

Jarmo Korhonen - pe 25. tammikuuta 2019 02.20.42

YÖbusseja vuorekseen!

Vuoreslainen - to 24. tammikuuta 2019 23.17.03

Ystävällinen kritiikki. Vuores on täynnä ihmisiä jotka tulevat vuorekseen taksilla iltaisin/öisin, koska bussit eivät kulje. Koko yön bussien ei tarvi kulkea koko yötä. mutta esim. Bussi tuntiin tai 3 linjan yövuoro joka ajaa vuorekseen asti. Helpottaisi elämää. Ei ne lisävuorot päivisinkään haitaksi olisi.

Vuoreslainen - to 24. tammikuuta 2019 23.16.52

Isot pisteet siitä, että ensimmäistä kertaa normaalin talvikauden (ilman isompia muutostarpeita) liikennöintisuunnitelmaa avataan näin perusteellisesti ja kommentoinnille.

- - to 24. tammikuuta 2019 23.09.33

Mahtavaa, että linjan 3 vuoroväliä tihennetään arkisin ja lauantaisin.

Sanna P. - to 24. tammikuuta 2019 23.07.26

Linja 28 poistunut pe ja la vuorot 23-03 väliltä mikä on huono asia. Ei auta että 8 pääsee koilliskeskukselle, siitä kun on tasanteelle ja olkahiseen reippaasti matkaa. Lisää yövuoroja kiitos.

Mävaa - to 24. tammikuuta 2019 23.01.27

Linjan 15 aikataulut on saatava lopultakin pitäviksi! Petsamoon menevä bussi on jo vuosia ollut jatkuvasti myöhässä, ja syyksi on sanottu milloin mitäkin. Tosiasiassa aikataulu on liian tiukka noin pitkälle linjalle.






NinaK - to 24. tammikuuta 2019 23.00.42

Linjalle 17 kaivataan lisävuoroja aamuisin myös Vehmaisista kaupunkiin päin.

Sanna - to 24. tammikuuta 2019 22.57.41

Mikä ihme teillä on tuota Pispalanharjun bussilinjaa vastaan? Sehän on niitä ainoita paikkoja joihin bussilla pitää päästä koska sinne on hankala jalkaisin kulkea.

Ari Pulkkinen - to 24. tammikuuta 2019 22.40.00

Onpa hyvä että säilyy väylä lentävänniemestä Pispalan valtatielle. Kunhan vain tuo ryydynpohjan kierros ei toisi liikaa matka-aikaa,lisäksi bussi on ollut ruuhka-aikoina jo nykyiselläänkin täynnä. Ehkä siis vielä täydensi pidemmällä reitillä. Lisätäänkö aikatauluun vuoroja?

Lentsulainen - to 24. tammikuuta 2019 22.36.37

Hei, Miten voi olla mahdollista, että Pispalanharjun linjaa ollaan TAAS lakkauttamassa? Eihän tätä jaksa enää! Reitin tarpeeseen pätevät kaikki samat perustelut kuin ennenkin, viittaan niihin. On kuntalaiselle kohtuutonta, että tätä samaa asiaa pitää olla perustelemassa jatkuvasti uudelleen ja uudelleen. Harjulle on päästävä bussilla, järkevillä vuoroväleillä. Pikkubussi 115 on hyvä.

Anna Simola - to 24. tammikuuta 2019 22.25.00

Pispalanharjun loppuun asti menevä linja tulee säilyttää!! Ei ne syyt mihinkään tämän vuoden loppuun mennessä häviä, eli edelleen linja on elimellisen tärkeä jotta harjua valtavasti kuormittava yksityisautoilu saadaan pidettyä kuriassa. Harjun päällä ja reitin varrella asuu edelleen vuoden 2019 lopussakin paljon ihmisiä joille kiipeäminen Valtatieltä tai Viertotieltä ei ole mahdollista. Kestämätöntä että tästä pitää kokoajan vääntää. Tämä linja on tärkeä pispalalaisille, turisteille ja yrityksille!!

Tiina Ojala - to 24. tammikuuta 2019 22.22.33

Linja 115 on jo muutamassa viikossa osoittanut tarpeellisuutensa. Aikataulua voisi hieman viilata niin yläkoululaisetkin saataisiin aamuisin käyttäjiksi. Ensi vuoden budjettiin 115 mukaan, kiitos!

Annamaija Saarela - to 24. tammikuuta 2019 22.18.44

Suunnitelman mukaan Pispalan reitti 115 ollaan jälleen lakkauttamassa. Pispalan väki on taistellut kovasti saadakseen lakkautetun linjan takaisin. Pikkubussi on aamu- ja iltapäivävuoroissa ollut täpötäynnä. Korkeuserot eivät ensi vuonnakaan häviä minnekään ja pispalaiset tarvitsevat bussinsa. Linja 115 on säilytettävä jatkossakin!

Anna - to 24. tammikuuta 2019 22.16.15

Linja 14 palvellut loistavasti reuharinniemi/vähäniemenkatu asukkaita varsinkin nyt kun Lentävänniemessä koulu remontissa -koulu alkaa lielahdessa vartin yli tasan ja tkl14 juuri aikataulullisesti tähän ollut sopiva! Pitäkää koululaiset mielessä aikataulua miettiessänne. Itse monen muun ohella käytän myös vaihtoa pohjanmaantien kohdalla, joten sen toivon säilyvän.

Pro Linja 14 - to 24. tammikuuta 2019 22.09.59

Pispalan bussi 115:n tulee kulkea myös tämän vuoden jälkeen!

Pispalan plikka - to 24. tammikuuta 2019 22.07.27

Mitä mieltä on tihentää linjan 3 aikatauluja, kun ratikan tulon jälkeen nykyisten päätepysäkkien lähellä asuvien matkaa lähimmälle pysäkille lisätään huonoimmillaan lähes kilometrillä. Parempi olisi opettaa meidät jo nyt yksityisautoilijoiksi ja laittaa bussi tulevalle ratikkareitille kyseisellä vuorovälillä. Vuosi karkkia ja sitten tikkari viedään kädestä? Miksi edellisen suunnitelma kierros Näyttelijän alueella on poistettu? Sekin 30 minuutin vuorovälillä. On jotain muuta kuin 7,5 minuuttia.

Kari Hännikäinen, Hervanta - to 24. tammikuuta 2019 22.03.49

Linja 28 Aitolahdentiellä: Toivoisimme, että 28 voisi kulkea tasaisemmin välein Aitolahdentiellä (ainakin välillä 9-tie - Koilliskeskus). Kun ottaa huomioon 90-vuorot, on ihan tyypillistä, että 2-3 28:ia ja 90 ajavat kaikki muutaman minuutin aikana, ja sitten on puolen tunnin väli, jolloin ei kulje yhtään bussia! Sama ilmiö toistuu aamua iltaa molempiin suuntiin. Mielestämme olisi järjestettävissä tiheämpää liikennöintiä järkevämmin samoilla resursseilla (bussimäärillä). Ainoastaan n. klo 7.20 tarvitaan väh. kaksi (kouluvuoro)bussia, joista molemmat kulkevat ainakin Pyynikille. Voisiko järkevöinnin vihdoinkin jo toteuttaa ensi kaudeksi?

Mika Saukkosaari - to 24. tammikuuta 2019 21.58.51

Linja 5 ei pysy nytkään aikataulussa ruuhka-aikaan, kuinka pysyy kun reittiä pidennetään? Vuoroja voisi myös lisätä.

Anna - to 24. tammikuuta 2019 21.35.02

Rissossa asuvana tämä arkipäivien vuorolisäys on ihan mahtava juttu! Ehdottoman kannatettavaa tämä 29 A/B linjaus täältä!

Maria - to 24. tammikuuta 2019 21.34.40

Pe-La yön välinen 73, joka lähtee 1:49 Harjuniittyyn päin Nokian asemalta voisi harjuniitystä varikolle siirryttäessä pysähtyä vielä ennen varikkoa Kehon pysäkille. Täten ihmiset jotka tulevat Tampereelta yön 1:15 70 bussilla pääsisivät harjuniittyyn ja Etelä-Nokialle vaikka Etelä-Nokialla tulisikin pieni kävelymatka.

Miksi tämä olisi hyvä?

Ei tarvitsisi ajaa 2 autolla, koska kaikki pääsisivät samalla. Ei rasita liikaa kuskia, sillä hän pysähtyy kuitenkin varikolle. Ihmiset pääsisivät Etelä-Nokialle myös yöllä. Yön 70 kannattavampi sillä Etelä-Nokialle menevät pääsisivät varmasti kotiin.

Linja voisi käyttää tunnusta
73 Harjuniitty pika Keho välttääkseen sekaannukset että bussi pysähtyisi esim Pirkkalaistorilla tai Viholassa.

Samuli - to 24. tammikuuta 2019 21.25.15

Mihin katoaa linja 115?

Kristiina Helenius - to 24. tammikuuta 2019 20.50.48

Bussi 28 tulee kulkea keskustan läpi

Nysse - to 24. tammikuuta 2019 20.50.30

Jos 74 linjalta vähennetään vuoroja, olisi helpompaa jos linjalle 71 lisättäisiin vuoroja, esim niin että se kulkisi 30min välein. Linja 71 on muutenkin suosittu.

Janette - to 24. tammikuuta 2019 20.50.03

Linja 28 pitää kulkea keskustaan eikä kiertää !! Yksi monien puolesta

- to 24. tammikuuta 2019 20.45.11

En löytänyt mainintaa linjasta 31, toivottavasti se jatkaa kulkua.

Sirpa - to 24. tammikuuta 2019 20.20.06

Mihin Sarvijaakonkadun ja Takojankadun pysäkit tulee? Karttaohjelmassa ei näkynyt yhtään.

Jussi-Pekka Penttinen - to 24. tammikuuta 2019 20.18.04

Työpaikoille suuntaavien linjojen aikataulut, kuten esim. 55 Ideaparkiin tai 11c Linnakalliolle, voisi suunnitella vähän paremmin vastaamaan työaikoja, eli jos on menossa esim. 10.00 töihin, niin bussi olisi siellä perillä varttia kymmentä vaille. Ja taas illasta kymmenen varttia yli lähtö. Molemmilla linjoilla liikennöidään kerran tai kaksi tunnissa ja ajat eivät palvele työmatkalaisia lainkaan.

Zig - to 24. tammikuuta 2019 19.46.48

Linja 37 muutos linjaksi 29 on vielä huonompi kuin nyt on. Linja kiertelee entisestään. Erittäin huono työssä käyvän näkökulmasta. Ei palvele.

- to 24. tammikuuta 2019 19.38.39

Kolmoselle tiheämpi vuoroväli! Kiitos!

- to 24. tammikuuta 2019 19.36.49

Koska linjan 20 reittiä lyhennetään, kun autot ei nykyään pysy yhtään aikataulussaan iltapäivisin ja ajavat sitten kaksi peräkkäin keskustasta Lamminpäähän?

Sari Pitkänen - to 24. tammikuuta 2019 19.33.30

Mielestäni linjan 37 lakkauttaminen kokonaan ei ole viisasta. Itse tuota kyseistä linjaa käyttäneenä bussissa on lähes aina istumapaikat täynnä, erityisesti aamulla ja iltapäivällä. Bussilla pääsee näppärästi ilman vaihtoja pitkän matkan, mikä helpottaa matkustamista huomattavasti.

Busseilija - to 24. tammikuuta 2019 19.20.32

Missä maininta linjasta 31? Linja 31 ei aamuisin palvele Muotialasta ja Korkinmäestä norssiin kulkevia oppilaita. Jos koulu alkaa 8:15, ja bussi lähtee Korkinmäestä 7:25, niin odotusaikaa koulun pihalla jää yli puoli tuntia. Kuinka moni vanhempi laittaa lapsensa pakkasessa palelemaan puoleksi tunniksi koulun pihalle? Käytännössä koska bussilinjan aikataulu on huono, niin vanhemmat kuskaavat lapsiaan kouluun, josta taas päästään siihen, että Kuokkamaantien vaarallisen suojatien yli kulkee ylimääräistä tarpeetonta liikennettä. 2020 ollaan myös Muotialan koulua lopettamassa, joten siihen mennessä myös aikataulujen on oltava kunnossa, jotta ekaluokkalaiset ja tokaluokkalaisetkin pääsevät turvallisesti kouluun.

Huolestunut äiti. - to 24. tammikuuta 2019 18.54.17

Linjalle 5 tarvitaan nopeasti lisää vuoroja varsinkin ruuhka-aikaan. Nyt bussit on usein jo niin täynnä, että kaikki matkustajat ei mahdu kyytiin. Asukkaita tulee koko ajan lisää ja nyt tilanne jo surkea.

Suvi - to 24. tammikuuta 2019 18.29.05

Linja 55 toivotaan lisää Narvaan ulottuvia ja Narvasta lähteviä vuoroja arkisin ja viikonloppuisin.

Kaisala - to 24. tammikuuta 2019 18.19.17

14 reitti on liian pitkä ja eikä puolen tunnin vuoroväli riitä asiakas määriin.

Lietsulainen - to 24. tammikuuta 2019 18.08.37

Lisää vuoroja linjalle 80.keskustori-irjala

- to 24. tammikuuta 2019 18.07.05

Eikö Teiskossa asuvilla ole muun Tampereen tavoin oikeutta päästä julkisilla kotiin iltamyöhään? Kaikkialle pääsee Tampereella vielä 12 aikaan yöllä ja sen jälkeenkin useammaltakin vuorolla mutta Teiskoon viimeinen bussi menee 23. Eikö viimeinen bussi Teiskoon voisi mennä myöhemmin? Tai kulkea toinen bussi Edes Kämmenniemen asti tai Terälahteen jos ei ihan koko reittiä kulje Kaanaaseen.

Samat oikeudet kaikille tamperelaisille - to 24. tammikuuta 2019 18.03.43

Härmälän suunta tarvitsee ehdottomasti lisäresursseja! Pysäkiltä valmetinkatu kohti keskustaa bussit täyttyy melkein heti ellei ole jo melki täynnä siihen tultaessa. Kasvavaa seutua, johon pitäisi pystyä vaikuttamaan! Bussi kuin bussi niin aina täynnä, menit kumpaan suuntaan tahansa.

KK - to 24. tammikuuta 2019 18.03.41

Miksi 29 toinen päättäri on rissossa, kun ajoaika jne pitenee. Vuoroväli pitäisi olla tiheämpi kuin nykyjään

Rissolainen - to 24. tammikuuta 2019 18.01.26

36 pitää liikennöidä koko päivän.

Asukas - to 24. tammikuuta 2019 17.58.47

nr 17 vuoroja voisi lisätä myös toisessa päässäkin..vehmainen-keskustori varsinkin aamuisin. Nyt on 17 ja 37 niin tukossa 7-8 aikaan aamulla ettei esim. sammonkadulta mahdu kaikki kyytiin. Mitkä bussit kulkevat satakunnankadulle ensi talvena?

mhk - to 24. tammikuuta 2019 17.29.45

Linjan 37 lakkauttaminen heikentää olennaisesti pääsyä Kalevasta ja Tammelasta Satakunnankadulle. Korvaavaa vuuoroa ei ole esitetty. Paloaseman pysäkki on tärkeä meille huonojalkaisille, jotka menemme esim. Vapriikkiin, Komedisteatteriin, kokouskeskus Pellavaan , Monitoimitalo 13:een, Moreenmiaan ym. ja juuri ja juuri jakasamme kävellä pysäkiltä em. paikkaihin. Ehdottomasti vastustan tällaista huononnusta.

Tom Frisk - to 24. tammikuuta 2019 17.15.50

Asun Vesilahden Narvassa ja toivoisin tänne lisää bussivuoroja. Arkisin klo 8.40 - 12.40 välille olisi mukava saada joku vuoro, ettei Kirkonkylällä asioidessa kuluisi aina neljä tuntia (matkoineen). Myös viikonloppuihin tarvitsisi vuoroja, ainakin lauantaisin puoliltapäivin Narvasta pois ja sunnuntai-iltana takaisin. Pitkältihän täällä ihmiset liikkuu omilla autoillaan, mutta kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta, ja bussinkäyttäjiä on muitakin, kuin koululaiset ja työssäkäyvät. Kotivanhemmille ja eläkeläisille bussi on tärkeä.

Ria Kuparinen - to 24. tammikuuta 2019 17.14.17

Olisko mitään, että linjalla 5 Taysista lähdettäessä Vuoreksen suuntaan auton etuosan näytössä lukisi Hervanta - Vuores. Ja sitten Hervannassa kuljettaja kääntäisi näkyviin tekstin Vuores - Keskustori. Keskustorilta lähdettäessä edessä lukisi Vuores - Hervanta, ja vaikkapa Vuoreskeskuksen pysäkillä tekstiksi vaidettaisiin Hervanta - Tays.
Mitään ei voida sille, ettei ihmiset opettele ulkoa bussilinjojen reittejä ja numeroita.

Liisi Hämäläinen - to 24. tammikuuta 2019 17.09.01

Multisillan sunnuntai aamulle olis hyvä saada lisää,nyt eka menee ysiltä,siis kaupunkiin päin

Erkki Kaukoniemi - to 24. tammikuuta 2019 16.51.29

Nyt jos 50 vuorotarjontaa lisätään, niin 50c vuoroja voisi myös lisätä. Vanattara on alati kasvavaa aluetta, joten julkiselle liikenteelle olisi käyttöä. Esim voisi huomioida hakkari/virtakampus koululaisille mahdollisuuden päästä Lempäälän suuntaan bussilla aamuisin ilman kahden kilometrin kävelyä bussipysäkille

R - to 24. tammikuuta 2019 16.40.25

Linjalla 25 voisi harkita vuorovälin palauttamista edellisen vuoden 20 minuuttiin, jolloin se voidaan porrastaa yhtä tiheästi ajavan 17:n kanssa Hakametsässä ja Jankassa. 15 minuutin vuoroväli ei liene enää tarpeellinen, kun Pispalanharjulle saatiin linja 115.

Juho S - to 24. tammikuuta 2019 16.19.17

Hienoa. Mielestäni erinomaisia parannuksia ja linjojen järkevöittämistä.

Juha - to 24. tammikuuta 2019 15.41.13

Mitä tarkoittaa suomeksi, että linjan 5 päätepysäkki on molempiin suuntiin ajettaessa Taysilla? Saisiko selvennyksen reitistä?

Vuoreslainen - to 24. tammikuuta 2019 15.40.07

Linjan 37 vaihtuminen 14:sta ja sen reittimuutos: miten hitaaksi menee käytännössä kulkeminen Ryydynpohjasta töihin Sammonkadulle?

Tuisku - to 24. tammikuuta 2019 15.29.48

Linjalla 50 Lempäälästä Tamperelle lauantai aamuun vuoro joka lähtisi noin klo 7.20-7.30 Lempäälästä! Tällä hetkellä melkein puolentoista tunnin väli siinä aamussa! Meitä useampi ihminen jotka ei kerkee töihiin klo 7.50 lähtevällä bussilla ja edellinen vuoro n 6.25 on taas niin aikainen ettei silläkään ole järkeä mennä! Tähän toivois yhtä vuoroa lisää!

Hilkka Kavander - to 24. tammikuuta 2019 15.26.51

Linjan 14 muutos aiheuttaa ongelmia Pereeltä/Pikku-Venetsiasta keskustaan kulkeville. Eli välille Koskipuisto-Hämeenkatu-Hämeenpuisto ei pääse bussilla lainkaan!!?Muutenkin linjalla bussi kulkee vain 30 minuutin välein ja lopettaa iltaisin (jopa viikonloppuisin) klo 22.30.

Pippuri - to 24. tammikuuta 2019 15.25.56

Vuoresta yritetään kovin kasvattaa ja markkinoida, mutta linjan 5 uudistus ei ainakaan tue tätä tavoitetta. Vuores tarvitsee sujuvat ja ripeät yhteydet keskustaan. Turhat kiertelyt ja kaartelut hidastuttavat työmatkalaisten matkaa, ja ottaen huomioon nykyisen päivähoitopaikkapulan, ei ylimääräistä rallailuaikaa löydy sitäkään vähää. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ihmisiä ei tulisi ajaa lisäämään yksityisautoilua.

Taina - to 24. tammikuuta 2019 15.23.19

Hei. Olisi todella hyvä, jos linja 32 jatkaisi Tampellasta suoraan TAYS:lle ja Arvolle. Tampellassa on paljon opiskelija-asuntoja, ja näin opiskelijoiden koulumatka TAMK:iin ja TAYS:iin helpottuisi kummasti!

Sanni - to 24. tammikuuta 2019 15.21.51

Olisi kiva saada tohlopille yövuoroja ainakin viikonlopuille sillä tällähetkellä joutuu kävelemään joko tesomalta tai haukiluomasta kotiin.

Suvi - to 24. tammikuuta 2019 15.07.55

Linjalla 25 on päässyt rautatieasemalle, tämäkö nyt poistuu? Ei hyvä!!

- to 24. tammikuuta 2019 15.01.59

Taysin alueelle Arvo Ylpön kadulle liikennöimään myös bussi, joka kulkee iltaisin, viikonloppuisin ja liikennöi Linnainmaalle päin. Taysin alue on iso ja bussipysäkit kaukana Teiskontien varressa, linja palvelisi myös työssä kävijöitä.

Huonojalkainen - to 24. tammikuuta 2019 15.01.36

Linjan 5 tilannetta ei saa huonontaa. Lisävuoroja saatava ja nopea yhteys suoraan Keskustorille.

Iida Rajamäki - to 24. tammikuuta 2019 15.01.11

Yksi uusi Linja vuorekseen lisää! Vaunuilla mahdoton päästä kyytiin kun in bussi tulee hervannasta ja onkin jo paikat täynnä. Olisi kiva että vuorekseen menisi useampi linja kun yksi, on aika paljon kumminkin menijöitä aina.

Jenni - to 24. tammikuuta 2019 14.39.36

Toivoisin nokian bussin numero 72 kulkevan useammin kasvaneen väkiluvun myötä. Bussit ovat aina täynnä ja kulkee liian harvoin. Monesti olen joutunut käyttämään omaa autoa bussin sijasta, sillä siellä ei ole tilaa. Yksityisen moottoriliike teen vähentämiseen olisi kannattavaa lisää linjojen liikennöintiin alueille missä on paljon lapsia ja nuoria

Masha - to 24. tammikuuta 2019 14.38.28

Linjalle 1 Härmälään päin tarvisi kyllä lisää autoja iltaisin, pahimmillaan autot tulevat täyteen jo linja-autoasemalla.

Timo Kauppinen - to 24. tammikuuta 2019 14.37.48

Vuoreksen asukkaana linja 5 tarvitsisi merkittäviä parannuksia. Jo nyt etenkin ruuhka-aikaan bussit ovat aivan täynnä, eli lisää vuoroja tarvittaisiin kipeästi. Bussilla kestää todella kauan keskustaan, toivon mukaan se ei ala kiertämään vielä lisää, sillä silloin en kyllä aio bussilla kulkea. Olisi tärkeää että Taysille pääsisi viikonloppuisinkin, nyt niin ei ole. Ottakaa huomioon työmatkalaiset ym. Bussin vaihtaminen ei ole mukavaa ja lisää ennestään pitkää matka-aikaa. Myöhäisillan ja yön vuorotarjonta on säälittävää. Ei ole mahdollisuutta päästä keskustasta kotiin iltamenoilta muulla, kuin taksilla.

Johanna - to 24. tammikuuta 2019 14.36.26

11c Pirkkalan Kurikasta Härmälän kautta ja vielä lisäksi Hatanpään sairaalan kautta keskustaan on surkea ja valtavan hidas reitti verrattuna entiseen reittiin joka kulki messukeskuksen ohi keskustaan. Ei kannusta käyttämään julkisia. Pirkkalasta pitäisi jonkun työmatkavuoron sentään liikkua kaupungin keskustaan muualta kuin Härmälän kautta, jotta pääsisi istumaan ja matka sujuisi järkevässä ajassa.

Markku Lindell - to 24. tammikuuta 2019 14.36.00

Ei ole nämä jutut hyviä! Lamminpäästä Jankaan menee todella hankalaksi.Nyt on sentänn päässyt kivuttomasti Lamminpäästä Vaihdolla Pispalantorilta. Minne nyt?? Varsinkin aamuisin. Lamminpää on jo pitkään jäänyt paitsioon kaikesta ja vuoroja niistäkin vähistä karsitaan.

Arto Hell - to 24. tammikuuta 2019 14.25.01

Jääkiekon liigapeleistä lähtevät Y99 vuorot, ovat erinomaista palvelua, mutta pysäkit ihan järjettömässä paikassa. Tukkivat liikenteen parkkipaikalta pois ja kävelijät hyppivät pimeässä autojen seassa. Nopeasti pysäkit parkkipaikan toiselle puolelle (mistä niiden olisi helpompi lähteäkin)

Mika Parviainen - to 24. tammikuuta 2019 14.06.10

Nro 115 pitää säilyttää koska se on elintärkeää asukkaille joilla ei autoa lisäksi isot korkeuserot

Mika - to 24. tammikuuta 2019 13.34.20

Mielestäni erittäin hyviä muutoksia kaikenkaikkiaan. Tesomalla voisi kiinnittää enemmän huomiota linjojen 8 ja 17 aikataulujen porrastukseen erityisesti arki-iltaisin kun molempien linjojen vuoroväli on harva 30 min.

Juho S - to 24. tammikuuta 2019 13.15.43

Linja 14 voisi mennä tiheämmin, kun se korvaa linjan 37.

Asukas - to 24. tammikuuta 2019 11.42.40

25 saisi mennä tiheämmin

Hk - to 24. tammikuuta 2019 11.40.56